Esittely

Miten purjelentokone lentää?

Purjelentokone hinataan ilmaan tavallisesti moottorikoneella tai vintturilla. Muita lähtötapoja ovat autohinaus ja  joillakin koneilla omalla apumoottorilla suoritettu lentoonlähtö.

Alkunousun jälkeen koneella liidetään käyttämllä korkeusenergiaa etenemiseen. Tavallisesti liitoluku on noin 30 ja siitä ylöspäin eli kilometrin korkeudesta kone liitää periaatteessa 30 kilometrin matkan. Ennen kuin korkeus loppuu, tulee lentäjän löytää nouseva ilmavirtaus eli termiikki. Ellei termiikkiä löydy, joudutaan laskeutumaan.

Termiikki aiheutuu siitä, että auringon säteily lämmittää maan pintaa, joka puolestaan vähitellen lämmittää maan pinnan lähellä olevaa ilmaa. Kun ilma lämpiää ympäristöään enemmän, se alkaa nousta ylöspäin, jolloin muodostuu termiikki. Kauniin sään poutapilvet ovat merkkeinä siitä, että lämmintä ilmaa on noussut ylös ja sen sisältämä kosteus tiivistynyt näkyväksi kosteudeksi.

Muita nostonlähteitä ovat rinnetuuli ja aaltoliike sekä muutamat muut meteorologiset ilmiöt. Näiden hyödyntäminen purjelentoon Suomessa on tasamaaolosuhteista johtuen harvinaisempaa ja vaikeampaa kuin termiikeissä lentäminen.

Kyytiin tutustumislennolle

Kaksipaikkaisen purjelentokoneen kyytiin on mahdollista päästä. Kerhot eri puolilla maata järjestävät tutustumislentoja.

Purjelentäjäksi

Lentolupakirjan voi saada lupakirjakurssin jälkeen. Kurssille pääsee jo sinä vuonna, kun täyttää 15 vuotta ja lupakirjan voi saada 16 vuotiaana.

Purjelento harrastuksena

Koneensa ohjaamossa korkealla taivaan sinessä purjelentäjä on yksin. Ennen kuin sinne saakka päästään, miltei kaikki tapahtuu yhteistyönä kerhoissa. Konekin kuuluu yleensä kerholle.

Kerhot antavat jäsenilleen myös jatkokoulutusta. Se voi olla pilvilentoa tai  matkalentokoulutusta, jonka turvin voi lähteä todellisiin purjelentoseikkailuihin eri puolille Suomea tai vaikka ulkomaille.

Lentopaikat

Lentopaikat

Termiikkiennuste

Termiikkiennuste

Ilmailukartta

Aviamaps

Jäsenkerhot

Suomen Ilmailuliitolla on ympäri maata yli 200 jäsenkerhoa, joissa ilmailua harrastetaan.

ETSI JÄSENKERHOJA