Tuulinen riippuliidon SM 2022: Riippuliidon SM-kullan vei  jälleen Ville Räikkönen

torstai 21.07.2022
TEKSTI Riikka Vilkuna ja Juha Herrala
KUVAT Janne Tuukkanen
Kultamitalisti Ville Räikkönen starttaa tehtävälle Kuva: Janne Tuukkanen

 

Sisaruslajit riippu- ja varjoliito kilpailevat hyvin samalla organisaatiolla. Jämillä järjestettiin 12.-18. kesäkuuta 2022 sekä riippuliidon SM että varjoliidon XC-liigan osakilpailu 1. Riippuliitäjiä oli kilpailussa seitsemän, varjoliitäjiä kahdeksan ja organisaatiota johti konkari Juha Herrala.

 

Ensimmäinen päivä peruttiin voimakkaan tuulen vuoksi.  Toisena päivänä 13. kesäkuuta 126,6 km tehtävää Kihniöön ja takaisin suoritti pisimmälle Jämin riippuliitäjien Tino Jokinen.

 

Keli oli jälleen kerran haastava, Mikko Rämö, Samu Sepponen ja Ville Räikkönen tarkkailevat sään kehittymistä. Kuva: Janne Tuukkanen

 

14.6. ukkosrintamasta huolimatta matkaan lähti viisi riippu- ja kolme varjoliitäjää ja osa pääsi 30 km saakka. Seuraavana päivänä kova tuuli rikkoi nostot ja kukaan kilpailijoista ei lähtenyt tehtävälle.

 

Torstaina 16. kesäkuuta maalina oli Oripää (102 km) ja päivä tarjosi myös lisädramatiikkaa, kun yksi lentäjistä laskeutui peltoon ja loukkasi leukansa. Lentäjä ilmoitti tästä kilpailun johtajalle, jätti varusteensa pellolle ja lähti lääkäriin. Sivullinen henkilö näki verisen kypärän, hälytti viranomaiset ja oletettua ilmaliikenneonnettomuutta puitiin ilta eri tahojen kanssa. Tarina opetti,  että lentäjän tai kilpailunjohtajan on hyvä ilmoittaa 112:een, että laite osoitteessa X ei ole ollut onnettomuudessa. Näin ulkopuolisen henkilön soitto 112:een ei ehkä aiheuta turhaa hälytystä.

 

Seuraavana päivänä Oripää oli jälleen tavoite ja 2–3 tunnin lentämisellä perille pääsivät Pasi Hynynen (Teekkareiden ilmailukerho), Samu Sepponen (Etelä-Pohjanmaan liitäjät) ja Ville Räikkönen (Teekkareiden ilmailukerho). Varjoliitäjiä tuli maaliin kolme (Väinö Weckström, Jukka Pulkkinen ja Jukka Laakso).

 

Teekkareiden Pasi Hynynen oli jälleen mitalisijoilla, tällä kertaa hopeaa. Kuva: Janne Tuukkanen

 

Kilpailun johtaja Juha Herrala huomauttaa, että live-seurannassa voi seurata varjo- ja riippuliitimien suorituseroja. 17.6 tapaisella puhtaalla myötätuulitehtävällä varjoliitimet eivät juuri häviä  kokonaisnopeudessa riippuliitimille; varjoliidin nousee usein nostoissa paremmin, mutta jää liu’ussa jälkeen. Kilpailun trackit voi edelleen nähdä playbackina Flymasterin sivulla . Viimeinen kisapäivä oli sateinen ja palkinnot jaettiin sisätiloissa.

 

Monivuotinen riippu- ja varjoliitokilpailuiden johtaja Juha Herrala Kuva: Janne Tuukkanen

 

Riippuliidon SM-kullan vei  Ville Räikkönen, jälleen. Toiseksi nousi Pasi Hynynen ja pronssi menee Pohjanmaalle Samu Sepposen mukana. Varjoliidon yleiskisan voitti Jukka ”Juice” Laakso, toisena Väinö Weckström ja kolmantena Jukka Pulkkinen.

 

Tulokset:

Riippuliidon SM-kilpailut

Varjoliidon XC-liigan osakilpailu 1. Kilpailut jatkuvat varjoliidon osalta 15.7. ja 5.8.