Perussiipi on jo 50-vuotias

maanantai 30.05.2022
TEKSTI Jukka Rantanen
KUVAT Jukka Rantanen, Sirpa Pajunen, Tapio Hanhilammi, Immosten kotialbumi
Perussiiven suunnittelija Olavi Lumes toukokuussa 2017. Kuva: Jukka Rantanen

 

Perussiipi on lennokkiharrastajille tuttu juttu. Olympiavuonna 1972 alkanut styroksisiiven tarina jatkuu edelleen.

 

Perussiipiaihiosta leikatut ”satasen” kaaret Olavi Lumeksen työpöydällä. Kuva: Jukka Rantanen

 

Tänä vuonna perussiipi täyttää pyöreät viisikymmentä vuotta. Puolen vuosisadan ajan se on mahdollistanut lennokkiharrastuksen myös niille, jotka ennen jäivät harrastuksen ulkopuolelle.

 

Helmikuun alussa 1972 Olavi Lumes haki mallisuojaa kehittelemälleen solumuovisiivelle. Samaan aikaan Japanissa pidettiin XI talviolympialaisia.

 

Sapporon kilpailujen lumet ehtivät sulaa ennen kuin Lumeksen solumuovisiiven mallisuoja sai hyväksynnän 24.10.1972. Lumes oli 48-vuotias ja perussiiven 50 vuoden kuninkuusmatka lennokkiharrastuksen aloituskynnyksen madaltajana oli alkanut.

 

Satanen on Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi suunniteltu liidokki. Siiven kaaret on leikattu styroksisesta perussiivestä. Kuva: Jukka Rantanen

 

Eri muoteilla tehtyjen siipien profiileja. Kuva Jukka Rantanen

 

Siiven sarjavalmistus alkaa

Mallisuojan hakemista oli edeltänyt uuttera kehitystyö. Lumes leikkasi kuumalangalla styroksilevystä useita kymmeniä erilaisia testisiipiä. Huolellisilla liidätyskokeilla valikoitui lopulta paras siipiprofiili, jonka mukaan valmistettiin siiven ensimmäinen valumuotti ja sarjavalmistus saattoi alkaa.

 

50 vuoden aikana perussiiven profiili on hieman vaihdellut, johtuen kulloinkin käytössä olleiden muottien pienistä eroavaisuuksista. Valumuotti oli kuluva osa, joka piti tasaisin välein korvata uudella.

 

Muotin numero löytyy valmiiden siipien päistä yksinkertaisella tukkimiehen kirjanpidolla, I, II, III.
Yksi muoteista oli numeroimaton. Tämä tuotantosarja tuli tunnetuksi siiven yläpinnalla olleesta Suomen Lennokin logosta. Koska logo muodosti noin kolme millimetriä syvän kuopan siiven pintaan, se sai harrastajilta kritiikkiä. Kuopan arveltiin heikentävän siiven lento-ominaisuuksia. Myöhemmistä muoteista logo jätettiin pois.

 

Logomuotin on arveltu sijoittuvan ajallisesti I- ja II-muottien väliin. I-muotin profiili poikkeaa melko paljon myöhempien muottien profiileista. Logo-, II- ja III-muotit olivat sen sijaan varsin identtisiä keskenään.
Mahdollisesti näillä neljällä muotilla on tehty kaikki 50 vuoden aikana valmistuneet yli 150 000 siipeä, yksi siipi kerrallaan.

 

Balsakaarista siipiaihioon

Ennen perussiiven keksimistä liidokit rakennettiin meillä ja muualla balsakaarista ja mäntyrimoista. Hyväksi rakentajaksi aikovan tie oli pitkä.

 

Koska erityisesti siiven rakentaminen oli osoittautunut aloitteleville harrastajille vaikeaksi, heräsi Lumeksen päässä ajatus puolivalmiista siivestä, siipiaihiosta, joka helpottaisi siiven rakentamista.

 

Tärkein hetki aloittelevan lennokkiharrastajan harrasteen jatkumisen kannalta on lennokin ensilento. Jos tästä kokemuksesta tulee myönteinen, on harrasteen jatkuminen todennäköisempää. Tämän Lumes tiesi hyvin suunnitellessaan perussiiven pohjalle erilaisia alkeisliidokkeja.

 

 

Rakentelukulttuurin rappio vai mahdollisuus?

Perussiivestä tuli lopulta ehkä enemmän kuin sen kehittäjäkään uskalsi toivoa. Siitä tuli uudenlainen tapa ajatella koko lennokkiharrastusta.

 

Tästä syystä monet alan silloiset taitajat eivät arvostaneet uutta keksintöä, eihän lennokin rakentaminen saanut olla liian helppoa. Yleisesti pelättiin puolivalmiin siiven johtavan lopulta harrastukseen oleellisesti kuuluvan rakentelukulttuurin rappioon.

