lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Vapaan kolmiolennon Suomen ennätys purjekoneella 1021,4 km

perjantai 25.09.2020
TEKSTI TAPIO KIMANEN
KUVAT TAPIO KIMANEN JA PETRI HYTTINEN
Kirjoittaja harkitsee koneesta nousua lähes 11 tunnin lennon jälkeen. Kuva: Petri Hyttinen  

 

Ennustin keväällä kilpalentäjien tehtailevan ennätyksiä ja pitkän pitkiä matkalentoja pandemian peruutettua kaikki kansainväliset kilpailut. SE-taulukko onkin täyttynyt kiitettävää tahtia. Kun vielä sään haltiat olivat kauden alkupuolella poikkeuksellisen suosiollisia, yli 1000 kilometrin matkoja on lennetty enemmän kuin koskaan aikaisemmin. En kuitenkaan arvannut, että itse onnistuisin lentämään vapaan kolmiolennon Suomen ennätyksen 1021,4 kilometriä.

 

Ehkä olen tavallista hitaampi oppimaan, sillä tarvitsin 50 vuoden harjoittelujakson ennen kuin alkoi tulla tulosta. Vuosien varrella lennot pitenivät pikkuhiljaa ja samalla reviirini laajeni maastolaskupaikkoja ja reittivaihtoehtoja tutkaillen. Uskaltauduin Oulujärven pohjoispuolelle vasta muutamia vuosia sitten ja se lisäsi pitkien kolmiolentojen reittivalikoimaa ratkaisevasti. Pitkä lento vaatii laaja-alaisen hyvän sään, joka on valtakunnassamme aika harvinainen.

 

Purjelentäjän harrastukseen kuuluu sään kyttääminen ja väistämättömät turhat reissut. Laji suosii kaltaisiani pitkän kesäloman viettäjiä, joilla on rajattomasti aikaa. Sopeutuvainen ja peltokeikoilta koneen ja pilotin pelastava puoliso on purjelentäjälle myös kullanarvoinen. Tämän jälkimmäisen ominaisuuden olen korvannut lentämällä DG800B-tyyppisellä moottorilla varustetulla koneella. Takavuosien mestarit taas lensivät pitkät matkansa puhtailla purjekoneilla ja sille on syytä nostaa hattua.

 

Karttaharjoitusta ja sään ennakointia

Ennen juhannusta ennusteet lupailivat Itä-Suomeen heikkoa kylmänpurkausta koillisesta. Parhaan päivän ja reitin valinnassa auttoivat suuresti keskustelut ennustajakonkari Robin Kingin kanssa. Hän ennusti säätä Hans-Werner Grossen pitkille matkoille Suomessa 1970 luvulla sekä vuonna 1976 Räyskälän MM-kilpailuissa eikä taito ole lainkaan ruostunut. Edellisenä iltana kaavailimme reittiä Joensuusta Hämeenkyröön, Utajärven tienoille ja takaisin, mutta lähtöaamun satelliittikuva paljasti laajan yläpilvialueen Keski-Suomessa ja vaihdoin suunnitelmaan Joensuu – Sulkaharju – Taivalkoski – Kovero – Joensuu. Se osoittautui optimaaliseksi ratkaisuksi.

 

Myötätuulessa liikkeelle

Pääsin ilmaan klo 9.20 vähän harmitellen myöhäistä heräämistä, keli kun kukki reitillä jo puoli tuntia aikaisemmin. Alkumatkalla kahden suuren järven välissä on yleensä vaikeaa löytää kelvollista nostoa, joten olin varautunut pitkään liitoon Polvijärven taakse. Riittävän tukeva nosto piripintaan lastatun koneeni matkaeväiksi löytyi 600 metristä. Sitten heikko myötätuuli auttoi eteenpäin kohti Rautavaaraa. Pilvet reitillä pullistuivat kuitenkin reipasta tahtia ja pari sadepisaraakin ropisi niskaan. Kuopion lennonjohto antoi ystävällisesti pelastavan selvityksen TMA-alueen poikki kuivemmalle alueelle. Reitillä vallitsi lähes 10 solmun myötätuuli ja pilvet olivat mukavasti jonossa. Alun matelusta keskinopeus parani 100 km/h paremmalle puolelle jo ennen Sulkaharjua.

