lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Saksan purjelento- ja lennokkimuseon iso kokoelma on näkemisen arvoinen

torstai 19.08.2021
TEKSTI JANNE KUUTTI
KUVAT PETER OCKER JA MICHAEL ZACHER
Museon pääsisäänkäynti. Kuva: Michael Zacher

 

Saksan purjelento- ja lennokkimuseo sijaitsee Hessen osavaltiossa Wasserkuppen ylätasangolla. Museon syntyhistoria juontaa juurensa vuoteen 1970. Aikaa ehti vierähtää 17 vuotta, ennen kuin museon oma näyttelyhalli avattiin vuonna 1987.

 

 

Museossa on yli 60 lentolaitetta alkaen purjelennon alkuajoilta ja päättyen 1970-luvulla valmistettuihin tyyppeihin. Pienoismalleja ja lennokkeja museolla on kymmenittäin, vanhin lennokki on vuodelta 1927.

 

 

Ilmaa raskaamman hallitun lennon varsinainen dokumentoitu synty tapahtui Saksassa Otto Lilienthalin (23.5.1848–10.8.1896) suorittamien tutkimusten, liidinten rakentamisten ja yli kahden tuhannen lennon kautta. Myöhemmin myös aerodynaamisesti ohjatun liitolennon ja purjelennon kehitys tapahtui paljolti Saksassa.

 

Otto Lilienthal Normalsegelapparat -liitimen replika. Kuva: Michael Zacher

 

Paikka, missä liito- ja purjelennot enimmäkseen suoritettiin, oli Wasserkuppen vuori, jossa on ollut liitolentotoimintaa jo noin vuodesta 1910. Wasserkuppesta muodostui merkittävä paikka purjelennon kehittyessä eteenpäin.

 

Purjelentämisen kehitystä Saksassa vauhditti Versailles’n rauhansopimuksen moottorilennolle aiheuttamat rajoitukset. Lentäjät ja lentokoneiden suunnittelijat suuntasivat katseensa moottorilentokoneista liito- ja purjelentokoneisiin.

 

Kehitystä vauhdittava ensimmäinen kansallinen kilpailu pidettiin Wasserkuppella vuonna 1920, nimellä Rhönin kilpailu. Kilpailuista tuli vuosittainen tapahtuma, ja alun jälkeen myös kansainvälinen.

 

Tästä taustasta johtuen paikalle tehtiin kansallinen purjelentomuseo. Ajatus museosta syntyi jo 1970, jolloin oli ensimmäisten Rhönin kilpailujen viideskymmenes vuosipäivä. Museo perustettiin kuitenkin vasta 1970-luvun puolivälissä. Sillä ei ollut aluksi ollenkaan näyttelyhallia. 1980-luvun alkupuolella tilanne parani hieman, kun museo sai käyttöönsä hallin.
Sitten museon omaa näyttelyhallia varten kerättiin rahaa, joka avattiin yleisölle 1987.

 

Vuonna 2006 avattiin museon toinen näyttelytila, joka oli rakennettu Dr. Gerhard Rubinin lahjoittamalla rahalla.
Museon toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisten antamaan työpanokseen. Ainoastaan kassalla työskentelevät saavat pientä palkkaa.

 

 

Lentolaitteita liitimistä komposiittikoneisiin

Näyttelyssä on yhteensä 63 lentolaitetta alkaen Lilienthalin Derwitzer Apparat ja Normalsegelapparat -liidinten replikoista, aina 1970-luvun komposiittikoneisiin, kuten Glasflügel Club Libelle 205. Luvussa on mukana neljä purjelentokoneen runkoa. Varastossa olevia koneita, jotka eivät ole näytteillä, on tätä kirjoitettaessa 13 kappaletta.

 

Museolla on myös verstas koneiden entisöintiä varten. Museon kuvakokoelma sisältää materiaalia pääasiassa Rhönin kilpailuista.
Purjelentämiseen liittyvää museoesineistöä löytyy mittareista ja radioista aina vintturiin asti. Esineistö pitää sisällään myös purjelentokoneissa käytettyjä itsestään starttaavien purjelentokoneiden moottoreita sekä kotiinpaluumottoreita. Purjelentokoneiden lisäksi museolla on myös moottoripurjelentokoneita ja itsestään starttaavia purjelentokoneita.
Pienoismalleja ja lennokkeja museolla on kymmenittäin, ja lennokkimoottoreita useita satoja.

