Turussa on ollut Suomen Ilmailuliiton päälentonäytökset vuosina 2010, 2011, 2015 ja 2019. Tänä vuonna lentonäytöksen johtajana toimii Turun lentokerhon puheenjohtajana jo kymmenen vuotta toiminut Jyri Mattila.
Lentonäytösten organisaation ydin Turussa on ydintiimi. Jokaisen vastuualueen vetäjä on mukana ydintiimissä. Kun päätetään perustaa lentonäytös, aluksi ydintiimi kokoontuu kerran kuukaudessa. Ydintiimin kokoukset tiivistyvät näytöksen lähetessä niin, että juuri ennen näytöstä ydintiimi kokoontuu kaksi kertaa viikossa. Ydintiimissä olevat vetävät vastuualueita, joita ovat esimerkiksi lipunmyynti, catering, ensiapu ja parkkeeraus.
–Kun liikennetiimin vetäjä näki minut viime näytöstä edeltävänä päivänä, jolloin on aina kaikkea hässäkkää, hän kysyi: ”Kuin sä noin lunkisti otat ja täällä kävelet?” Kerroin, että kun kaikki ydintiimin jäsenet ovat hoitaneet hommansa hyvin, niin ei minun tarvitse yhtään murehtia mistään asiasta, Mattila kertoo.
–Olen taustaltani sotilas ja olen tottunut jakamaan tehtäviä ja luottamaan, että tehtävät tulevat tehdyiksi.
Hyvin organisoitu on puoliksi tehty
Ydintiimiin kuuluu 13 henkilöä ja heillä on varahenkilöt. Koko organisaatio kaikki talkoolaiset mukaan lukien on noin 250 henkeä. Turun lentonäytöksissä on ulkoistettu jäätelön ja karkkien myynti ja järjestyksenvalvonta osittain.
–Järjestyksenvalvojiksi tulee viisi ammattilaista siksi, että kerholaiset ja talkoolaiset eivät joudu hankakalissa tilanteissa painimaan. Muissa vastuualueissa ammattitaito on opittu lentonäytöksiä järjestäessä.
Organisaatiolle on annettu myös koulutusta: järjestyksenvalvojakursseja, hygieniapasseja ja anniskelupasseja. Tänä vuonna esimerkiksi anniskelupasseja ei tarvitse kouluttaa ollenkaan, koska niitä on olemassa ennestään.
Hornetista Vampireen
Mattila toimi Hornet-lentäjänä 21 vuotta ja myös Ilmavoimien pääkoelentäjänä. Hän jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle ja lentää nyt siviilissä yksityisiä bisneslentoja. Siviilissä hän lentää myös Vampirella, joka nähdään Turun lentonäytöksessä.
–Jos lennän vielä Vampirea 19 vuotta, tulee aikanaan täyteen 40 vuotta hävittäjiä.
Mattila on lentänyt paljon myös taitolentoa ja on kansainvälisen taitolentokomitea CIVA:n delegaatti. Hän on lennonopettaja moottorilennossa ja Ilmailuliiton moottorilentotoimikunnan puheenjohtaja.
Lentäminen kiinnosti Mattilaa jo nuorena.
–Nuorena olisin halunnut laskuvarjohyppykurssille, mutta äiti ei päästänyt. Kävin sitten purjelentokurssin ja lensin moottoripurjelentoakin lukioaikana. Varusmiespalvelukseen pääsin lento-RUKiin ja sitten pääsin kadettikouluun.
Ainoa ilmailuun liittymätön harrastus Mattilalla on juokseminen.
Mattilalla on kolme lasta, joista nuorin, poika, on vasta vuoden ja neljä kuukautta vanha. Vanhempi tytär on purjelentoiässä, mutta Mattila ei ole häntä mitenkään patistanut. Vanhemmat lapset ovat olleet paljon mukana ilmailukuvioissa, joten kiinnostus lentämiseen voi hyvinkin herätä. Mattilan puoliso on myös Ilmavoimissa, matkamekaanikkona.
