Lahtelaisella Jouni Makkosella on hallussaan kaikki 10 yleisen sarjan varjoliidon Suomen ennätystä ja yksi Euroopan ennätys. Vuonna 2018 hän myös lensi Brasiliassa määrämaalilennon ME:n 479 kilometriä. Varjoliidon maailmancupissa ja lajin arvokisoissa Makkonen on usein 10 parhaan joukossa, ja häntä luonnehditaan piinkovaksi kilpailijaksi. Kilpailuissa ja ennätysjahdissa Jounin tukena on avovaimo Taina Takanen, kokenut varjoliitäjä hänkin.
Jouni Makkonen (49) aloitti varjoliidon vuonna 1991 ja hän edustaa Ultra Team Lahtea. Siviilissä hän on yrittäjä kiinteistö- ja rakennusalalla. Varjoliito on laji, jossa huiput lentävät ammattilaisina ja jopa 600 tuntia vuodessa. Jounille lentoaikaa kertyy noin 250 tuntia, mutta hän koittaa kiertää kovatasoisia kisoja mahdollisimman paljon ja on yksi harvoista suomalaisista osallistujista varjoliidon maailmancupissa.
Maailman kärkipilotteja
Varjoliidon SM-kisat on jo noin 15 vuoden ajan järjestetty ulkomailla PM-kilpailuiden yhteydessä, joten varjoliitokilpailut eivät ehkä näy kotimaisen ilmailun kentässä. Varjoliidon arvokisat ovat aina vuoristossa, sillä rinteestä voi lyhyessä ajassa startata paljon lentäjiä. SM- ja PM-kilpailuiden lisäksi Makkonen on lentänyt myös lukuisia EM- ja MM-kilpailuja. Hänellä on myös MM-kilpailuista Suomen varjoliitohistorian paras sijoitus, 8. sija vuoden 2017 MM-kilpailuista Italiasta. Tuolloin ennen viimeistä päivää hän oli aivan kärjessä viidentenä, mutta taktinen virhe reitin valinnassa kostautui.
Maailmancup, Paragliding World Cup PWC, on puolestaan lajin parhaiden 5–6 osakilpailusta koostuva kiertue, jossa jokaisen osakilpailun 150 pilotista noin sata on huipputasoa.
– Onhan se lentämisen rytmi PWC:ssä erilainen kuin vaikka MM-kilpailuissa, Makkonen sanoo.
Varjoliidon maailmanlaajuisessa rankingissa Makkonen on tätä kirjoitettaessa 33. sijalla 5900 pilotista.
Kilpailu-ura alkoi PM-kilpailuissa vuonna 1999, missä Makkonen näki huippujen vauhdin ja halusi oppia lentämään samoin. Tänään kansainväliset kilpakumppanit, kuten Serbian kokenut Zeljko Ovuka, luonnehtivat Makkosta ”voittajatyypiksi, joka ei anna armoa. Mahtava, vähäpuheinen ja ystävällinen kaveri, joka on aina etujoukossa speedbar pohjassa.” Itse Makkonen sanoo olevansa huono häviämään; kilpailuihin häntä vetävät oppimisen halu, kilpailujen haasteellisuus ja lajin sosiaalisuus.
Ari Sahlström, toinen kokenut kilpailija, sanoo Jounin olevan yksi niistä, joilla on realistinen mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus.
– Jouni on syntynyt voittamaan, mutta hän on joutunut opettelemaan lentämään enemmän joukon mukana, Sahlström lisää.
Makkonen myöntää opetelleensa ”peesaamisen jaloa taitoa” ja taktikointia.
–Aina ei kannata olla ihan kärjessä, mutta lähellä tarkkailemassa tilaisuutta, hän sanoo. Varjoliidossahan lennetään usein useamman kymmenen lentäjän keoissa, ja erot maalissa ovat joka päivä hämmästyttävän pieniä.
Jalan ja lentäen Alppien yli
Makkosen itsensä haastaminen ei rajoitu vain lentämiseen. Vuosina 2009 ja 2011 hän osallistui avustajansa Toni Leskelän kanssa X-Alps -kilpailuun. X-Alpsissa ylitetään Alpit kävellen, juosten tai lentäen Itävallan Salzburgista reilun 1000 kilometrin päähän Monacoon ennalta määrättyjen käännepisteiden kautta. Kilpailuun haetaan ja sinne valitaan 30 kahden hengen joukkuetta. Yhdessä joukkueessa on kilpailija ja avustaja. X-Alps vaatii kokemusta, rautaista kuntoa ja taktikointia esimerkiksi siitä, minne starttipaikalle kannattaa kiivetä ja miten lentää. Lisäksi joukon viimeisenä oleva kilpailija karsitaan 48 tunnin välein pois kilpailusta.
Sekä 2009 että 2011 Monacoon saakka pääsi vain kaksi joukkuetta 30:estä. Vuonna 2009 Makkosen sijoitus oli seitsemäs 230 kilometrin maalista. Vuonna 2011 matkasta maaliin jäi 176 kilometriä ja sijoitus oli yhdeksäs. Makkonen kertoo, että X-Alps on uskomattoman intensiivinen tapahtuma, josta jää ikuiset muistot. Kilpailu sopii hänelle, koska hän on seikkailunhaluinen ja haluaa haastaa itseään myös fyysisesti.