 

Kuvassa keskellä (oranssia nokassa ja sivuperäsimessä) oleva Bölkow fs 24 Phönix T0, edustaa maailman ensimmäistä lasikuitukomposiittirakenteista purjelentokonetyyppiä. Kuva: Michael Zacher

 

Lilienthalin liitimistä 1920-luvun ennätyskoneisiin

Kokoelman tärkeimpiin lentolaitteisiin kuuluu ehdottomasti jo aiemmin mainitut Lilienthalin liidinten replikat. Liljenthal suoritti liitimillä runsaasti dokumentoituja lentoja pisimpien ollessa 250 metriä. Normalsegelapparat-liidin oli myös ensimmäinen sarjavalmistettu lentolaite – niitä valmistui vähintään yhdeksän kappaletta.

 

Museolla oleva Akaflieg Darmstadt F.S.V.X -koneen replika on ainut tunnettu tyyppinsä edustaja. Hans Gutermuth lensi kyseisellä kaksitasoisella tyypillä heinäkuussa 1912 uudet aika- ja matkaennätykset: 1 minuuttia 52 sekuntia ja 840 metriä.

 

Akaflieg Darmstadt F.S.V.X -koneen replika. Heinäkuussa 1912 tällä konetyypillä lennettiin uudet aika- ja matkaennätykset: 1 minuuttia 52 sekuntia ja 840 metriä. Kuva: Michael Zacher

Peter Riedel osallistui 15 vuoden iässä, vuonna 1920, Rhönin kilpailuihin itse suunnittelemallaan Riedel PR II Rhönbaby -koneellaan. Vuosikymmeniä myöhemmin, 1970-luvulla, hän rakensi uuden Rhönbaby -koneen ja myös lensi sillä. Kone on nyt museon näyttelyssä, ja Riedelin itsensä tekemänä se on arvokas museokone.

 

Näyttelyssä oleva FVA 2 Blaue Maus -koneen replika on ainut tiedossa oleva kyseisen tyypin edustaja koko maailmassa. Wolfgang Klemperer lensi 30.8.1921 sillä maailman ennätysmatkan 4,6 kilometriä 13 minuuttia kestäneellä lennolla.

 

Ennätys ei kestänyt pitkään, kun Arthur Martens lensi seuraavassa kuussa 7,5 kilometrin lennon Hannover Vampyr -koneella, minkä replika löytyy myös museosta. Edellä mainittu tyyppi kuuluu ensimmäisiin lentokoneisiin, jossa käytettiin puolikuorirakennetta.

 

Alkuperäisten koneiden replikoiden joukossa on myös Ferdinand Schulz F.S.3 Besenstielkiste, jolla koneen suunnittelija ja rakentaja Ferdinand Schulz lensi 11.5.1924 maailman ennätyksen aikalennossa: 8 tuntia 42 minuuttia. Lento tapahtui Kuurikyntään niemimaalla rinnetuulessa, meren rannalla, Saksan rannikkolentokilpailujen yhteydessä. Jo pelkästään koneen alkeellisuus huomioiden, lento on ollut kova suoritus.

 

Hans Jacobsin suunnittelema, DFS Rhönsperber oli tyyppi, jolla muun muassa lennettiin maailman ensimmäinen yli 400 kilometrin matkalento vuonna 1935. Kuva: Michael Zacher

 

Raketeista työntövoimaa

Museon RRG Raketen-Ente -koneen replikan esikuva oli maailman ensimmäinen rakettimoottoreista työntövoimansa saava lentokone. Alexander Lippischin suunnittelema kone lensi ensilentonsa rakettien voimalla 11.6.1928.

 

 

Lippisch-Ente oli alunperin puhdas canard-siipinen purjelentokone. Autovalmistaja Opelin perustajan pojanpoika Fritz von Opel järjesti noihin aikoihin erilaisia Opelille julkisuutta tavoittelevia tempauksia rakettien avulla. Hän osti avustajineen yhden Lippisch-Ente-koneen, joka varustettiin kahdella Sander-mustaruutiraketilla.

