Saapuvat – Ilmailualan uutisia

perjantai 10.06.2022
TEKSTI Koonnut Nils Rostedt
KUVAT Laitevalmistajien markkinointimateriaali
Bomanza

 

MOOTTORILENTO

Tecnamilta uusi P-Mentor-koulukone

Italialainen Tecnam on esitellyt P-Mentor-nimisen kaksipaikkaisen lentokoneen, joka yhtiön mukaan soveltuu lentokoulutuksen kaikkiin eri vaiheisiin ensimmäisestä lennosta mittarilentoon ja myös yllättävistä lentotiloista oikaisun harjoitteluun. Lentokouluille tämä konsepti tuo merkittäviä kustannussäästöjä, kun tullaan toimeen yhdellä konetyypillä, kertoo Tecnam.

 

Metallirakenteisessa Tecnamin JF2002-mallista kehitetyssä alatasokoneessa on Rotax 912iS -moottori sekä MT-vakiokierrospotkuri. Autopilotti kuuluu varustukseen, kuten myös hieman harvinaisempi varuste eli sisään vedettävien laskutelineiden simulointilaite. Itse teline on kuitenkin kiinteä, mutta tämä on tärkeä harjoitusvaruste. Saatavana on myös koko koneen pelastusvarjo.

 

Iso polttoainesäiliö mahdollistaa jopa yhdeksän tunnin toiminta-ajan. 14 tuntilitran polttoainekulutuksellaan P-Mentor aiheuttaa Tecnamin mukaan jopa 60 prosenttia pienemmät päästöt kuin kilpailevat IFR-koulukoneet.
Yksityiselle lentokoneomistajalle P-Mentor on Tecnamin mukaan edullisin IFR-varusteltu täysin CS-23-tyyppihyväksytty konetyyppi. Erikoisuutena konetyyppi on jo nyt saanut EASA:n CS-23-tyyppihyväksynnän.

 

Tecnam P-Mentor on monipuolinen vaihtoehto koululentokoneeksi. Kuva: Laitevalmistajan markkinointimateriaali

 

KAUPALLINEN ILMAILU

Cessna 408 SkyCourier sai FAA:n tyyppihyväksynnän

Textron Aviation kertoi maaliskuussa, että USA:n ilmailuviranomainen FAA on myöntänyt tyyppihyväksynnän Cessnan uudelle kaksimoottoriselle SkyCourier-konetyypille yli 2100 lentotuntia käsittäneen koelento-ohjelman jälkeen.

 

SkyCourier on monikäyttöinen konetyyppi, joka soveltuu lyhyiden reittien matkustajakoneeksi enintään 19 matkustajalle. Pääkäyttö on kuitenkin rahtikoneena. Konetyyppi syntyikin FedEx Express -kuljetusyhtiön tarpeesta saada uusi lentorahtikone vanhenevien Cessna Caravan -koneiden tilalle. Koneessa on kaksi Pratt&Whitney Canadan PT6A-65SC-turbiinimoottoria kukin teholtaan 1110 hevosvoimaa ja nelilapaiset McCauleyn potkurit. Suurin matkanopeus on 210 solmua ja kiitotievaatimus 1000 metriä.

 

Rahtikoneversion kenties tärkein ominaisuus on kolmelle moduulikokoiselle LD3-rahtikontille mitoitettu rahtitila, joka tehostaa rahdin käsittelyä merkittävästi. Kuormattavuus on noin 2700 kilogrammaa rahtiversiona.
Kiinteän laskutelineen ansiosta kone soveltuu myös heikompikuntoisille kiitoradoille. Toimintamatka on noin 900 merimailia (1660 kilometriä). Listahinta on noin seitsemän miljoonaa dollaria. FedEx on tilannut 50 konetta, ja sillä on optio toisesta 50 koneen erästä.

