DC-3-koneen perusrakennetarkastus tehtiin Vaasassa, josta löytyivät hyvät puitteet.
Haluatko lukea lisää? Liity Suomen Ilmailuliiton jäseneksi, jolloin saat kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän Ilmailu-lehden sekä tunnukset, joilla pääset lukemaan Ilmailun verkkolehteä.
Käyttäjätunnuksesi on sähköpostiosoitteesi: oma.ilmailuliitto.fi
DC-YHDISTYS RY:N 4 000 jäsenen joukossa on aktiivinen porukka, joka on toiminut myös ammatikseen ilmailun parissa. Koneen miehistö, ohjaajat, ovat usein eläköityneitä tai yhä edelleen työelämässä olevia liikennelentäjiä. Mukana on myös lentotekniikan ammattilaisia, sillä korjausporukalla pitää olla mekaanikon lupakirja.
”Tämä harrastus vaatii aika paljon aikaa tekniikan väeltä sekä lentokauden aikana että erityisesti talvella, kun konetta huolletaan. Se tarkoittaa sitä, että heistä valtaosa on jo eläkkeelle jääneitä lentokonemekaanikkoja, mutta mukana on vielä työelämässäkin olevia. Vuorotyö mahdollistaa, että työn ohessakin voi osallistua tähän toimintaan”, DC-yhdistys ry:n puheenjohtaja Petri Petäys sanoo.
”Kone lentää vielä vaikka 100-vuotiaanakin, jos meillä vain on henkilöitä, jotka ylläpitävät sitä ja lentävät sillä. Siksi on tärkeää siirtää osaamista eteenpäin.”
Kaksivuotiseen perusrakennetarkastukseen osallistuneilla Jussi Pakarisella ja Hannu Vesalalla on kummallakin 50 vuoden kokemus ilmailun parissa.
Huoltotoimen johtaja Pakarinen on aloittanut uransa Ilmavoimissa juuri DC-3-koneiden parissa. Jäätyään reserviin ilmavoimista, hän ennätti opettaa 15 vuotta ammattikoulussa Kouvolassa helikoptereihin erikoistunutta lentokoneasennuksen perustekniikkaa, ennen siirtymistään eläkkeelle ja DC-3-harrastuksen pariin.
Mekaanikko Vesalan jäätyä eläkkeelle hän ennätti harrastaa veneilyä, ennen palaamistaan ilmailun pariin. DC-3-kuvioista löytyi mielekäs harrastus sekä kaverit, joiden kanssa hän oli ehtinyt työskennellä yhdessä jo vuosikymmeniä.
”Tämän harrastuksen suola ovat ne matkakohteet, joihin lennämme – esimerkiksi Baltia ja kotimaan tapahtumat. Niihin on ollut mukavaa lähteä, sillä kone saa joka paikassa erittäin hyvän vastaanoton. Joka vuosi on käyty myös jossakin vähän isommassa ilmailutapahtumassa, kuten vaikkapa Englannissa, Tanskassa ja Itävallassa. Ne ovat motivoivia juttuja, vaikka eivät olekaan huvimatkoja. Mekaanikot joutuvat olemaan koko ajan tositoimissa”, Vesala kuvailee.
KONE RAKENNETTIIN Douglas Aircraft Companyn tehtaalla Kalifornian Santa Monicassa ja se valmistui jouluaattona 1942 tyyppimerkinnällä DC-3A-453 valmistusnumerolla 6 346. Koneen oli alun perin tilannut Pan American Airways toimimaan Latinalaisen Amerikan linjoillaan rekisteritunnuksella NC34953, mutta sodan takia kone otettiin asevoimien palvelukseen jo 27. joulukuuta 1942. Tyyppimerkinnäksi tuli C-53C-DO ja palvelusnumeroksi 43-2033. Vuoden 1943 keväästä syksyyn palveluspaikkana oli kuljetuslennoston Pohjois-Atlantin osasto ja tukikohtana luultavasti Presque Isle Mainen osavaltiossa. Loppusyksystä kuljetuslennosto siirsi koneen Euroopan osastoon, jossa se tiettävästi toimi matkustajakuljetuksissa.
LOKAKUUSSA 1944 kone siirtyi Yhdysvaltain 8. ilma-armeijan alaisuuteen ja sotatoimien loputtua säilytettäväksi Oberpfaffenhofenin varikolle Saksassa. Sieltä se ostettiin Suomen valtiolle ja rekisteröitiin 19. kesäkuuta 1948 tunnuksella OH-LCH. Ensimmäisen reittilentonsa se teki Aero Oy:n palveluksessa 21. heinäkuuta 1948 reitillä Malmi–Vaasa–Tampere–Malmi. Seuraavana talvena kone kunnostettiin lopullisesti siviilimatkustajakoneeksi. Lentotunteja kertyi 22 137 joulukuuhun 1960 mennessä, jolloin kone purettiin varaosiksi.
FINNAIRIKSI NIMENSÄ muuttanut Aero tarvitsi kuitenkin rahtikoneita, ja ison rahtioven asennuksen jälkeen uudelleen koottu kone rekisteröitiin 25. kesäkuuta 1963 entisellä tunnuksella. Koneen nimiin kirjattiin myös Finnairin viimeinen DC-3:lla lennetty aikataulunmukainen matkustajalento 1. huhtikuuta 1967.
Ilmavoimien kuljetuslentolaivue sai ensimmäiset modernit kuljetuskoneensa ostettuaan Finnairin DC-3:t. 28 826 lentotuntia ”mittarissa” OH-LCH myytiin ilmavoimille 5. maaliskuuta 1970, ja kone sai tunnuksen DO-11.
Tavanomaisten rahti- ja laskuvarjohyppylentojen lisäksi koneella huhutaan olleen salaisiakin tehtäviä. Vuonna 1985 ilmavoimien kolmoset siirrettiin eläkkeelle. Osa siirtyi museoon, osa ulkomaille, ja kaksi koneista Airveteran Oy:lle 15. tammikuuta 1986. ”Wanhan Rouvan” tunnukseksi tuli taas OH-LCH.
TOISEN MAAILMANSODAN jälkeen Yhdysvaltain ilmavoimien ylijäämäkoneita ostettiin Suomeen muun muassa Finnairin, Veljekset Karhumäen ja Suomen ilmavoimien käyttöön. Ilmavoimissa Dakota-lempinimen saanutta konetta käytettiin esimerkiksi laskuvarjojääkärien hyppykoneena.
DC-3-konetta on valmistettu yli 13 000 kappaletta ja Googlen mukaan niistä on edelleen lentokunnossa noin 600 konetta, osa jopa yhä reittiliikenteessä. Koneita lentää erityisesti Etelä-Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.
