
Varjon käyttöä pidetään tärkeänä, mutta siitä ei haluttu viranomaismääräystä. Suomen Traficom oli toista mieltä, mutta jäi EASA:ssa yksin. Laskuvarjopakkoa ei EASA:n uusista purjelentotoimintaa koskevista määräyksistä enää löydy.
Lisääkö laskuvarjon käyttö purjekoneessa lentämisen turvallisuutta? Epäilemättä lisää, vastaa purjelentokansa. Varjo on olennainen ja ainoakin pelastautumisväline esimerkiksi yhteentörmäystilanteissa, joissa kone menettää lentokykynsä ja korkeus riittää hyppäämiseen.
Onko viranomaismääräys paras ja ainoakin tapa varmistaa, että purjelentäjät todella käyttävät tätä pelastautumisvälinettä ja hoitavat sitä asianmukaisella tavalla? Ei, sanovat monet purjelennon tuntijat. Heidän mielestään lentäjät saadaan käyttämään varjoja jopa tehokkaammin muilla keinoilla kuin viranomaisen mahtikäskyllä.
Kyllä, sanoo Suomen ilmailuviranomainen Traficom. Suomessa laskuvarjo on ollut pakollinen varuste maailman sivu, ja Traficom on ainoana ilmailuviranomaisena ajanut sen pakollisuutta myös purjelennon uusiin eurooppalaisiin lentotoimintamääräyksiin.
Traficom on jäänyt tappiolle. Heinäkuun 9. päivänä voimaan tulevissa EASA:n purjelentotoimintaa koskevissa määräyksissä laskuvarjo ei ole pakollisten varusteiden listalla. Näin ollen varjon käyttö ei enää ole pakollista myöskään Suomessa.
Käytäntö muuttuu tiettävästi vain kahdessa maassa eli Suomen lisäksi Ranskassa. Ranskalaiset ovat tosin antaneet ymmärtää hakevansa EU:n komissiolta niin sanottua turvallisuuspoikkeamaa. He haluavat pitää kiinni laskuvarjon käyttöpakosta. Suomi sen sijaan tyytyy harrasteilmailuasioista Traficomissa vastaavan Jani Hottolan mukaan EASA:n ratkaisuun.
Purjelennolle omat määräyksensä
Laskuvarjo liittyy (tai oikeammin ei liity) EASA:n sinänsä kaiken kiitoksen ansaitsevaan hankkeeseen, omien lentotoimintamääräysten säätämiseen purjelennolle. Tätä ennen ne oli ripoteltu EASA:n tiiliskivimäisen yleisen lentotoimintamääräyksen (EU) No 965/2012 sisään.
Siinä on kokonaista 1 900 sivua. Toistaiseksi sitä ei ole sovellettu yhdessäkään EASA-maassa. Kaikki ovat noudattaneet kansallisia määräyksiä. Suomessa niihin siis kuuluu laskuvarjon käyttöpakko purjelennossa.
Purjelentoa tässä tiiliskividokumentissa käsitellään vain 11 sivulla. Ne muodostavat nyt uuden SAO (Sailplane Air Operations) -dokumentin. Sen lyhenne on Air OPS Regulation (EU) 2018/1976 ja se tulee siis voimaan meilläkin 9. heinäkuuta.
Kaiken kiitoksen ansaitsee myös EASA:n tapa uusia näitä määräyksiä. Se tehtiin tiiviissä yhteistyössä harrastajien ja heidän järjestöjensä, ennen muuta EGU:n (European Gliding Union) kanssa.
Toimintansa alkuvaiheissa EASA oli vähällä kuristaa harrasteilmailun hengiltä soveltamalla siihen raskaan, kaupallisen ilmailun säädösperiaatteita. Tätä kokemusta ei onneksi aiota enää toistaa.
Jatkossa vapaaehtoisuuden voimin
EGU:n sihteerinä on jo vuosien ajan ahertanut suomalainen Mika Mutru. Hän kannattaa lämpimästi EASA:n ja uuden SAO:n näkemystä laskuvarjojen käytöstä.
Mutrun mielestä onnettomuustilastot eivät puolla käyttöpakkoa. Koska sitä ei ole, ei ole myöskään itse laskuvarjoihin kohdistuvaa viranomaissääntelyä, kuten tyyppihyväksyntää, mikä helpottaa käyttäjien byrokratiaa.
