Air Navigation Race

Air Navigation Race  (ANR)  on kehitetty vuosina 2008–2009 perinteisestä tarkkuus- ja rallilentämisestä. ANR:in harjoittelu- tai kilpailutapahtumia on pidetty muun muassa Sveitsissä, Espanjassa, Portugalissa ja Suomessa. Uusia maita tulee jatkuvasti mukaan. Lajin MM-kilpailut on jo järjestetty Espanjassa Castellonissa  ja Portugalissa Santa Cruzissa. ANR:ään kuuluu sekä lento- että laskutehtävät. Laskutehtävät ovat hyvin samanlaiset kuin tarkkuuslennon laskukilpailu, mutta ANR:n lento-osio on selvästi erilainen.

 

ANR:n idea on luoda ketterämpiä laji: enemmän mutta lyhyempiä lentoja, vähäiset laskelmatehtävät, ei kuvien tunnistamista, ei lakanamerkkejä. Kynnys osallistumiseen pitää olla matala. Tapahtumia pystyy järjestämään vähäisillä resursseilla ja pienellä organisaatiolla.

 

Hyvin tärkeä on myös tuoda näkyvyyttä yleisölle. Usein sitä varten käytetään reaaliaikaista lentoseurantaa, joten yleisö voi seurata lentoja valkokankaalta tai tietokoneruuduilta.

 

ANR-lennolla miehistö lentää annetulla aikataululla kartalle määritetyn väylän läpi. Tavoite on yksinkertainen: pysyä omassa väylässään ja pysyä mahdollisimman hyvin annetussa aikataulussa. Ajat mitataan sekunnin tarkkuudella, ja kaikista poikkeamista tulee virhepisteitä.

 

ANR:ään voivat periaatteessa osallistua kaikki yksinmoottoriset lentokoneet (ml. ultrakevytkoneita), joilla on suurin piirtein sama matkanopeus. Lento-osio lennetään (turvallisuus-syistä) aina kahden hengen miehistöllä.

 

Yksittäinen ANR-lento on lyhyt, sillä lento lähtöviivasta maaliin kestää vain noin 10–20 minuuttia. Kilpailussa järjestelmä perustuu karsintalentoihin eli pudotusjärjestelmään. Tämä tarkoittaa sitä, että miehistö suorittaa ehkä kaksi harjoittelulentoa ja sen jälkeen vähintään kasi tai kolme varsinaista ANR-lentoa ja jos menee hyvin, vielä enemmän lentoja. Järjestelmässä voi olla vierekkäisiä väyliä, joissa lentää muita koneita.

 

Kilpailun karttapohja, kaksi vierekkäistä ANR väylää.
ANR lentosuoritus (sininen viiva)

Miehistölle annetaan etukäteen lasketut aikataulut, joissa on lentoonlähtöaika sekä aika kilpailureitin lähtö- ja maaliviivan ylitykseen). Miehistö siirtyy 45 minuuttia ennen lentoonlähtöä valmistelutiloihin ja ottaa vastaan lentoon liittyvät dokumentit, joita ovat muun muassa karttapohja, kuvia lähtö- ja maaliviivasta sekä mahdollisia lisäohjeita. Karttapohja (ml. väylät) on ainoa kartta, jota käytetään lennossa. Miehistö mittaa suunnat, laskee eri osien lentoajat, ja yleisesti perehtyy karttaan. Lennonvalmistelu on (toisin kuin tarkkuus- ja rallilentämisessä) miehistön vastuulla, sitä ei arvosteta. Elektronisten laitteiden käyttö ei ole sallittua  valmistelussa eikä lennon aikana.

 

Aikamittapisteet, joissa annetut ajat tarkistetaan, ovat vain lentoonlähdössä sekä väylän lähtö- ja maaliviivalla. Piilotettuja aikamittapisteitä ei ANR:issa ole toisin kuin tarkkuus- tai rallilennoissa.

 

Koneessa on GPS-tallennin, josta lasketaan virhepisteet lennon jälkeen. Reaaliaikaista lennonseurantaa varten käytetään joko erillistä tallennin tai kilpailijan mobiililaitetta, jonne on asennettu siihen tarkoitettu applikaatio.

 

Lisätietoa

ANR FAI:n sivuilla 

Ilmailulehdessä

 

 

Lentopaikat

Lentopaikat

Termiikkiennuste

Termiikkiennuste

Ilmailukartta

Aviamaps

Jäsenkerhot

Suomen Ilmailuliitolla on ympäri maata yli 200 jäsenkerhoa, joissa ilmailua harrastetaan.

ETSI JÄSENKERHOJA