Kahden kisan maailmancupviikonloppu toi vapaastilentävien liidokkien, kumi-, sähkö- ja polttomoottorilennokkien lennättäjät Suomen suurimmalle lennokkikentälle. Utelimme kilpailijoilta kikkoja, jotka edesauttavat heidän kisamenestystään.
F1A-liidokkien hallitseva maailmancupmestari, ruotsalainen Per Findahl toteaa Säkylän kisaviikonlopun olevan merkkipaalu hänelle ja muille vapaastilentäviin ihastuneille. Pyhäjärvellä lennätetään talvisissa olosuhteissa, kun taas muissa maailmancupin kisoissa voi olla 30–40 astetta lämmintä.
Lennokkipojat ry järjesti lauantaina 12.3. Pyhäjärvellä, Suomen suurimmalla sallivalla UAS-vyöhykkeellä Bear Cup -maailmancupkisan ja sunnuntaina 13.3. Findahlin kotikerho Norbergs Flygklubb järjesti samassa paikassa Moose Cup -maailmancupkisan. Kilpailunjohtajana molemmissa oli Lennokkipoikien Timo Forss.
Yhdeksänvuotiaasta saakka liidokkeja harrastanut Per Findahl kertoo valmistautuvansa koitoksiin tekemällä fyysisiä harjoitteita ja tietysti myös lennättämällä. Lihasvoima sekä nopeat hoksottimet ovat tarpeen, kun F1A-liidokki nostetaan taivaalle. Lyhyen hinausjuoksun jälkeen lennokki jätetään kaartamaan 50-metrisen siiman päähän.
Tuossa vaiheessa ohjaaminen tapahtuu siiman avulla. Sitä kiristämällä sivuperäsin kääntyy ja toisen siiven jättöreuna nousee aavistuksen. Löysättäessä peräsin sekä siipi oikenevat ja liidokki kulkee suoraan. Kun nosto löytyy, lennättäjä sinkoaa liidokkinsa voimalla irti, jolloin se saa helposti toiset 50 metriä korkeutta.
Säkylässä keli suosi ja kolmen sekä neljän minuutin aikarajat ylittyivät helposti. Lauantaina ensimmäiselle fly off -kierrokselle starttasi peräti 24 liidokkia.
Tarkkaa sekuntipeliä
Useimmissa vapaastilentävissä on servot, joiden liikkeet on ajoitettava ennakolta alle sekunnin tarkkuudella. Per Findahl sanoo ajoitusten hiomisen olevan kiehtovaa.
–Asetukset sekä ajoitukset ovat henkilökohtaisia. Oma lennokkini toimii minun voimillani, mutta jonkun toisen hinaamana se voisi lentää kehnosti.
Sinkoamisen päätteeksi korkeusperäsinservon pitää työntää juuri oikealla hetkellä liidokki liukuun. Kun nopeus hidastuu hieman, korkeusperäsimeen tulee aavistus vetoa ja lennokki asettuu matkalentoon tehden loivaa kaartoa.
Oikein säädetty lennokki asettuu sinkoamisen jälkeen kauniisti ”hyllylle” ilman koukkausta. Ainoa sallittu radio-ohjaus on hätäfusetus. Se tarkoittaa korkeusperäsimen vetoa pystyyn, jolloin lennokki laskeutuu tyynellä säällä niille sijoilleen.
Kumi säilytetään taskussa
Fyysistä voimaa tarvitaan myös F1B-luokan kumimoottorilennokeissa, joiden potkuri on heiton jälkeen hetken nollakulmilla. Tarkoituksena on minimoida vastus siksi aikaa, kun heittoenergiaa riittää. Sen turvin lennokki nousee noin viiteen metriin ja vasta sitten potkuri alkaa vetää.
Kumimoottorilennokkeja harrastava virolainen Aksel Karu, 13, toteaa, että toki voimanlähteelläkin on merkitystä. Talvella hän pitää kumilankavyyhtiä taskussaan niin pitkään kuin mahdollista, jotta se tarjoaa mahdollisimman hyvän tehon. Jotkut taas kuuluvat säilyttävän vyyhtiä housuissaan likempänä ihoa.