Suomen suurin kerho
Turun lentokerhossa on 500 jäsentä, joka tekee siitä Suomen lentävistä kerhoista suurimman.
–Yksi laskuvarjokerho on suurempi.
Vuonna 2025 Turun lentokerho viettää satavuotisjuhlaansa. Alun perin sen juuret ovat Varsinais-Suomen ilmapuolustusyhdistyksessä.
Samassa kerhossa ovat lennokkiharrastajat, purjelentäjät, moottoripurjelentäjät ja moottorilentäjät. Moottori- ja moottoripurjelentäjät lentävät pääasiassa Turun lentoasemalta ja purjelentäjät ja taitolentäjät Oripään kentältä käsin. Lennokkijaosto toimii tällä hetkellä Turun satamassa.
Kun kerholla on monia lajeja, esimerkiksi hinauslentäjät löytyvät omista harrastajista. Palovalvontalentoja tekevät tietenkin seuran omat harrastajat.
–Haaveenamme on rakentaa Turun lentoasemalle uusi lämmin halli, johon tulisivat myös lennokinrakennustilat, jolloin lennokkiharrastajat pääsisivät näkemään moottoripurjelento- ja moottorilentotoimintaa. Myös purjekoneiden huoltoa siirrettäisiin Oripäästä sinne, että huoltoja voisi tehdä myös keskellä viikkoa.
Turun lentokerhon yhteydessä on toiminut myös ilmapartiolippukunta, joka on perustettu vuonna 1957.
Turun lentokerhossa harrastettavat lajit
Moottorilento
Harrasteilmailussa moottorilentokoneet ovat yleensä 2–4-paikkaisia ja yleensä niillä tehdään lentoja Suomessa tai naapurimaissa. Monet moottorilentokerhot Suomessa tekevät palolentoja eli tarkkailevat ilmasta, näkyykö jossain metsäpalojen savuja. Palolennot toteutetaan yhteistyössä paloviranomaisten kanssa. Lisäksi useimmat kerhot tekevät tarvittaessa etsintälentoja, joilla yritetään löytää eksyneitä ihmisiä.
Urheilullisin moottorilennon muoto on taitolento. Tarkkuuslennossa taas yritetään lentää annettu reitti mahdollisimman tarkasti, sekä laskeutua mahdollisimman tarkasti. Rallilento on tarkkuuslennon kevytversio kaksihenkisille miehistöille.
Jotkut moottorilennon harrastajat hinaavat purjelentokoneita tai vievät laskuvarjohyppääjiä taivaalle. Molempiin on lentäjille omat kelpuutuksensa.
Purjelento
Mikään ei ole niin aerodynaaminen kuin purjelentokone, jonka lentäminen perustuu siihen, että potentiaalienergiaa muutetaan liitämällä liike-energiaksi.
Purjelentokoneen lento alkaa moottoriavusteisella nousulla lentokorkeuteen. Moottori voi olla purjekoneen ilmaan hinaavassa lentokoneessa (lentokonehinaus) tai maassa hinausvaijeria vetämässä (vintturihinaus). Lisäksi on olemassa purjelentokoneita, joiden rungon sisään taittuva moottori riittää nousemiseen lentokorkeuteen, mutta muuten on piilossa haittaamatta aerodynaamisia ominaisuuksia.
Nousun jälkeen purjelentäjä etsii nousevia ilmavirtauksia, eli nostoja ”tinttejä” ja kerää lisää lentokorkeutta niissä kaartelemalla. Sen jälkeen on mahdollisuus siirtyä vaikka toiseen maakuntaan lentämällä kovaa. Nopeimmilla purjelentokoneilla suurin sallittu lentonopeus on 320 km/h. Suuressa nopeudessa purjelentokone vajoaa nopeasti, joten nopean liidon jälkeen on taas aika kerätä korkeutta.
