lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Piikajärvellä on tekemisen meininki

keskiviikko 18.08.2021
TEKSTI KIRSI SEPPÄLÄ
KUVAT PIIKAJÄRVEN LENTOKESKUS
Kilometrin mittaisten kiitoteiden laskualueen leveys on 18 metriä. Asfaltoidun alueen leveys on 10.

 

 

Porin lähellä, Kokemäen kaupungissa sijaitsevaa Piikajärven kenttää kehitetään jatkuvasti. Kentällä harrastetaan pääasiassa purjelentoa ja jonkin verran moottoripurje- ja moottorilentoa. Voimakkaimmin kasvanut laji on RC-lennokkitoiminta.

 

–Olemme saaneet ukkoutuvaan lentäjäjoukkoomme nuorempia harrastajia, jotka myös osallistuvat kentän uudistushankkeisiin, lentopaikan päällikkö Ari Pullinen aloittaa.

 

–Kun drone-määräykset kiristyivät ja lennätyspaikoista oli puutetta, Satakunnan RC-lennättäjät ry tuli mukaan Piikajärven toimintaan ja sulautui Porin Ilmailukerhoon. Lennättämisen keskittymisestä lentokeskukseen on hyötyä. Lentoturvallisuus paranee ja lennättäjät saavat teknistä ja lennätysapua niin, että lennättämisen aloittaminen on helpompaa ja halvempaa, Pullinen jatkaa.

 

Hyvät majoitustilat
Ilmailijat ovat tehneet talkoilla rantasaunan ja parantaneet majoitusrakennusta. Pintaremontin lisäksi valaistusta on parannettu ja asennettu ilmalämpöpumput. Remonttien myötä lentokeskuksen talvikäyttöä voidaan lisätä.

 

–Tänne voi tulla porukalla viettämään talviurheilupäivää. Saunatupaankin saadaan lämpö päälle etukäteen kännykällä. Yhdistys vuokraa tiloja myös muille kuin ilmailijoille, Pullinen kertoo. Piikajärvellä on hyvät mahdollisuudet lenkkeilyyn, pyöräilyyn, uintiin, hiihtoon ja luisteluun. Palvelut löytyvät läheltä Harjavallasta ja Kokemäeltä.

 

Ilmailijat ovat tehneet talkoilla rantasaunan.

 

Lentokeskuksen saunaa ja majoitusrakennusta vuokrataan myös ulkopuolisille.

 

–Markkinoimme paikkaa suurelle yleisölle, saamme ihmisiä käymään täällä ja joku heistä voi innostua ilmailuharrastuksestakin. Kentän käyttökustannuksia katettua vuokratuloilla, Pullinen taustoittaa. Asuntovaunualueelta löytyy vakituisten vaunukuntien lisäksi vapaita sähköpaikkoja vierailijoille.

 

–Jos tulee purjekoneen kanssa, hinauksia on saatavilla. Ilmatilaa riittää, vaikka olemme 1700 ft:n yläpuolella Porin lähestymisalueen sisällä. D129 -alueita on saatu hyvin varattua purjelentotoimintaan. Vierailijoille keitetään kahvit, jos porukkaa on paikalla. Myynnissä on makkaraa grillattavaksi ja jäätelöä, vaikkei varsinaista kahviota olekaan. Sauna lämpiää joka päivä ja on myös vierailijoiden käytettävissä viiden euron saunamaksulla. Yöpyä voi 20 eurolla, mikä sisältää saunan ja lentokeskuksen muut palvelut, wc:n, keittiön astiastoineen ja kylmäsäilytystiloineen. Jopa pyykinpesukone on käytettävissä.

 

Seuraava yhdistyksen isompi hanke on 200 neliön kunnossapitohalli. Yhdistys sai rakennusluvan kesällä ja odottaa vielä päätöstä EU:n investointihankeavustuksesta.

 

–Halli tulee lentokentän kunnossapitolaitteille eli traktorille ja sen lisälaitteille niittokoneelle, tielanalle ja harjakoneelle. Keskelle hallia tulee työtila ja päähän polttopuuvarasto, Pullinen kuvailee, ja jatkaa heidän saavan näin vapautettua tilaa lentokonehalleista vuokrattavaksi vaikkapa Malmin koneille.

 

Asfaltoidut kiitotiet
Maapohjan omistaa Metsähallitus. Vuonna 1963 perustettu Piikajärven Ilmailuyhdistys on vuokrannut kentän ja sillä on lentokentän toimilupa. Yhdistyksen jäseniä ovat Porin, Kokemäen, Rauman ja Vakka-Suomen ilmailukerhot sekä Länsilentäjät ry ja Suomen Ilmailuopisto Oy.

 

–Kentän lähellä on armeijan varikko. Suositus on, ettei moottorikoneella lennettäisi matalalta varikon yli, Pullinen neuvoo.

 

Kiitoteiden suunnat ovat 12–30 sekä 17–35 ja pituus 1000 metriä. Laskualueen leveys on 18 metriä, mistä asfaltoitua on 10. Kiitotien reunassa on neljä metriä leveät sorakaistaleet. Rullaustiet ovat asfalttia.

 

–Tämä on aiemmin ollut hiekkakenttä. Sen jälkeen kiitoteiden päihin laitettiin öljysoraa. 1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa alettiin tehdä pienissä pätkissä asfaltointia -90-luvun loppupuolelle saakka. Pullisen mukaan kentän routiminen ei onneksi ole hiekkamaalla kovin voimakasta. Kenttää ei aurata talvisin. Lentokeskuksessa ei ole polttoaineen myyntiä. Jos pakottava tarve tulee, Porin Ilmailukerho ry:n 100LL säiliöstä on myyty polttoainetta.

 

–Tervetuloa tutustumaan, lentäen tai maitse! Pullinen toivottaa.

Remonttien myötä lentokeskuksen talvikäyttöä voidaan lisätä.

 

Pintaremontin jälkeen asuntolasta on tullut viihtyisä.