Jokainen kisalento vaatii Karun mukaan uuden 30-grammaisen kumivyyhdin, joskin se on kustannuksista pienin. Uuden kumimoottorilennokin hän kertoo maksavan noin 1000 euroa ja rahaa kuluu myös kisamatkoihin.
Lennokkinsa Karu rahoittaa säästämällä kärsivällisesti. Hän toivoo enemmän nuoria mukaan lajin pariin.
–Iäkkäät polttomoottoriharrastajamme eivät tällä kertaa lähteneet Säkylään, mutta muuten me virolaiset vapaastilentävillä kilpailevat olemme tässä, Karu sanoo ja osoittaa noin kymmenhenkistä joukkoa.
3,3 sekunnissa 100 metriin
Pikkupojasta saakka pärisevien vempainten parissa viihtynyt 74-vuotias Kaarle Kuukka kilpailee F1C-polttomoottoriluokassa.
–Liidokkimiehet ja -naiset voivat tunnustella siimalla, onko nostoa vai ei, mutta me emme voi tehdä samoin, Kuukka sanoo ja esittelee kuinka sopivaa lähtöhetkeä kytätään kännykän ruudulle piirtyvistä lämpö- ja tuulimittarin käyristä.
Tuulikäyrän painuessa alas ja lämpökäyrän noustessa on oletettavasti paras lähtöhetki. Kuukan mielestä keli parani Pyhäjärvellä päivän mittaa, kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Osa oli taas sitä mieltä, että jään sulaessa muodostunut kosteus sitoi energiaa ja tappoi termiikkejä.
Niin tai näin, Kuukka sai aikaan komeita lentoja, kun hänen lennokkinsa jäi 3,3 sekuntin käyntiajan jälkeen ”hyllylle”. Moottori saisi käydä neljä sekuntia, mutta täyden käyntiajan hyödyntämisessä piilee riski.
–Äänen kuulumisessa 100 metristä on viive. Neljän sekunnin käyntiaika tuottaisi yliaikaa ja hylkäyksen, Kuukan kanssa samassa luokassa kilpaileva Ari Kutvonen selittää.
Moottorin sammuttua korkeusperäsin työntää F1C-lennokin vaakalentoon, jonka jälkeen avautuvat siivet. Samalla jousitoiminen jarru huolehtii, ettei moottori jää röpöttämään.
Kutvosen lennokin nokalla on 2,5-kuutioinen ukrainalainen hehkutulppapolttomoottori. 32 000 kierrosta minuutissa kiertävästä koneesta irtoaa 1,5 hevosvoimaa.
–F1C on puhtaasti moottoriluokka. Mitä korkeammalle moottori vie, sitä parempi. Niinpä moottorista on pidettävä hyvää huolta, Kutvonen kiteyttää.
Kisapäivän jälkeen hän huuhtelee moottorin metanolilla ja voitelee laakerit kerosiinin sekä turbiiniöljyn sekoituksella.
Kilpailuissa puhutaan yleensä uutuuslennokeista, mutta tällä kertaa aihe loisti poissaolollaan. Harrastajat surivat monen tutun lennokintekijän jääneen Ukrainassa sodan jalkoihin eikä kalustoa tahdo saada Venäjältäkään.
Tulokset
Bear Cup 12.3.22 luokkien kolme parasta
F1A: 1. Robert Hellgren (swe), 2. Per Findahl (swe), 3. Oskar Findahl (swe)
F1B: 1. Janne Isotalo (fin), 2. Riho-Ats Saatsväli (est), 3. Yrjö Valtonen (fin)
F1C: 1. Kaarle Kuukka (fin), 2. Timo Niiranen (fin), 3. Valtteri Niiranen (fin)
F1Q: 1. Tapio Linkosalo (fin), 2. Matti Lihtamo (fin), 3. Jukka Juslin (fin)
Moose Cup 13.3.22 luokkien kolme parasta
F1A: 1. Per Findahl (swe), 2. Jari Valo (fin), 3. Robert Hellgren (swe)
F1B: 1. Janne Isotalo (fin), 2. Karl Männik (est), 3. Villem Vackermann (est)
F1Q: 1. Matti Lihtamo (fin), 2. Tapio Linkosalo (fin)