Joskus sääolosuhteet muuttuvat lennon aikana niin, että nostot hupenevat, ja jos kentälle ei enää päästä, niin purjelentokoneella laskeudutaan pellolle. Peltolaskujen välttämiseksi joissakin purjelentokoneissa on kotiinpaluumoottorit, joiden teho ei riitä nousemiseen, mutta joilla voidaan lentää takaisin lähtökentälle.
Moottoripurjelento
Moottoripurjelento alkoi siten, että purjelentokoneita varustettiin moottoreilla. Sittemmin moottoripurjelennosta on tullut enemmän moottorilentoa, eikä juuri kukaan moottoripurjelentäjä enää pyöri nousevissa ilmavirtauksissa. Moottoripurjelentokoneen eli mopun aerodynamiikka on kuitenkin melkein samaa luokkaa kuin purjelentokoneilla, minkä ansiosta mopujen polttoaineenkulutus on pieni. Se taas on tehnyt mopuista edullisia matkalentokoneita.
Yleensä moottoripurjelentokoneissa on monipuolisempi mittaristo kuin moottorilentokoneissa, koska niissä on myös purjelentokoneiden mittarit.
Lennokit ja dronet
Jonkinlaisia lennokkeja on ollut olemassa jo satoja vuosia. Kuitenkin lennokkien rakennussarjat tulivat 1900-luvulla ja nykyään lennokkeja voi ostaa myös täysin valmiina, joten enää lennokkiharrastuksen aloittaminen ei tarvitse rakentamisen osaamista.
Lennokkeja on harrastekäytössä alle gramman painoisista mikrofilmilennokeista satojen kilojen painoisiin radio-ohjattaviin lennokkeihin, joissa voi olla jopa neljä bensamoottoria.
Lennokkimoottoreissa sähkömoottorit ovat aika paljon korvanneet polttomoottorit. Joissakin kilpailusarjoissa, kuten siimaohjatuissa taistelulennokeissa säännöt kuitenkin määräävät käyttöön tietyn kokoisen polttomoottorin.
Periaatteessa lennokit voidaan jakaa vapaasti lentäviin, radio-ohjattuihin ja siimaohjattuihin lennokkeihin, jotka lentävät siiman päässä ympyrän muotoista rataa. Mallilennokeissa on tavoitteena oikean lentokoneen yksityiskohtien mahdollisimman tarkka jäljittely.
Lennokkeja ovat myös multikopterit, joita kannattelee ilmassa useampi moottorin ja potkurin yhdistelmä. Usein niitä kutsutaan droneiksi, vaikka droneja voi olla myös kiinteäsiipisiä.
Yksi harrastuksen alalaji on FPV, jossa lennättäjä katselee videolaseilla multikopterin kamerasta lähetettyä kuvaa, jolloin ohjaaminen on kuin istuisi itse lentävässä laitteessa.
Lennokeilla on sekä SM-kilpailuja että kansainvälisiä. Molemmissa noudatetaan kansainvälisen ilmailuliiton FAI:n sääntöjä. Lisäksi on cup-tyyppisiä kilpailuja.
Lennokeilla kilpaillaan esimerkiksi lennon kestossa, taitolennossa tai nopeudessa. Mallilennokeissa ratkaisee tietenkin esikuvan kaltaisuus. Pienoismalleista mallilennokit eroavat sillä, että ne lentävät.
Löydä oma ilmailulajisi
Teksti: Ilmailuliitto ja lajitoimikunnat
Etsi sinua lähin Ilmailuliiton jäsenkerho ja tule mukaan! Kerhot kouluttavat uusia ilmailijoita. Ilmailijalta vaaditaan henkistä tasapainoa ja terveyttä – terveysvaatimukset vaihtelevat lajeittain. Myös kohtuullinen fyysinen kunto on tarpeen.
Varjoliito
Varjoliidin koostuu siivestä ja valjaista sekä valjaisiin kiinnitettävästä pelastusvarjosta, jotka kokonaisuudessaan painavat 8–30 kiloa. Siipi on ommeltu ohuesta muovikankaasta. Sen koko on lentäjän painosta riippuen 20–32m2. Siipi täyttyy ja säilyttää muotonsa ilmavirran voimasta. Liidintä ohjataan vetämällä jarrupunoksista sekä painopistettä siirtämällä.
