lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Varjoliidin reppuun ja Eurooppaan

tiistai 09.05.2017
TEKSTI Selja Tiilikainen
KUVAT Tommi Gröhn

Entinen laskuvarjohyppääjä Tommi Gröhn kokeili kollegan innoittamana varjoliidintä – ja jäi kerrasta koukkuun.

Miten päädyit varjoliidinten pariin?

Aloitin varjoliitoharrastuksen lokakuussa 2016. Olin 20 vuotta sitten laskuvarjohyppääjä, joten ilmassa oleminen oli ennestään tuttua. Kun työkaveri puhui intoa täynnä Ranskan Alpeilla käymästään varjoliitokurssista, ajattelin, että voisihan sitä itsekin kokeilla.

Ensimmäinen veto ilmaan ja se oli siinä: se tuntui hyvältä ja oli kivaa. Laitoin saman tien varusteet tilaukseen ja menin kurssille.

Miksi juuri varjoliito?

Olen monesti maaseudulla katsellut peltoa ja ajatellut, että tuosta jos pääsisi lentämään vielä joskus, niin olisi aivan mahtavaa. Suomessa on todella kaunis luonto, ja sitä on kiva katsella ylhäältä käsin.

Aluksi ajatuksena oli päästä lentämään moottorivarjoliitoa, jossa ilmavirtauksilla ja tuulilla ei ole yhtä paljon merkitystä. Varjoliidossa kuitenkin houkutti se, että ilmaan pääsee melko edullisin kustannuksin ja varusteet mahtuvat yhteen reppuun, jonka saa helposti vietyä mukanaan normaalina matkatavarana myös ulkomaille.

Varjoliito on ilmailua kevyemmästä päästä. Lentäminen on erittäin mukavaa ja rentoa.

Mikä on muuttunut harrastuksen aloittamisen jälkeen?

Olen alkanut katsoa Euroopan vuoristomatkakohteita eri silmällä kuin ennen. Kävin kurssin viime vuonna sen verran myöhään, että kausi oli käytännössä jo loppu. Into päästä lentämään oli kuitenkin kova, joten lähdimme kaverin kanssa Espanjan Algodonalesiin hakemaan kokemuksia ja harjoittelemaan vuoristolentoa.

Espanjassa meillä oli apunamme paikalliset kouluttajat, joiden opastuksella pääsimme nopeasti kiinni nosteisiin. Jo ensimmäinen lento oli melkein kaksi tuntia. Se tuntui aivan käsittämättömältä. Se oli todella hauskaa ja jännää. Kohta mennään uudestaan – seuraava matka on jo suunnitteilla.