 

Raketit sytytettiin sähköllä ja niiden polttoaineen palamisen aiheuttamaa painopisteen siirtymää varten koneessa oli automaattinen vastapainomekanismi. Ensimmäinen onnistunut lento oli 1,5 kilometriä pitkä, ja se kesti vain reilun minuutin. Yhden raketin paloaika oli noin 30 sekuntia ja ne poltettiin peräkkäin. Lentoonlähtö suoritettiin kumiköysistarttina.
Seuraavalla lennolla molemmat raketit sytytettiin samaan aikaa. Toinen raketti räjähti ja kone syttyi tuleen sen ollessa ilmassa. Ohjaaja ei loukkaantunut ja laskeutuminen onnistui, mutta kone paloi kokonaan päättäen lennot.

 

RRG Raketen-Ente -koneen replika. Kone oli maailman ensimmäinen rakettimoottoreista työntövoimansa saava lentokone. Kuva: Michael Zacher

 

94 vuotta vanha lennokki

Lennokkien ja pienoismallien joukossa ehkä mielenkiintoisimpia ovat Hortenin veljesten Walterin ja Reimarin rakentama lennokki vuodelta 1927 sekä kuuluisan eläintutkija Bernhard Grzimekin radio-ohjattu lennokki.

 

Hortenin veljesten tekemä lennokki on alkuperäisessä kunnossaan ja se löydettiin vuonna 2010 erään talon ullakolta. Bernhard Grzimek käytti lennokkiaan, johon oli kiinnitetty kamera, vuonna 1972 kuvatessaan villieläimiä Okavangon alueella eteläisessä Afrikassa.

 

Kuvassa etualalla on polttomoottorilennokki vuodelta 1955. Taustalla kamera nokallaan on eläintutkija Bernhard Grzimekin radio-ohjattu lennokki. Kuva: Michael Zacher

 

Suunnitelmissa näyttelyn uudistaminen

Seuraavien kahden vuoden aikana museon on tarkoitus uudistaa näyttelyä siirtääkseen perustietoa purjelennosta ja lennokeista sille museon kävijäosalle, joka ei vielä ole koukussa ilmailuun. Museon on säilytettävä ja kerrottava historiaa myös menneiltä vuosikymmeniltä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan ottaa sinne näytteille koneita, jotka ovat yleisiä ja edelleen kovassa käytössä nyt ja tulevaisuudessa, kuten esimerkiksi Rolladen Schneider LS4 tai Schempp-Hirth Discus.

 

 

Moottoreiden seassa harvinaisuus

Museolla on näytteillä joko irrallisina tai koneisiin asennettuna useita moottoreita, jotka ovat joko vain puhtaasti kotiinpaluumoottoreita, tai sitten niillä on voinut suorittaa myös lentoonlähdön. Osa moottoreista on Hirth ja SOLO -merkkisiä, joiden valmistajat edelleen tuottavat sopivia kaksitahtimoottoreita myös purjelentokoneisiin.

 

Näyttelyssä on myös harvemmin purjelentokoneisiin asennettuja moottoreita kuten Loyd LS 400 PKW, joka on kaksitahtinen ja kaksisylinterinen rivimoottori teholtaan 22 hevosvoimaa.

 

Museon Sthil Sk 120-FL -yksisylinterinen kaksitahtimoottori ja Sachs KM 48 -wankelmoottori ovat moottorimalleja, joita asennettiin kokeeksi K 8 -harjoituspurjelentokoneisiin kiinteästi rungon päälle pyloniin lentoajan pidentämistä ja termiikin etsinnän helpottamista varten, sekä termiikin loputtua kotiinpaluun mahdollistamiseksi.

 

Näyttelyn Kroeber M4 Köller -moottori vuodelta 1935 on harvinaisuus. Se on kaksitahtinen ja kaksisylinterinen bokserimoottori, jonka iskutilavuus on 634 cm³ ja teho 18 hevosvoimaa. Samanlainen moottori oli mahdollista asentaa Peter Riedelin Dittmar-Reidel Motor-Condor ”La Falda” -koneeseen jo vuonna 1935, joten se oli ensimmäisiä moottoroituja purjelentokoneita.
Moottori oli erillisessä pukissa rungon päällä. Se oli suhteellisen helposti kiinnitettävissä ja irrotettavissa ja sen kanssa toimittiin siten, että maastolaskun jälkeen moottori asennettiin paikalleen ja lennettiin kotiin. Sen avulla pystyi suorittaa myös lentoonlähdön.