 

Pilvijonoja ja myötätuulta myös seuraavalla välillä

Käännepisteen jälkeen heikko tuuli ja pilvijonot kääntyivät reitin suuntaisiksi. Haapavedellä kävin katselemassa lakeuksia lähituntumasta turhan laajoiksi pullistuneiden pilvien alla, mutta matka jatkui kohtuullista vauhtia. Vaalan jälkeen nostot voimistuivat ja pilvikorkeus nousi yli 2000 metriin, eikä pilvijonoakaan enää tarvinnut vaihtaa. Taivalkoskea lähestyttäessä pilvet pienenivät, mutta nostot toimivat mainiosti.

 

Äkkiseltään katsoen Pudasjärven maisemaa hallitsevat mittaamattomat suot. Oulun Ilmailukerhon kotisivuilta löysin kuitenkin hyvän luettelon laskukelpoisista pelloista ja turvesoista, joita reitillä on parin kymmenen kilometrin välein. Suuret kiitokset vihjeestä Runtin Villelle. Kartta polvella maastolaskupaikoilla täydennettynä antoi selkärankaa taipaleelle.

 

Kaakkoon pilveltä toiselle

Kotia kohti pilvet pienenivät idän kuivan alueen reunalla. Vähän sukkasillaan lentäen pysyttelin korkealla, sillä alueen pellot ovat harvassa, 20–30 kilometrin välein toisistaan. Ne ovat kuitenkin useimmiten pitkiä, heinää kasvavia suopeltoja. Lisäksi Taivalkosken Metsäkylän uusi lentopaikka ja varsinkin Suomussalmen komea lentokenttä lisäävät turvallisuutta reitillä.

 

Kajaanin alueen reunamilla pilvet muodostivat mukavan jonon kohti itäkaakkoa. Sotkamon itäpuolen komeiden cumulusten sielunelämä ei heti tullut tutuksi – nostava paikka löytyi kuitenkin lopulta ja matka jatkui kohti Nurmesta. Pilvijonot suuntautuivat taas aika hyvin reitille eikä edes usein vaikea Lieksan ohitus tuottanut tuskaa. Nostot alkoivat kuitenkin illan tullen heiketä ja oli aika lorauttaa vesilasti kuivuudesta kärsivään maastoon.

 

Viimeiselle käännepisteelle mutkan kautta

Uimaharjun sellutehtaan tienoilta löytyi viimeinen hyvä nosto, joka vei parin kilometrin korkeuteen. Reitillä käännepisteelle oli yksinäinen pilvi, jota lähdin tavoittelemaan varovaisella liidolla. Cumulus kuitenkin hajosi eikä alueelta enää löytynyt heikkoa kantavaa parempaa. Käännepisteelle oli matkaa 24 pilvetöntä kilometriä ilman toivoa nostoista. Niinpä sitten jatkoin kohti pieniä cumuluksia Kiihtelysvaaran tuntumasta. Kylän itäpuolelta löytyi metrin nosto takaisin korkealle. Koveroon oli tästä matkaa vain 14 kilometriä ja laskin voivani palata käännepisteeltä takaisin yli 1000 metrissä. suunnitelma onnistui odotusten mukaan ja tallella oli vielä puolen metrin nosto, jolla keräsin tarvittavan korkeuden kotiin. Lento sujui kuin valssi kesällä, mutta olin suunnistanut reilusti ohi lähtöpisteen enkä saanut määrämaaliin lennettyä 1000 km kolmiota valmiiksi. Vapaan kolmion ennätys tuli kuitenkin ja jäipähän vielä saavutettavaa tuleville vuosille.

 

Joensuu on oivallinen lähtöpaikka 

Kaikkien odotusten vastaisesti matkalentoa voi harrasta menestyksellä koko valtakunnan alueella. Itä-Suomessa päivä on himpun verran pidempi kuin etelässä. Vaaramaisemassa keli herää aikaisin ja se kestää usein kauan. Etelä-Suomen kentiltä on aika vaikeaa suunnitella hyvää yli 1000 kilometrin kolmiolentoa Tampereen ja Jyväskylän suurten TMA- ja CTR-alueiden puristuksessa. Pitkän kolmiolennon lähtöpaikkana Joensuu ja useat muutkin Sisä-Suomen lentopaikat ovat etulyöntiasemassa: vaihtoehtoisia reittejä on useita ja ilmatila suhteellisen vapaa lennonjohdollisista rajoitteista varsinkin viikonloppuisin.

 

Loppuliidossa ja nostoissa on vielä voimaa