lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Taivas päihitti meren

torstai 13.09.2018
TEKSTI Nina Broström
KUVAT Elina Marttila-Tornio

17-vuotias oululainen lukiolainen Jouna Jomppanen pisti vanhempansa kaksi vuotta sitten tiukan paikan eteen. Kevään töitä paiskinut ja rahat säästänyt nuorukainen oli päättänyt toteuttaa unelmansa ja osallistua joko laitesukellus- tai laskuvarjohyppykurssille. Lajien turvallisuustilastoja läpikäymällä lupa heltisi lopulta Oulun Laskuvarjokerhon alkeiskurssille.

Mikä sai sinut kiinnostu­maan laskuvarjohypyistä, Jouna Jomppanen?

”Näin 6-7 vuotiaana ui­mahallin seinällä esitteen laskuvarjohyppäämisestä. Siinä pienenä miehenä mietin, että kurssille voisi mennä 15 vuotiaana – mikä silloin vielä tuntui kovin kaukaiselta. Katsoin myös hyp­pyvideoita YouTubesta ja kyselin asioista aktiivisesti Oulun Laskuvarjokerhon Facebook-sivuilla.”

Miten aloitit lajin parissa?

”Olin 15-vuotiaana päättänyt, että menen joko laitesukellus- tai laskuvarjohyppy­kurssille. Sen ikäisenä kurssille pääseminen vaatii kuitenkin luvan vanhemmilta ja se olikin melkoista vääntämistä.”

”Etsin netistä muun muassa tilastotietoa, koska kyllähän se vanhempiakin pelotti, onko se vaarallista. Tosin he kyllä tiesivät, että kun olin päättänyt mennä kurssille, olisin joka tapauksessa tehnyt sen täytet­tyäni 18 vuotta – olen vähän sellainen jää­räpää, että jos saan jonkun idean päähäni, se katoaa vasta, kun olen sen toteuttanut.”

”Vanhemmat sen sitten oikeastaan päät­tivät, sillä laitesukellus on tilastollisesti vielä hieman vaarallisempaa kuin laskuvarjo­hyppy, joten lupa heltisi siihen. Vuoden 2016 elokuussa olin Oulun Laskuvarjokerhon alkeiskurssilla ja ensimmäisen kerran hyppäsin 20. elokuuta. Vanhemmat olivat tuolloin katsomassa hyppyä. Sille tielle sitten olen jäänyt.”

Mikä laskuvarjohypyssä kiehtoo?

”Jos haluaa kokea tosi paljon eri­laisia kokemuksia samassa yhdessä rysäyksessä, laskuvarjohyppy on hyvä valinta, koska siinä on sisällä niin paljon kaikkea: on ryhmähyppyjä, temppuja, ja varjon varassa lentäminen on vielä oma tai­teenlajinsa. Joskus on rock´n´roll -fiilis ja ad­renaliini virtaa – joskus taas hyppää rentona ja katselee vain maisemia.”

Millä tasolla olet nyt?

”Olen vielä oppilas ja edennyt suorituk­sissa aika hiljaista, omaa tahtia. Olen pyr­kinyt hyppäämään kauden aikana ainakin yhden hypyn per viikonloppu. Mukana pitää kuitenkin aina olla kouluttaja, joka katsoo, että varjo on oikein päällä, siinä automaatti­laukaisin päällä, kypärä kunnolla kiinni ja niin edelleen.”

”Olen hypännyt aika paljon sellaisia niin sanottuja hupihyppyjä, pitänyt ihan vaan hauskaa, vaikka niistä ei ole suorituksia ker­tynyt.”

”A-lisenssin saamiseksi pitäisi tehdä vielä kuusi suoritusta – nyt hyppyjä on kaikkiaan kasassa 54 kappaletta – sekä hyppymestarin valvoma varjon pakkauskoe ja koehyppy, jossa testataan, että on pe­rustaidot hallussa.”

Mikä on ollut tähän mennessä parasta?

”Ihan ehdottomasti hyppäämisestä syntyvä vapauden tunne. Toisaalta minulle lajin dy­naamisuus on tärkeää: välillä hyppy on täynnä adrenaliinia niin, että kädet tärisevät vielä puoli tuntia sen jälkeen, kun on laskeutunut. Välillä taas on hyvin rauhallinen, tyyni fiilis.”

”Kerho ja ihmiset siellä ovat yksi par­haista puolista: tämä on sosiaalinen laji, joten muut harrastajat ovat melkein yhtä tärkeitä kuin itse hyppääminen. Välillä ker­holle menee päivystämään, mutta hyppää­mään ei pääse, silloin on hyvää aikaa jutella ja viettää aikaa kavereiden kanssa.”

Entä mikä on ollut haastavinta?

”Vaikeinta itselleni on ollut olla nöyrä ja ottaa vähän jarruja päälle. Minun ikäiseni tykkäävät pikemminkin ensin mennä ja ajatella vasta sitten, mutta laji on opettanut, ettei tämä ole niin nopeatempoista touhua kuin yleisesti voisi luulla.”

”Joskus jos treenataan vaikkapa tietyn­laisessa asennossa tippumista eikä se mene ihan kohdalleen, niin kyllä siinä on turhau­tumisesta pahimmillaan pari kyyneltäkin vierähtänyt. Ja jotkut kouluttajat ovat niin kokeneita ukkoja, että siinä pitää olla nöyrä, jotta he saavat opetettua oikealla tavalla ja minä saan opin, jonka haluan.”

Millaisia tavoitteita olet asettanut itsel­lesi?

”Ensin hankin A-lisenssin, mutta myö­hemmin haluan koittaa liitopukuja eli wingsuiteja. Ajatuksen tasolla myös base-hyppääminen kiinnostaisi, mutta se on todella vaarallista hommaa – ehkä joskus tulevaisuudessa. Myös Freefly-lentäminen kiinnostaisi, kun on katsonut, millaisia temppuja tuulitunneleissa vedetään.”