 

Uusi Cessna 408 SkyCourier on nyt saanut FAA-tyyppihyväksynnän. Ensilento oli 2020. Kuva: Laitevalmistaja

 

UUSI ELEKTRONIIKKA

Uusi ADS-B-Out-laite: uAvionix TailbeaconX

Innovatiivisista ratkaisuistaan tunnettu uAvionix on saanut USA:n FAA-hyväksynnän 1090 MHz taajuudella toimivalle, lentokoneen pyrstövalon tilalle asennettavalle TailbeaconX-laitteelle.
TailbeaconX on yhdistetty 1090 MHz ADS-B / Out transponderi, Mode-S transponderi, SBAS GPS-paikannin sekä LED-pyrstövalo.

 

Laitteen suurin hyöty on yksinkertainen asennus. Perinteiseen mittaritauluasennukseen verrattuna ADS-B Out-ominaisuuden lisääminen onnistuu huomattavasti helpommin.

 

USA:ssa on uAvionixin vastaava laite 978 megahertzin UAT-taajuudella ollut suosittu tapa järjestää koneeseen ADS-B Out -näkyvyys. Uusi X-versio tarjoaa saman mahdollisuuden Euroopassa käytössä olevalla 1090 MHz taajuudella, joten laite on siksi varsin mielenkiintoinen. STC-laitehyväksyntä koskee toistaiseksi tosin vain Yhdysvaltoja, mutta EASA-hyväksyntä on jo vireillä.

 

Laite on varsin mielenkiintoinen vaihtoehto heille, jotka haluavat lentokoneensa “näkyviin” muiden ilma-alusten karttanäytöille, joten pyrimme palaamaan asiaan, kun EASA-hyväksyntä valmistuu.

 

TailbeaconX painaa vain 90 grammaa ja asennetaan lentokoneen pyrstövalon paikalle. Kuva: Laitevalmistaja

 

URHEILUILMAILU

Air Race MM-osakilpailu Goodwoodissa

Aiemmin Red Bull Air Race -nimellä tunnettu kilpailusarja tekee paluuta kahden vuoden tauon jälkeen. Ensimmäinen MM-osakilpailu järjestetään Britannian Goodwoodissa 9.–10. heinäkuuta 2022. Mukana on nyt 12 tiimiä, jotka ovat tehneet kolmen vuoden kisasopimuksen. Myös Red Bull on yhä mukana taustalla sponsorina.

 

Uutta kilpailusarjassa on entistä suurempi panostus ilmastomuutoksen torjuntaan. Niinpä tavoitteena on, että vuoden 2023 kilpailusarja käyttäisi jo uutta, Prometheus Fuels -yhtiön kehittämää “zero net carbon” hiilidioksidineutraalia polttoainetta. Myös kisaformaattiin on tehty muutoksia, joten vauhdinnälkäisille ilmailun ystäville on varmasti Goodwoodissa katseltavaa.

 

Kuva 4:
Air Race-kilpailusarja alkaa tänä vuonna Englannissa heinäkuussa.

 

LENTOMOOTTORIT

TurboTech-turbiinimoottori VL3-koneeseen

Tšekkiläinen JMB-yhtiön kaksipaikkainen VL3 Evolution -kone on lentänyt koelentoja varustettuna ranskalaisella TurboTech-potkuriturbiinimoottorilla. Perinteisestihän turbiinimoottorit ovat olleet käytössä yleisilmailukoneiden niin sanotussa yläluokassa, jossa tehot ovat 500 hevosvoimasta ylöspäin. TurboTechin moottorin teho on vain 90–100 kilowattia (120–130 hevosvoimaa) ja VL3-konekin on alun perin suunniteltu ultrakeveäksi, joten tässä on melko ainutlaatuinen yhdistelmä.

