lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Polttoainetalous kuuluu lentäjän ammattitaitoon

perjantai 06.03.2020
TEKSTI KIRSI SEPPÄLÄ

Yhdellä moottorilla rullaaminen, lentoreitin optimointi ja jatkuvan liu`un käyttö ovat keinoja, joilla polttoaineen kulutusta voidaan vähentää. Muun muassa nämä keinot ovat käytössä, kun Finnair pyrkii hiilineutraaliksi. Polttoainetalous on osa lentäjän peruskoulutusta ja siihen kiinnitetään huomiota vuosittain kertauskoulutuksissa.

 

–Jos rullausaika on riittävän pitkä, voidaan se tehdä vain yhdellä moottorilla. Toinen moottori käynnistetään vasta ennen lentoonlähtöä, kuitenkin niin, että moottori ehtii lämmitä, Finnairin A330- ja A320-koneiden lentokapteeni ja lentotoiminnan tekninen ohjaaja Tom Hakala kertoo.

 

Polttoaineen kulutukseen vaikuttavat myös lentoreitti, -korkeus ja -nopeus.

–Lentoreitti optimoidaan lennon aikana, sillä aina sääennuste ei toteudu tai koneen kuorma voi olla vähän erilainen kuin mihin lentosuunnitelma perustuu. Lento suunnitellaan tiettyä reittiä pitkin, mutta lentäjä voi lennolla pyytää lennonjohdolta oikaisua reitiltä tai lennonjohtaja voi tarjota sitä. Näin lentoaika lyhenee ja polttoainetta kuluu vähemmän, Hakala sanoo.

 

Lennot suunnitellaan niin, että koneet pysyvät aikataulussa. Jos lento pääsee lähtemään etuajassa ja reitillä on myötätuuli, lentäjä voi ajaa suunniteltua hiljempaa saadakseen aikaan polttoainesäästöjä.

– Jatkuvan liu`un laskeutuminen säästää polttoainetta, sillä liu`un väliin tulevat vaakalentovaiheet vaativat enemmän polttoainetta. On lentäjien ammattitaidosta kiinni laskea lentorata oikein. Myös lennonjohdolla on iso vaikutus, sillä lennonjohto voi pysäyttää liu`un, jos alla on muuta liikennettä, Hakala kertoo ja lisää, että Helsinki-Vantaalla pystytään 80 prosenttia lennoista lentämään jatkuvan liu`un lähestymisinä.

 

Vähemmän tavaraa mukaan

Lentokoneen paino vaikuttaa merkittävästi siihen, miten paljon polttoainetta lennolla kuluu. Finnairin vastuullisuusjohtaja Anne Larilahti kertoo, että Finnair lopettaa EU:n sisäisillä lennoilla tuotteiden myynnin, mikä keventää kutakin lentoa 50–100 kilolla. Näin säästyy vuodessa 70 000 kiloa polttoainetta.

 

–Näillä volyymeillä asia kertautuu ja pienistä painoista tulee suuri vaikutus. Tavoitteena on 220 000 kiloa vähemmän hiilipäästöjä, Larilahti tiivistää.

 

Finnairin tavoitteena on myös muovin ja ruokajätteen puolittaminen nykyisestä vuoden 2022 loppuun mennessä. Kertakäyttömuovin määrää on tarkoitus vähentää 230 000 kiloa lennoilla vuoden 2022 loppuun mennessä. Larilahti toteaa, että myös asiakkaat voivat vaikuttaa lentämisen päästöihin pakkaamalla vähemmän tavaroita mukaansa.

 

Biopolttoainetta jätteestä

Finnair kasvattaa asteittain uusiutuvien lentopolttoaineiden käyttöä. Neste toimittaa Finnairille biopolttoainetta Helsinki-Vantaalle. Nesteen liiketoiminnan kehityksestä vastaava Sami Jauhiainen kertoo, että NEXBTL-teknologialla valmistettu Renewable Jet Fuel aiheuttaa jopa 80 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasuja kuin fossiilinen lentopolttoaine. Biopolttoainetta ja fossiilista polttoainetta sekoitetaan tekniseen maksimiin saakka.

 

– Biopolttoaine valmistetaan sataprosenttisesti jäteraaka-aineista, esimerkiksi käytetystä paistinrasvasta ja eläinrasvasta. Palmuöljyä ja kasviöljyä ei käytetä, Jauhiainen sanoo.

 

Neste kerää jäteraaka-ainetta globaalisti rakentamiensa toimitusketjujen ja kumppanuuksiensa kautta. Kun lennolla käytetään biopolttoainetta, päästöjen vähennys on vain 80 prosenttia eikä 100, koska päästövähennystä laskettaessa huomioidaan biopolttoaineen tekoon tarvittavien raaka-aineiden logistiikan päästöt.

 

–Nyt Porvoossa pystytään tuottamaan 100 000 tonnia biopolttoainetta. Kapasiteetti tulee kasvamaan yli miljoonaan tonniin vuoteen 2022 mennessä, Jauhiainen sanoo.

 

Finnair tiedotti suunnitelmistaan 5.3. Yhtiö pyrkii hiilineutraaliksi vuoden 2045 loppuun mennessä. Lähiajan tavoitteena on, että Finnair on hiilineutraali muissa kuin lentotoiminnoissaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Jotta lentäminen muuttuu hiilineutraaliksi, tulee esimerkiksi sähkölentämisen ja biopolttoaineiden kehityksen ottaa suuria harppauksia eteenpäin.