Lentoon lähdetään rinteestä juosten tai ajoneuvon avulla tasamaalta hinaamalla. Laskeutumispaikka vaihtelee, matkalennoilla laskeudutaan usein maastoon ja koulu- tai paikallislennoilla lähtökentälle. Varjoliitimen liitokyky on pienempi kuin purjelentokoneen tai riippuliitimen, mutta varjoliidin voi kuitenkin pysyä ilmassa useita tunteja termisessä ilmassa tai rinnetuulessa. Yhden hinauksen liito ilman termiikkejä kestää noin viisi minuuttia.
Koulutus kestää intensiivisestä viikosta vuoteen säästä, kouluttajasta ja oppilaasta riippuen. Lajia voi kokeilla kerhon järjestämällä tandem-lennolla.
Varjoliidossa kilpaillaan matkalennossa, taitolennossa ja tarkkuuslaskeutumisessa. Varjoliitimeen voi yhdistää myös moottorin, joka mahdollistaa useammat lentotunnit. Moottoroidussa varjoliidossa on omat kilpailumuotonsa.
Vaatimukset:
– Ikäraja 15 vuotta
– suosituspaino 55–125 kg
Riippuliito
Riippuliitäjä riippuu siiven keskellä valjaissa ja ohjaa liidintä siirtämällä omaa painopistettään ja ottamalla tukea ohjauskolmiosta. Riippuliitimellä voi lähteä lentoon rinteestä, narulla hinaten tai moottoroidulla liitimellä hinaten.
Riippuliitimen siipien kärkiväli on noin 11 metriä ja paino 20–40 kiloa. Siiven pitää muodossa sen sisällä olevat alumiini- tai kevlarputket. Riippuliidin pakataan neljä metriä pitkään ja 30 senttiä halkaisijaltaan olevaan pussiin.
Riippuliitimen lentoonlähtönopeus on noin 40 km/h. Nykyisillä kilpasiivillä päästään yli 100 km/h huippunopeuteen. Aloittelijan siipi on hitaampi ja kevyempi. Kilpailuissa käytetään raskaampia ja nopeampia siipiä. Kilpasiiven liitoluku on noin 15: kilometrin korkeudesta liitimellä pääsee 15 kilometrin päähän tyynellä säällä. Liitäjän valjaissa on käsin heitettävää pelastusvarjoa, joka hidastaa putoamista, jos siipi menee ilmassa rikki.
Moottoroidussa riippuliitimessä rullaa yksi pyörä takana. Lentäjä makaa vapaalentovaljaissa. Trikessä on moottorin lisäksi etupyörä ja kaksi takapyörää, jotka on kiinnitetty alumiini- tai komposiittirunkoon, jossa on myös lentäjän istuin.
Vaatimukset:
-Ikäraja 15 vuotta
Laskuvarjourheilu
Laskuvarjourheilun alalajit jakautuvat vapaapudotuksessa ja varjon varassa suoritettaviin. Lajeissa kilpaillaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, jolloin kyse on huippu-urheilusta. Vapaapudotuslajeissa harjoitellaan ja kilpaillaan myös tuulitunnelissa.
Vapaapudotuslajeista tunnetuin on kuviohyppy. Lajissa hypätään vaakatasossa, kehon etupuoli maata kohti ja otetaan hyppykavereista otteita, eli pisteitä. Freehyppäämisessä on monia asentoja. Vapaapudotuksessa voidaan olla pää ylöspäin tai pää alaspäin. Suosittuja ovat myös erilaiset liuku- ja kulmahypyt, joilla on tarkoitus liikkua pitkiäkin matkoja vaakatasossa. Freehyppäämisen kilpalajeja ovat freestyle ja freeflying.