 

TurboTechin moottorissa on erikoinen patentoitu pakokaasujen lämmön talteenotto, niin sanottu regeneratiivinen turbiini, joka valmistajan mukaan mahdollistaa sen että “economy cruise” polttoaineen kulutus on vain noin 19 litraa tunnissa. Tämä on turbiinille melkoisen hyvä luku, kun vielä muistaa, että polttoaineena käy kerosiini, joka on huomattavasti halvempaa kuin bensiini. Aikaisemmissa turbiini-yritelmissä, joissa on käytetty liikennekoneiden APU-turbiineja, polttoaineen kulutus on ollut luokkaa 60 litraa tunnissa. Moottoripaketin paino on noin 80 kilogrammaa ja peruskorjausväli TBO on 3000 tuntia.
Projektille antaa uskottavuutta se, että toinen TurboTech-yhtiön päärahoittajista on jättiyhtiö Safran, joka on tunnettu turbiinimoottorien valmistaja jo monen vuoden ajalta. Myös Turbotechin perustaja Damian Fauvet on ollut Safranin palveluksessa. Lähivuodet näyttävät, tuleeko tästä vaihtoehto perinteiselle mäntämoottoritekniikalle. Alustavilla koelennoilla on jo kiitelty värinättömyyttä ja hiljaisuutta.

 

Nähtäväksi jää, onko TurboTechin pieni turboprop-moottori varteen otettava tulevaisuuden voimanlähde. Kuva: Laitevalmistaja

 

 

MOOTTORILENTO

Uutta Daherilta: TBM960

Yksimoottorikoneiden niin sanottuun yläluokkaan lukeutuva Daher TBM -kone on uudistunut, ja tyyppimerkintäkin on nyt jo 960. Uutuudessa on täysin elektronisesti ohjattu P&WC PT6E-66XT -turbiinimoottori, joka pyörittää Hartzellin viisilapaista Raptor-potkuria.

 

Uudistuksilla on polttoaineen kulutus matkalennossa saatu vähenemään peräti 10 prosentilla. Kulutus on nyt 216 litraa tunnissa matkanopeudella 308 solmua, eli 570 kilometriä tunnissa, joka muuten on aikamoinen vauhti pienkoneelle. Suurin matkanopeus on peräti 333 solmua.

 

EPECS-moottorinhallintajärjestelmä avustaa ohjaajaa monella tavalla käynnistämisestä lähtien – turbiinin käynnistäminen tapahtuu nyt nappia painamalla. Tehovipu pysyy lentoonlähdöstä laskuun saakka samassa asennossa automatiikan hoitaessa säädöt. Ohjaajan työkuorman vähentämisen lisäksi uusi koneversio on myös hiljaisempi, 76,4 desibeliä.
Moottorin lisäksi myös lennon hallintajärjestelmässä on merkittäviä ohjaajan työtä helpottavia uutuuksia. Garmin 3000 -avioniikkapaketin kaverina koneessa on muun muassa ESP, Electronic Stability and Protection, joka tunnistaa epätavalliset lentotilat ja tarpeen vaatiessa oikaisee koneen vaakalentoon. Jäänpoiston automatiikkaa on lisätty, ja myös HomeSafe-toiminto eli automaattinen hätälasku tarkoitukseen soveltuvalle lentopaikalle esimerkiksi ohjaajan saatua sairaskohtauksen kuuluu varustukseen.

 

Näiden teknisten uudistusten lisäksi uuden TBM 960:n matkustamo on toki myös entistä ylellisempi. Lista on pitkä ja sähköisesti himmennettävät ikkunat ovat vain yksi esimerkki. TBM 960 -koneen hinta on noin 4,7 miljoonaa dollaria ja kone on jo saanut EASA-tyyppihyväksynnän.

 

TBM 960 on suosittu nopea yksityislentokone, nyt jo viidennessä sukupolvessa. Kuva: Laitevalmistaja

 

 

MOOTTORILENTO

Textronilta päivityksiä Beechcraft ja Cessna koneisiin

Sopivasti alkuvuoden ilmailumessujen eli Floridan Sun ‘n Funin ja Etelä-Saksan AEROn yhteyteen Textron kertoo Beechcraft- ja Cessna-mäntämoottorikoneiden uudistuksista.

