lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Varjoliitotandemina Ylivieskasta Alajärvelle

perjantai 02.06.2017
TEKSTI Tero Tikkanen
KUVAT Tero Tikkanen ja iStock

Tero Tikkanen ja Hermanni Keinänen liisivät varjoliitotandemina 122 kilometrin matkan 
Ylivieskasta Alajärvelle.

”Varjoliitäminen on siitä hauska harrastus, ettei oikein koskaan tiedä, mistä ja kuinka kaukaa itsensä löytää. Kaikki riippuu nosteista ja tuulesta. Edellisen suunnittelemattoman vapaamatkan ennätys oli noin 102 kilometriä, tällä kertaa tähtäsimme pidemmälle.

Ennuste lupasi edellisenä päivänä suhteellisen 
hyvää keliä, joten asetimme määrämaalin Ylivieskasta(EFYL) Alajärven Hoiskoon. Linnuntietä matkaa kertyisi yli 120 kilometriä. Lähetin alajärveläiselle kaverilleni viestiä suunnitelmasta, ja hän lupasi tarjota kahvit, jos pääsemme perille.

Aamulla ennuste oli huonontunut hieman ja kumpupilviä alkoi paukkumaan jo yhdeksän jälkeen taivaalle. Kentällä saimme sadekuuron niskaan. Sen jälkeen aukeni rako ja pilvijonot, joihin meidän olisi mahdollista päästä.

Pääsimme pilven pohjiin ja pian kenttä jäi pieneksi. Tuuli vei meitä etelään – eli ihan suunniteltuun suuntaan ja saimme pudotella pilvijonoa. Olimme silti tarkkana, sillä edessä oli leveä mörköpilvi poikittain. Meidän oli pakko lentää merelle ja kiertää se. Merellä sattui olemaan ihania kumpupilviä vähän vielä jäljellä.

Lisämatka tietää lisäaikaa, joten tiesimme, että määrämaali voisi jäädä saavuttamatta, jos nosteet loppuisivat tai menisivät vaikeammaksi päivän edetessä. Lennolla ei silti koskaan saisi kiirehtiä, on elettävä hetkessä aistit herkkänä.

Meidän oli kokeneina pilotteina kuitenkin helppo jakaa töitä ja ohjata vuorotellen sillä välin kun toinen keskittyi lukemiseen ja toinen nosteen parhaan hyödyn irtiottamisen. Ehdimme syödä eväitäkin.
Määrämaali alkoi näkyä ja pohdimme jo, voisiko kaikki mennä niin kuin elokuvissa. Viimeiset pyörähdykset teimme Vimpelin päällä 1 500 metrin korkeudessa. Jännitys tiivistyi, mutta olimme yhtä hymyä kun ymmärsimme, että saavuttaisimme tavoitteemme.

Laskeuduimme Hoiskon koululle. Maa tuntui yllättävän mukavalta jalkojen alla viiden ja puolen tunnin lennon jälkeen. Syväkylmyys oli hiipinyt meihin molempiin, vaikka lennolla kylmyys ei tuntunutkaan. Lämmiteltyämme meillä riitti aihetta juhlaan, sillä olimme juuri tehneet ennätyksen.”