lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Satakunnan Malja


Palkinto, jonka on lahjoittanut liitolle v. 1952 toimitusjohtaja J. Aaltonen Porista, on ikuisesti kiertävä kiertopalkinto ja sen nimi on Satakunnan Malja.


Palkinnon saajasta päättää Suomen Ilmailuliiton hallitus. Esityksen palkinnon saajasta tekee purjelennon toimikunta. Palkinto annetaan vuodeksi kerrallaan.


Palkinto jaetaan lajitapahtuman yhteydessä.


Palkinto annetaan suomalaisen purjelentäjän vuoden aikana tekemästä parhaasta purjelentosuorituksesta tai jos vuoden aikana ei ole saavutettu yhtään muista saavutuksista merkittävästi eroavaa suoritusta, purjelentosuorituksista vuoden aikana. Hallitus voi erityisistä syistä olla jakamatta palkintoa määrättynä vuotena ollenkaan.


Palkinto voidaan myöntää samalle henkilölle useamminkin kuin kerran.


Suomen Ilmailuliitto huolehtii palkinnon kaiverruttamisesta. Palkinnon saaja sitoutuu hyvin huolehtimaan palkinnostaan ja palauttamaan sen Suomen Ilmailuliitolle hyvissä ajoin ennen seuraavaa lajitapahtumaa, kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua palkinnon edellisestä jaosta.

Satakunnan Maljan saaneet

1952 Martti Kahva
1953 Antti Koskinen
1954 Seppo Relander
1955 Inkeri Siltavuori
1956 Juhani Horma
1957 Harald Tandefelt
1958 Juhani Horma
1959 Matias Wiitanen
1960 Lauri Liljamo
1961 Lauri Liljamo
1962 Juhani Horma
1963 Juhani Horma
1964 Pirjo Lemmetyinen
1965 Matias Wiitanen
1966 Matias Wiitanen
1967 K. Kuivakko
1968 Seppo Hämäläinen
1969 Matias Wiitanen
1970 Matias Wiitanen
1971 Matias Wiitanen
1972 Matias Wiitanen
1973 Raimo Nurminen
1974 Markku Kuittinen
1975 Mikko Asikainen
1976 Raimo Nurminen
1977 Markku Kuittinen
1978 Simo Kuusisto
1979 Tarmo Laakso
1980 Markku Kuittinen
1981 Markku Kuittinen
1982 Pekka Ylipaavalniemi
1983 Simo Kuusisto
1984 Juha Sorri
1985 Simo Kuusisto
1986 Jarmo Forsstén
1987 Markku Kuittinen
1988 Jouko Mäenpää
1989 Markku Kuittinen
1990 Jukka Pursiainen
1991 Harri Janakka
1992 Pentti Lehtinen
1993 Juha Sorri
1994 Martti Koivula
1995 Markku Kuittinen
1996 Kaj Westerbacka
1997 Kristian Roine
1998 Esko Hammaren
1999 Pekka Uoti
2000 Juha Sorri
2001 ei jaettu
2002 Esko Lehtonen
2003 Antti Lehto
2004 Timo Kiiha
2005 Antti Taimioja
2006 Markku Kuusisto
2009 Olli Teronen
2010
2011 Harri Hirvola
2012 Harri Hirvola ja Visa-Matti Leinikki
2013 Antti Koskiniemi
2014 Antti Lehto ja Nikke Luukkanen
2015 Juhani Sahlberg
2016 Heikki Harjuvaara
2017 Juha Sorri
2018 Juha Sorri ja Antti Lehto