PIK-5 — Klassikko ei jouda eläkkeelle

perjantai 15.12.2023
TEKSTI Hannu Koho
KUVAT Hannu Koho, Alex Gilles, Imatran Ilmailukerhon albumi, Mikko Maliniemi
Avo-ohjaamolla hellesäässä PIK-5 on parhaimmillaan. Nostoon saapumisen tuntee lämpimänä henkäyksenä kasvoilla ilman mittareitakin. OH-350 Räyskälän maisemissa 2016 VGC Rallyssa. Kuva: Alex Gilles

Imatran Ilmailukerhon ylpeys liitää vuosikymmenestä toiseen

 

Vuoden 1998 syksyllä Immolan lentohallin huoltotilassa iskeytyi terävä puukko vanhan puurakenteisen purjekoneen siipikankaaseen. Vuonna 1956 valmistuneelle konevanhukselle ei enää erityistarkastus riittänyt, vaan kankaat, maalit ja tukivaijerit menivät peruskorjauksessa vaihtoon.

 

 

Keväällä 1956 Arvin ”lentokonetehtaassa” lakan alle liimatut rantatytöt ovat edelleen hyvässä tallessa vasemman siiven salossa. Kuva: Hannu Koho

Kun OH-350:n vasemman siiven kankaat poistettiin, paljastui kauan piilossa ollutta kädenjälkeä – muun muassa siipisalon päässä hymyilivät kaksi bikiniasuista rantatyttöä kirkkaan lakan alta, varustettuna tekstillä ”Ihovosut Isaskarin”. Koneen rakentamista aikanaan johtanut Arvi Mäkynen tunnettiin paitsi ”Millinhalkaisija-Mäkysenä” myös 50-luvun Apu-lehden pakinahahmona Isaskar Keturina. Mäkynen tunnettiin myöhemmin myös Hitlerin 1942 Immolan vierailun omatoimisena valokuvaajana, joka varusmiehen palvelupuvussa muina miehinä tunki kameroineen Kaukopään raiteelle Mannerheimin syntymäpäiville, kunnes joku upseeri hätisti hänet pois paikalta.

 

Imatran Ilmailukerhon kalusto 50-luvun alussa oli yhtä vaatimatonta kuin ilmatila, jossa lennettiin: sota oli tehnyt nuoresta Imatrasta rajakaupungin, ja alun perin Lentorykmenttti 4:n Bristol Blenheimeille rakennetulla kentällä sai lentää enintään 300 metrin korkeudella ja kahden kilometrin säteellä kentästä. Moottorilento oli kokonaan kielletty. Kalustona ennen Vitosta oli Harakka 2 ja Grunau Baby.

 

Monen muun kasvavan kerhon tapaan Imatran IK:lla oli tarvetta ajanmukaiselle harjoituskoneelle, ja sellainen oli Ilmailuliiton projektina suunniteltu PIK-5.

 

Arvi Mäkysen tinkimätön tarkkuus oli tullut esille jo Harakkaa rakennettaessa, ja nyt ”Millinhalkaisija-Mäkynen” ilmoitti, että ”tästä tulee Suomen paras PIK!” Resonoi-liima oli tuolloin uusi tuote, ja kun kerholaiset huomasivat, ettei se ilman lämmitystä pitänyt riittävästi, nuoret rakentajat kehittivät massiivisiin lämpölevyihin perustuvan kuumaliimausmenetelmän, jonka Resinol-liiman valmistaja sitten kopioi Ilmailu-lehdestä suoraan tuotepakkaukseen! Projektin rahoittamiseksi osia tehtiin kahdet kappaleet, ja toiset myytiin Kokkolaan. Noista osista syntynyt kone lentää tänäkin päivänä rekisterinumerolla OH-188, kiitos varsinkin Jukka Pikkusaaren vuosituhannen vaihteessa tekemän erinomaisen entisöintityön.

 

Arvi Mäkynen ”Suomen parhaan PIK:in” edessä kesällä 1956. ”Millinhalkaisija-Mäkynen” vaati rakennustyössä tinkimätöntä tarkkuutta. Kuva: Imatran Ilmailukerhon albumi

 

Ensin rakennettiin kellari ja siellä kone
Imatran Vitosen rakennus alkoi 1954, kun ilmailukerholaiset olivat ensin auttaneet Arvi Mäkysen uuden talon rakennuksessa sen verran, että saatiin kellari työtilaksi. Ensilento Immolassa tapahtui kaksi vuotta myöhemmin. Koneen vasemman siiven tarkistusluukusta voi tänäkin päivänä lukea lyijykynällä siipivaneriin kirjoitettua historiaa, muun muassa maata tuolloin koetelleesta yleislakosta:

 

