lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Petri Kantola panostaa heittotekniikkaan

torstai 23.09.2021
TEKSTI AURORA KOSKENSALO
KUVAT TIMO KOSKENSALO
Petri Kantola valmistautuu nappaamaan laskuun tulevan liidokkinsa kiinni ja heittämään sen hetimiten taivaalle. Kuva: Timo Koskensalo

 

F3K-luokan heittoliidokkien Suomen mestariksi tuli Porvoon Ilmailukerhoa edustava Petri Kantola.

 

Savikon lentopaikalla Nurmijärvellä kisattiin 18.9. F3K-luokan radio-ohjattavien heittoliidokkien kolmas SM-osakilpailu. Sen voitti Petri Kantola, joka oli saavuttanut Suomen mestaruuden jo aiempien, Turun Paattisilla sekä Mäntsälässä pidettyjen osakilpailujen perusteella. Savikossa syyssää tarjosi tuulta, sadetta ja välillä sen verran aurinkoa, että sinne tänne syntyi heikkoja nostoja. Kantola tuumasi, että viimeisessä kisassa heitot onnistuivat häneltä hyvin. F3K-lennokit heitetään ilmaan tarttumalla siiven kärjessä olevaan evään ja pyörähtämällä ympäri hieman samaan tapaan kuin joissakin yleisurheilun heittolajeissa.

 

Viitisen vuotta F3K-liidokkeja harrastanut Kantola panostaa heittotekniikan hiomiseen sekä lihashuoltoon. Kerran hän erehtyi heittämään F3K-liidokkia kylmiltään ja reväytti rintalihaksensa.

 

–En ole yhtä hyvä lennättäjä kuin monet muut, mutta usein saan heitoillani vähän paremman lähtökorkeuden kuin he. Jotta lajissa voi menestyä, täytyy osata sekä heittää että lennättää, Kantola selittää.

 

Hänen mielestään parasta F3K:ssa on kilpailun nopeatempoisuus, monipuoliset tehtävät ja erinomainen kaverijoukko. Tehtävistä Kantolan suosikki on uskallusta koetteleva pokeri. Siinä lennättäjä ilmoittaa tavoiteajan. Mitä pidemmän ajan tohtii ilmoittaa, sitä enemmän voi saada pisteitä. Jos lennättäjä ei yllä tavoiteaikaansa, hän ei saa pisteitä.

 

–Pokerissa saa lennättää kymmen minuutin työajalla korkeintaan viisi lentoa. Huonolla säällä kaksikin minuuttia saattaa tehdä tiukkaa. Huippukelissä voi lennättää yhdellä heitolla ihanteelliset 9 minuuttia ja 59 sekuntia, Kantola sanoo.

 

Hiilikuiturakenteiset F3K-kisakoneet maksavat uutena noin 1000 euroa. Kantola suosittelee hankkimaan ensimmäiseksi F3K-liidokiksi käytetyn kisapelin. Niitä saa noin 500 eurolla. Hupilennättelyyn soveltuvat F3K-liidokit maksavat 200–300 euroa.

 

F3K-heittoliidokkien kauden 2021 SM-lopputulokset (3 parasta)
1. Petri Kantola, 200,00 pistettä

2. Janne Savolainen, 196,64 pistettä

3. Janne Lauren, 192,94 pistettä

 

F3K-lennättäjät kauden viimeisessä SM-osakilpailussa Savikon lentopaikalla. Kuvassa vasemmalta: Juho Lahtinen, Jukka Lahtinen, Janne Savolainen, Lauri Valtonen, Janne Lauren, Tauno Knuutila ja Petri Kantola. Kuva: Timo Koskensalo