Ennätysjahdissa Takasen kanssa
Viime vuosina Makkonen on panostanut ennätyksiin. Euroopan ennätyksen 274,7 kilometriä määrämaaliin hän lensi vuonna 2019 Kauhavalta Uimolaan. Kaikki 10 yleisen sarjan Suomen ennätystä on tätä nykyä hänen nimissään. Tänä vuonna hakemus on sisällä kolmesta parannetusta ennätyksestä, yksi niistä on 382,9 kilometrin vapaamatka kesäkuussa, toinen 172,2 kilometrin kolmio. Makkosen ja Taina Takasen nimissä ovat myös tandemsarjan SE:t, 131,6 kilometrin vapaamatka ja 130,4 kilometrin määrämaali. Määrämaali olisi myös ollut Euroopan ennätys, jos pari olisi huomannut sitä hakea. Huomautettakoon, että SE:t lennetään sääntöjen mukaan Suomessa.
Takasen osuus on sekä Makkosella että lajin muilla harrastajilla hyvin tiedossa.
–Kun on sellainen tuki kuin Taina, niin on hyvä lentää ennätyksiä, Ari Sahlström huomautti.
Vuonna 1999 varjoliidon aloittanut Takanen on itsekin kilpaillut kansainvälisellä tasolla, viimeksi 2017 ja lentää jonkin verran edelleen.
–Pidän lajista ja Jounia on mukava innostaa ja auttaa, koska hän on niin äärimmäisen hyvä lentäjä, Takanen toteaa.
Ennätyksiä haettaessa parilla on selkeä työnjako. Makkonen suunnittelee tehtävän ja Takanen hinaa hänet tarvittaessa ilmaan, seuraa lentäjää ja tekee esimerkiksi trackin tarkistukset ja ennätysten paperityöt. Suomessa pari voi oman kitkakelan turvin toimia myös kaksin ja valita sopivan starttipaikan. Kauden 2020 tavoite, yli 400 kilometrin lento Suomessa rikkoutuu epäilemättä ensi kaudella; 11. kesäkuuta 2020 Makkonen jäi alle 20 kilometriä tavoitteesta. 400 kilometrin lento vaatii keliä, suunnittelua, kovaa tuulta ja pitkän lentopäivän.
Avustajan tehtävä on varsin vaativa, koska varjoliidon ennätyslennot ovat satoja kilometrejä pitkiä. 11. lokakuuta 2018 Makkonen teki ME:n määrämaaliin lennossa Brasiliassa lentämällä 479 kilometriä 11 tunnissa. Ennätysmaana Brasilia on kelivarma ja termiikki alkaa jo kello 6 aamulla. ME-päivänä Takanen auttoi ensin hinauksissa ja lähti sitten autolla Makkosen perään.
– Kyllä se Brasilia ensin jännitti. Ajaminen maaseudulla ja muu. Mutta nyt voin sanoa, että ihmiset siellä ovat aivan ihania, ei tarvinnut mitään pelätä, Takanen kertoo,
Suurin stressitekijä oli jatkuvan kommunikaation toimivuus, sillä vaikka lentäjällä on satelliittipaikannin, radio ja matkapuhelin, niin Brasilian maaseudulla yhteydet eivät aina toimi.
Laji ei ole vielä valmis
Vinkkinä muille lentäjille Makkonen sanoo, että kilpaileminen kertoo oman taitotason ja samalla voi oppia paremmiltaan. Kilpailijat jakavat tietoa avoimesti sekä kotimaassa että kansainvälisellä tasolla. Makkosen ei enää itse kerää lentotunteja, mutta kovat kansainväliset kilpailut ovat kehitykselle tarpeen ja maailmancup on mielessä kaudelle 2021, tämän vuoden kiertuehan peruttiin. Maailmancupin tai maailmanmestaruuden voittaminen vaatii kokemusta, kovia kilpailuja, aikaa ja rahaa ja ripauksen onnea.
Jounin siipi on tätä nykyä Ozonen Enzo 3. Hänen mielestään varjoliitimien designia voidaan vielä hioa ja uusia materiaaleja kehittää. Hän ei kuitenkaan kaipaa 2000-luvun alun vuosia, kun kilpailuissa sai lentää prototyypeillä ja onnettomuuksia tapahtui paljon. Sääntömuutoksilla turvallisuustaso saatiin palautettua. Itse hän on säästynyt loukkaantumisilta koko uransa.
Makkosen ja Takasen ennätysten metsästäminen jatkuu kaudella 2021. Jatkosta Makkonen mainitsee, että varjoliitoura tällä tasolla loppuu joskus ja seuraava haaste löytyy ehkä mereltä purjehduksen parista. Makkosella on myös moottorilento- ja riippuliitokokemusta, mutta hän pitää siitä, että varjoliitimen kuljettaminen on helppoa, lentäjä kokee ilmavirran ja liitimellä voi laskeutua pieneenkin paikkaan. Molemmat korostavat myös sitä, että varjoliidon kautta he ovat nähneet uskomattomia paikkoja ja tavanneet hienoja ihmisiä. Kuten esimerkiksi Brasilian maaseudulla, jossa järjestettiin spontaanit kyläjuhlat, kun vaalea lentäjä tupsahti laskuun kadulle katulamppujen viereen pimeän yllätettyä.
– Se oli paikallisista tosi kova juttu, Makkonen kertoo hymyillen. Eikä ihme.