”Tasojen rakentamista edeltävä muuraus- ja rappaustyö alkoi marraskuussa 1955. Hikipisaroiden tuloksena syntyi Arvin kellari, jossa nämä tasot näkivät päivänvalon = loisteputken valon. Vaiherikkaan alkutyön jälkeen alkoi yleislakko 1.3.56 maassa, mikä tosin ei koskenut lentokonetehdastamme. Lakon myötävaikutuksella 1.3. aloitetut tasot olivat valmiina ilman päällystystä 16.3.(lakko jatkuu edelleen). Nämä tasot ovat taatusti maailman parhaimmat PIK-5c:n tasot, sillä nämä on paistettu kasaan Itä-Suomen ajanmukaisimmassa lentokonetehtaassa Arvin kellarissa…”

 

OH-PBB koottiin ensimmäisen kerran Imatran Rajapatsaalla Arvi Mäkysen pihalla keväällä 1956. Olisivatko kasaajat arvanneet, että kone lentää vielä 2020-luvulla? Kuva: Imatran Ilmailukerhon albumi.

 

Yli 300 starttia ensimmäisenä kesänä
12.6.1956 OH-PBB nousi ensi kertaa ilmaan, ja ensimmäisenä kesänä startteja kertyi yli 300. Immolan ilmatilarajoituksetkin alkoivat 50-luvun lopulla lieventyä, ja 1958 Jorma Laitinen lensi 67 kilometrin matkan Immolasta Saimaan yli Savonlinnan Kyrönniemeen laskeutuen pallokentälle kesken pelin. Loppukaarto meni niin tarkalle, että kulutuspala irtosi siiven kärjestä…
1961 16.7. oli Vitoselle ikävä päivä, kun raju maastolasku 10 kilometrin päähän kentästä Ruokolahden pappilanpellon rinteeseen särki ohjaamon. Arvi Mäkyselle tapaus kävi tunteisiin – mies totesi, että ”kun kerran säretään, säretään sitten kunnolla”, ja veti puukkosahalla rungon poikki! Kone poistettiin rekisteristä, ja Ka-2, PIK-3 Kajava, Ka-6cr korvasivat jo uutena vanhaksi jääneen PIK-5:n. Grunau Baby kuitenkin särkyi 1964, ja ehkäpä sen takia Vitonen oli uudella ohjaamolla ja rekisteritunnuksella OH-PBO varustettuna taas rivissä 1967? Kone palveli harjoituskoneena vielä 80-luvun alkuun, mutta nostettiin lopulta hallin kattoon ”eläkepäiviä” viettämään.

 

Vaan ei joutanut eläkkeelle OH-350. 90-luvulla erityistarkastus riitti taas lentokelpoisuuteen, ja kun samaan aikaan Saariston Pentti aloitti Jämillä puukonekisat, Immolassa virisi ajatus lähteä Jämille ”kilpaa lentämään”. Kauko Skyttä koneen alkuperäisenä rakentajana toimi valvojana, ja Markku Keltanen ja Keijo Turunen tekivät huollossa päätyön. Vitonen nousi taas taivaalle kesällä 1993 ja vuonna 1995 Kohon veljekset veivät Vitosen Jämille ensimmäisen kerran.

 

Kun hyvissä keleissä 60–80 kilometrin tehtäviä vielä lennettiin läpi, alkoi Vitoselle uusi elämä. Vaijereilla tuettu Vitonen oli jopa puukoneiden seurassa eksoottinen näky, joka kevyenä kaartoi nostossa 45 km/h lähes siivenkärkensä ympäri ohi painavammista kilpakumppaneistaan. Immolaan verrattuna Jämin ruhtinaallinen ilmatila maastolaskumaisemineen innosti Imatran IK:n leireilemään Jämillä Padasjoen Lentokerhon järjestämässä tapahtumassa seuraavat 20 vuotta. Parhaina vuosina suurin osa IIK:n kalustosta hinauskonetta myöten siirtyi PIK-5:n perässä viikoksi Jämille.

 

Hyvissä keleissä OH-350 lensi paljon ja pitkälle, parhaimmillaan Juha Koho lensi läpi 102 kilometrin tehtävän. Tosin maastoonkin mentiin usein, näistä keikoista vastasi yleensä allekirjoittanut.

 

OH-350 Räyskälän VGC-tapahtumassa. Kuva: Alex Gilles
2003 Kansainvälinen Vintage Glider Club piti päätapahtumansa ensimmäistä kertaa Suomessa Jämillä, ja OH-350 sai esiintyä suurelle yleisölle maailman klassikkotyyppien seurassa. Kuva: Mikko Maliniemi

 

Imatran kone Vintage-tapahtumaan
Padasjoen Lentokerhon ja etenkin Taisto Saarisen vetämä ”Oldies but Goldies” huipentui 2003 kansainväliseen Vintage Glider Clubin päätapahtumaan, jossa Imatrankin Vitonen sai lentää samassa nostossa oman aikansa tyyppien seurassa. Saksalaisklassikot Bergfalke, Grunau Baby, DFS Habicht, Olympia Meise, brittikaunottaret Sligsby T-21 & T-29 ynnä muut viihtyivät Jämin helteisessä kelissä.