Beechcraft Bonanza G36 on saanut 70 kilogrammaa lisää kuormattavuutta ja siihen voi nyt kuormata 550 kilogrammaa. Bonanzan ohjaamoa on uudistettu samanlaiseksi kuin isommassa G58-Baron-koneessa.

Bonanza- ja Baron-koneiden varustukseen on lisätty Garmin GI275 -varanäyttölaite, joka korvaa kolmea perinteistä mittaria, sekä hiilimonoksiditunnistin, istuinkohtaiset USB-portit, ja LED-tyyppiset ulkovalot.

Myös yksimoottoriset Cessnat saavat uuden GI275-varanäyttölaitten, joka korvaa kolmea perinteistä mittaria ja taltioi lentotietoja jälkikäsittelyä varten.

 

Still going strong: Beechcraft Bonanza saa päivityksen. Konetyypin tuotanto aloitettiin jo 1947.

 

 

ULTRAKEVYET

Ukrainan pienlentokonetehtaat kärsivät sodasta

Venäjän aloittama sota Ukrainassa heijastuu myös pienkoneiden valmistukseen. Ultrakeveiden osalta tiedetään ainakin kaksi tehdasta, jotka ovat sota-alueella. Ne ovat saksalainen Flight Design ja ukrainalainen Aeroprakt. Lisäksi Ukrainassa on muita pienempiä alihankintayrityksiä.

 

 

Tilanne elää jatkuvasti, mutta selvää on, että ainakin mainittujen valmistajien toimituksissa on suuria häiriöitä niin uusien koneiden toimituksissa kuin varaosa- ja huolto-osien kanssa. Valmistajat varmasti tekevät parhaansa tilanteessa, ja esimerkiksi Aeroprakt on ilmoittanut pyrkivänsä siirtämään toimintoja Puolaan. Toivokaamme, että tilanne normalisoituisi pian.

 

 

ILMA-ALUSREKISTERI

Rekisteröinnit 2021

Traficom on julkaissut ilma-alusrekisterin Avoin Data -päivityksen, josta näkyy viime vuoden lisäykset ilma-alusrekisteriin. Tässä muutama poiminta:

 

Isojen liikennekoneiden puolella on vain yksi lisäys, joka on Finnairin Airbus 350 XWB.
Yleisilmailukoneissa huomio kiinnittyy Pilatus PC-12 -konetyyppiin, joita rekisteröitiin viime vuonna peräti 10 yksilöä. Kyseessä on Fly7-yhtiö, joka aiemmin tunnettiin nimellä Hendell Aviation ja joka on viime vuosina laajentanut PC-12-operointiaan merkittävästi. Yhtiön päämaja on nykyään Sveitsissä, ja tilauslennot ulottuvat koko Euroopan alueelle.
Kaksimoottoristen yleisilmailukoneiden luokassa rekisteröitiin tavallista useampi kone: Suomen ensimmäinen Diamond DA62, sekä myös yksi Beechcraft C90 King Air, yksi Diamond DA42-kone ja kaksi Piper PA34-200 Seneca-konetta.
Yksimoottorisia rekisteröitiin yhteensä kuusi yksilöä: Kaksi Avid Flyeria, Diamond DA40D, Extra 300, Maule M-4 sekä Zenair CH801.

 

Purjelentokoneita rekisteröitiin yksi Schleicher AS33 sekä yksi Glaser-Dirks DG1000. Helikoptereita tuli maahamme kaksi, Robinson R44 II sekä tiettävästi Suomen ensimmäinen Guimbal Cabri G2. Yksi Cameron-ilmapallo lisättiin, sekä erikoisuus Dynabulle DY 15 -ilmalaiva, josta kuitenkaan haku verkosta ei kerro mitään lisätietoja.

 

Viimeisenä luokkana ultrakevyet, joita rekisteröitiin neljä yksilöä: Apollo Fox, ATEC 321 Faeta, Eurostar SLW sekä TL3000 Sirius. Näistä kolme viimeksi mainittua ovat uuden 600 kilogramman säännön mukaisia.

 

LISÄÄ AIHEESTA