 

Kroeber M4 Köller -moottori vuodelta 1935. Kuva: Michael Zacher

 

Moottoreiden yleistymistä purjelentokoneissa jarrutti alkuaikoina niiden hinta ja radikaalisti vastusta lisäävä asennustapa. Rungon sisään vedettävä moottori-potkuriyhdistelmä teki vasta moottoriasennuksista käytännöllisen.

 

Nykyään käytössä olevat moottorit eivät pääpiirteiltään eroa 1930-luvulla käytetyistä. Edelleen käytössä ovat pääasiassa kaksitahtiset ja kaksisylinteriset moottorit.

 

 

Museon näytteillä olevaa kalustoa

– Otto Lilienthal Derwitzer Apparat, liidin, replika
– Otto Lilienthal Normalsegelapparat, liidin, replika
– Akaflieg Darmstadt F.S.V.X, kaksitaso, replika
– FVA 2 Blaue Maus, replika
– Riedel PR II Rhönbaby
– Hannover Vampyr, replika
– Ferdinand Schulz F.S.3 Besenstielkiste, replika
– RRG Raketen-Ente, replika
– Schneider Grunau 9, replika
– RRG Falke RVa
– Schleicher Rhönbussard
– Schleicher Rhönadler, replika
– Grunau Baby IIa
– DFS Rhönsperber
– DFS Kranich II
– Göppingen Gö 3 Minimoa
– Akaflieg München Mü 13 D1
– DFS Weihe
– SG 38 Schulgleiter
– Grunau Baby III
– Grunau Baby V
– DFS Olympia Meise
– Glasflügel BS 1
– Schneider D 36 Circe V 2
– Scheibe Mü 13 E Bergfalke I
– Kaiser Ka 1
– Focke-Wulf Kranich III
– Schleicher Ka 6 BR
– Pützer Horten Ho 33 V1
– Bölkow fs 24 Phönix T0
– Lommatzsch Lom-58/II Libelle-Laminar
– Schleicher K 8 B
– Lommatzsch FES-530 Lehrmeister II
– Obermeier SF 27 M-B V1 Illerschwalbe
– Akaflieg Braunschweig SB 5E V2
– Bölkow Phoebus CW
– Schleicher AS 12
– Rolladen Schneider LS1-0 V1
– Glasflügel Club Libelle 205

 

Yhteydet museoon

https://www.segelflugmuseum.de
kontakt@segelflugmuseum.de

 

 

Hannover Vampyr -koneen replika. Tyyppi kuuluu ensimmäisiin lentokoneisiin, jossa käytettiin puolikuorirakennetta. Kuva: Michael Zacher

 

 

Obermeier SF 27 M-B V1 Illerschwalbe on maailman ensimmäisen sarjatuotetun itsestään starttaavan purjelentokoneen prototyyppi. Kuva: Michael Zacher

 

Grunau Baby V on kaksipaikkainen version teräsputkirungolla Grunau Baby -koneesta. Tätä tyyppiä valmistettiin vain kuusi konetta. Kuva: Michael Zacher
Ferdinand Schulz F.S.3 Besenstielkiste -koneen replika. Tällä tyypillä lennettiin rinnetuulessa 11.5.1924 maailman ennätys aikalennossa: 8 tuntia 42 minuuttia. Kova suoritus kaikkiaan, jo pelkästään koneen alkeellisuus huomioiden. Kuva: Michael Zacher

 

Pützer Horten Ho 33 V1 on lentävistä siivistään tunnettujen Hortenin veljeksistä toisen, Walter Hortenin suunnittelema kaksipaikkainen lentävä siipi -tyyppinen kone. Kuva: Michael Zacher

 

Helmikuussa kuolleen Saksalaisen ennätyslentäjän Hans-Werner Grossen mukaan nimetty vuonna 2006 valmistunut näyttelyhalli ulkoa. Kuva: Deutsches Segelflugmuseum mit Modellflug via Peter Ocker