 

Edellisvuonna peruskorjauksesta valmistunut OH-350 otti vastaan VGC:n tunnustuspalkinnon. Peruskorjaustyö vuosituhannen vaihteessa muutti OH-350:n värityksen Ukrainan sinikeltaisista siivistä sinivalkoiseksi. Lakalla kiristetyt puuvillakankaat vaihtuivat keinokuituun ja koneeseen tehtiin myös tuulilasi, että helteisessä kelissä on mukavampi kaartaa ”luu ulkona”.

 

Taisto Saarisen poismenon myötä Jämin leirit kuitenkin loppuivat, ja Vitosen lentäminen on ollut vähäisempää.
Kone lensi kuitenkin taas komeasti Joensuun Ilmailukerhon 100-vuotisjuhlissa Kiteellä ja Joensuussa elokuun alussa. Alkuperäisillä siivillään 67-vuotias OH-350 on maamme vanhin edelleen lentävä purjekone, eikä eläkkeelle näytä joutavan. Ehkä se Jämilläkin vielä nähdään?

 

Näkymä PIK-5:n ohjaimista poikkeaa jonkin verran nykyisistä lasikuitukoneista. Cosim-variometri keskellä näyttää lämpömittarilta, mutta vihreän kuulan noustessa kone nousee ja punaisen noustessa vajoaa. Imatran IK:n kone on toki varustettu myös modernilla 60-luvun variometrillä. Kuva: Hannu Koho

 

PIK-5 historiaa
Legendaarisen vitosen suunnittelu alkoi 1945, kun Suomen Ilmailuliitossa harjoituskonetilanne oli todettu heikoksi. Ensimmäisen eli a-mallin suunnitteli taannoisen Ilmailuhallituksen johtajana pitkän uran tehnyt Kaarlo. J. Temmes. Prototyyppi lensi jo runsaan vuoden kuluttua suunnittelun käynnistämisestä.

 

PIK-5a oli puolalaisen Salamandran pohjalta kehitetty ”munankuorirakenteinen” kokopuinen harjoituskone. Liito-ominaisuuksia ajatellen aika ajoi vaijerein tuetusta koneesta nopeasti ohi, mutta liitosuhde ei ollutkaan pääasia, kun tyyppiä alettiin suunnitella, enemmän pantiin painoa ohjattavuudelle ja rakenteelle. Viimeisen eli tässä esiintyvän c-mallin suunnitteli Keijo Tiusanen. Kone oli rakenteeltaan luja ja helppo tehdä kerhotyönä, ja kaikkiaan kolmea versiota rakennettiin ympäri maata 34 kappaletta. PIK-5 olikin 50-luvulla yleisin ilma-alus siviilirekisterissä.

 

PIK-5:n eri versiot täyttivät hyvin kerhojen harjoituskonetarpeet aina pitkälle 60-luvulle saakka. Lennart Poppius oli 40-luvulla eräs kokeneimmista purjelentäjistämme, ja hänen kuvauksensa uudesta tyypistä Ilmailu-lehdessä kertoo Vitosen arvostuksesta: ”Minulla on ollut tilaisuus suorittaa ainoastaan kaksi lentoa PIK-5:llä sen valmistuttua, mutta olen ’täysin antautunut’. Kone on maukkaimpia lentää kaikista niistä nyt 20 tyypistä, joissa olen istunut…Kone pysyy ’käsissä’ uskomattoman hyvin. Ainoa ’vika’ mikä siinä on, lienee sen liian helppo ohjattavuus…Uskoni on, että PIK-5 on halpa, kevyt, ketterä, luja ja tehokas harjoituskone, jolla määrätyssä suhteessa on tehokoneen hyviä ominaisuuksia…”

 

Useimmat Vitoset ovat jo poistuneet rekisteristä muun muassa aiemmin käytetyn Lukko-liiman ikääntymisen takia. Myöhemmin Resinol-liimalla kootut koneet on voitu peruskorjata, ja lentokuntoisia koneita on ollut tällä vuosituhannella esimerkiksi Kymissä ja Vaasassa. Lisäksi Imatran Vitosen sisaralus, Oldtimer Finland ry:n OH-188 ja Harri Mustosen alusta asti rakentama OH-139 lentävät edelleen.

 

Juha Koho lähestyy Immolan kenttää Niemilammen pintaa hipoen. Kuva: Hannu Koho
OH-350 oli tähtivieraana Joensuun Ilmailukerho 100-vuotis fly in -tapahtumassa. Samanlainen PIK-5c (OH-PBA) palveli Joensuussakin 1959 ja 1964. Kuva: Paavo Koponen