Freestylessä joukkueeseen kuuluu yksi hyppääjä, eli artisti ja videokuvaaja. Freeflyingissä kuvaajan kanssa hyppää kaksi artistia. Vapaapudotuksessa harrastettaviin lajeihin kuuluu myös liitopuvulla hyppääminen. Liitopuvulla hyppäämisessä kilpaillaan nopeudessa ja lennetyssä matkassa.
Varjon varassa voi harrastaa tarkkuushyppyä, jossa pyritään osumaan kaksi senttiä halkaisijaltaan olevaan maaliin. Kupumuodostelmissa monta hyppääjää lentää varjoillaan kiinni toisissaan.
Kuvunkäsittelyssä hyppääjä kerää vauhtia ja lentää vaakasuoraan lähellä maata merkkiviirien välissä.
Lajiin voi tutustua tandemhyppykurssilla tai myös vapaalentotunnelissa. Kerhot järjestävät alkeiskursseja.
Alkeiskursseja on kahta tyyppiä: NOVA-kurssilla (nopeutettu vapaapudotus) ensimmäinen hyppy suoritetaan 4000 metristä ja varjo avataan avauskorkeudessa itse. PL-kurssilla (pakkolaukaisu) ensimmäinen hyppy suoritetaan 1000 metristä ja varjo aukeaa automaattisesti. NOVA- ja PL-kurssi kestävät molemmat 3–4 päivää. Tandemhyppykurssi vie muutaman tunnin ja hyppy tehdään samana päivänä
Alkeiskurssi
• Riittävä fyysinen ja henkinen suorituskyky
• Ei säännöllistä lääkitystä
• Normaali raajojen liikkuvuus
• Yhteisnäkökyky vähintään 0.8
• Normaali puhekuulo
• Painoraja 100 kg
Experimental
Experimental-koneet rakennetaan itse. Harrastajan käytettävissä on eri valmiusasteella olevia rakennussarjoja sekä piirustuksia, joista koneen voi rakentaa alusta saakka itse. Rakentaa voi moottorilentokoneita, purjelentokoneita, helikoptereita sekä ultrakevytlentokoneita.
Koneen voi rakentaa piirustuksista tai pitkälti valmiiksi kootusta rakennussarjasta. Viime mainitut ovat tuoneetkin experimentalien pariin paljon uusia harrastajia.
Experimental-lentokoneiden ylläpito on edullisempaa, koska niiden huoltamiseen ei vaadita lentokonemekaanikon lupakirjan omaavaa ihmistä eikä huolto-organisaatiota. Rakentaja itse voi huoltaa koneensa.
Koneen rakentamista ja huoltamista säädellään ilmailumääräyksillä.
Ultrakevytlento
Ultrakevytlentäminen on kasvava ja nykyaikainen ilmailun laji. Ultrakevyet koneet ovat moderneja, suorituskykykyisiä, turvallisia, hyvin varusteltuja, teknisesti ja aerodynaamisesti kehittyneitä ilmailualuksia, joiden toimintasäde on jopa 1000 kilometriä. Koneiden lentonopeudet ovat 150 km/h – reilut 250 km/h. Niillä lennetään hyvällä säällä ja päiväsaikaan.
Ultrakevytlento on monimuotoista. Pyörävarustuksen sijasta ultrakevytkoneessa voi olla suksiset tai kellukkeet, mikä mahdollistaa lentokentän lisäksi lumeen, jäälle ja veteen laskeutumisen.
Ultrakevyet lentokoneet ovat hankintahinnaltaan ja käyttökustannuksiltaan suhteellisen edullisia.
Ultrakevyt lentokone on yksi- tai kaksipaikkainen. Suurin sallittu lentoonlähtöpaino polttoaineen, ohjaajan, mahdollisen matkustajan ja matkatavaroiden kanssa on 600 kiloa, yksipaikkaisessa 450 kiloa.
Lupakirja
– 17-vuotiaana
– n. 50 tuntia teoriaa ja vähintään 25 lentotuntia.
Tutustu Ilmailuliittoon kuuluvien harrasteilmailun lajeihin.
Ilmailua harrastetaan Ilmailuliiton jäsenkerhoissa. Katso lähin lentokerhosi.