Mutru ei kuitenkaan missään tapauksessa suosittele laskuvarjoista luopumista, pikemminkin päinvastoin.
”Ei ideana ole, että purjelentäjien pitäisi luopua laskuvarjoistaan. Niiden käyttö voidaan kuitenkin hoitaa vapaaehtoisin keinoin, koska se on viisasta”, Mutru sanoo.
Samaa mieltä on Ruotsin purjelentoliiton Segelflygetin toiminnanjohtaja Henrik Svensson. Hän seurasi säädösprosessia Mutruakin tarkemmin EGU:n edustajana määräystä laatineessa EASA:n työryhmässä.
Svenssonin mukaan Ranska ja Suomi ovat todellakin omilla linjoillaan laskuvarjoasiassa. Muut Euroopan maat ovat luopuneet käyttöpakosta jo vuosia sitten.
Ruotsissa niin tehtiin kymmenen vuotta sitten. Saksassa varjo on pakollinen enää vain oppilaalla peruskoulutuksessa. Monissa maissa vakuutusyhtiöt tosin edellyttävät laskuvarjon käyttöä.
Vaikka pakkoa ei ole, Ruotsin liittokin suhtautuu Svenssonin mukaan ”sataprosenttisen myönteisesti” laskuvarjon käyttöön kaikessa purjelentotoiminnassa ja edistää sitä mahdollisuuksiensa mukaan.
Kerhot vaativat sitä lähes poikkeuksetta, samoin kilpailujen järjestäjät. Uppsala Masters -kisaan osallistuvilla suomalaispiloteilla pitää olla laskuvarjot, mutta jos he jäävät lentämään hupia Ruotsiin kisan jälkeen, varjoa ei vaadita.
Svensson uskoo vakaasti vapaaehtoisuuden voimaan ja ottaa siitä esimerkiksi toisen turvallisuusvempeleen, törmäysvaroitin flarmin. Se ei missään vaiheessa ole ollut pakollinen varuste ja silti lähes joka koneessa alkaa olla flarm.
Turvallisuuden eteen tehtävä työtä
Svenssonin ja Mutrun kaltaisten asiantuntijoiden vaikutus EASA:n säädösprosessiin on ollut vahva. EASA nimittäin vakuuttaa tekevänsä kaiken säädöstyönsä riskiperusteisesti ja tässä asiassa riskit ovat ilmeiset. EASA itsekin myöntää valmistelupapereissaan yhteentörmäyksen yhdeksi suurimmista riskeistä.
Laskuvarjo ei tietenkään auta läheskään kaikissa tilanteissa, ei edes yhteentörmäyksissä. Mahdollisuudet sen käyttämiseen ovat heikot, jos törmäys sattuu matalalla, kuten esimerkiksi laskukierroksessa. Erittäin monissa törmäystilanteissa varjo kuitenkin on ainoa pelastautumisväline ja pienentää näin oleellisesti törmäysten riskiä.
Jokaisen purjelentäjän oma etu vaatii siis laskuvarjon käyttöä. EASA osoittaa lujaa luottamusta harrastajiin jättäessään tämän vaatimuksen täyttämisen heidän omalle kontolleen.
Petraamista purjelennon turvallisuudessa totisesti riittää. EASA:n keräämän tilaston mukaan vuosina 2012–2016 sattui kaikkiaan 1 025 purjelento-onnettomuutta, joissa kuolonuhrien määrä nousi 122:een.
Lentäjiä oli yli 70 000 ja he lensivät 25 500 koneella vuodessa rapiat kaksi miljoonaa tuntia. Kokonaista 40 prosenttia lennettiin yhdessä maassa eli Saksassa, jossa lensi 43 prosenttia koneista. Saksan osuus eurooppalaisista onnettomuuksista ja kuolonuhreista oli sekin 40 prosentin luokkaa.
Suomessa koneita oli 359 ja lentotunteja 35 500. Vuosina 2012–2016 meillä sattui 11 onnettomuutta, joista yhdessä kuoli yksi lentäjä. Hän menetti koneensa hallinnan Piikajärvellä lentokonehinauksessa alkunousun aikana.