 

Mutta nuoret rakentajat ottivat perussiiven ennakkoluulottomasti lennokkiensa rakennusmateriaaliksi. Heille puolivalmis siipi oli mahdollisuus. Vuosikymmenten aikana he kokivat onnistumisen elämyksiä ja kilpailemisen jännitystä juuri perussiiven ansiosta. Vaatimattomallakin rakennustaidolla saattoi perussiipeä käyttäen saada aikaan hyvin lentävän liidokin.
Lennokkien rakentaminen kouluissa ja kerhoissa koki uuden tulemisen 1970–90-luvuilla. Harrastajamäärät kasvoivat ja perussiipiä kului. Vaikka lennokeissa käytettiin puolivalmista siipeä, harrastajat kokivat, että lennokki oli itse tehty.

 

 

Toka

Perussiiven ympärille kasvoi vuosien myötä runsaslukuinen lennokkisarjojen perhe: muun muassa Eka, Jämi, Trika, Toka.
Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuuksiin valmistui OH-100 eli ”satanen”. Perussiiven ympärille perustuvien lennokkisarjojen luku nousi lopulta toiselle kymmenelle.

 

Suurimman suosion saavutti 1977 markkinoille ilmestynyt nuorisoliidokki Toka. Vielä tänäkin päivänä Tokalla kilpaillaan, ensin jokakeväiset kotikenttäkilpailut ja kesäkuussa Jämillä perinteinen loppukilpailu.

 

Toka on tuttu monille ilmailun lennokkipoikina ja -tyttöinä aloittaneille. Elämänsä aikana Olavi Lumes kohtasi lukuisia ilmailun ammattilaisia, jotka kertoivat saaneensa alkusysäyksen ilmailuun Tokalla.

Vuosikymmenten aikana yksistään Tokaa on rakennettu niin paljon, että kukaan ei tiedä todellista lukumäärää, joka tapauksessa niitä on kymmeniä tuhansia.

 

 

Styroksi

Pesussiiven raaka-aine on styroksi eli polystyreeni, EPS. Styroksisiipi valmistetaan laajentamalla kuumalla höyryllä pallomaisia EPS-helmiä siipimuotin sisällä. Paineen avulla voimakkaasti laajenevat syroksipallot liimautuvat toisiinsa.
Saksalainen apteekkari Eduard Simon löysi polystyreenin jo1839, mutta ei kuitenkaan ollut aivan kartalla siitä, mitä kyseinen aine oli. Lähes vuosisata myöhemmin kemisti Hermann Staudinger hoksasi, että Simonin löytämä aine oli muovipolymeeri. Tutkimukset toivat Staudingerille Nobelin 1953.

 

70-luvun alussa styroksia käytettiin jo jonkin verran lennokkien rakentelussa muun muassa komposiittisiipien ytimenä. Mutta sarjavalmisteinen perussiipi oli jotain aivan uutta. Nykyisten styrsasiipien aikakaudella tätä on ehkä vaikea ymmärtää.
Oliko sarjavalmisteinen styroksisiipi Lumeksen oma keksintö, vai saiko hän vaikutteita muualta? Jos sai, vähentääkö se vähääkään perussiiven merkitystä alkeislennokkien saralla, kerhotyön ja koulun teknisen työn elvyttäjänä.

 

Siipien heikkoutena pidettiin niiden alttiutta katketa liidokin hinauksen aikana. Useimmiten kyse oli kuitenkin jostain muusta kuin siipiaihion heikkoudesta. Kyllä perussiivenkin kaikki liimaukset piti tehdä huolella ja muutenkin rakentaa lennokki tarkoin piirustuksen mukaisesti.

 

Tutkittua tietoa

Jyrki Keto-Tokoi tutki perussiiven aerodynamiikkaa 1990-luvun lopulla. Koska perussiiven profiilista ei ollut käytettävissä tarkkoja ”virallisia” koordinaatteja, hän käytti lähtökohtana Tokan piirustuksessa olevaa perussiiven poikkileikkausta. Olavi Lumeksen mukaan piirustuksen kuva vastasi varsin tarkoin todellisuutta.

 

Insinöörin tarkkuudella profiilia tutkittuaan Keto-Tokoi tuli siihen lopputulokseen, että siipikaari oli eräänlainen kompromissi sen aikaisista hyvän ja huonon sään liidokkien kaarista. Se oli hieman paksumpi kuin hyvän sään Benedek B 6356b, mutta selvästi ohuempi kuin huonolle säälle soveltuva NACA 6409.

 

Perussiiven siipikaaren suorituskykyä mitatessaan Keto-Tokoi tuli siihen lopputulemaan, että kaari oli yllättävän hyvä.

 

Myös kokeneet arvostavat

Oman F1Ax-liidokkinsa ovat suunnitelleet useat lennokkikuuluisuudet: Kyösti Karhila, Timo Pajunen ja Tapio Linkosalo, vain muutama mainitakseni. Monen meritoituneen kilpailijan nimi löytyy tämänkin kevään F1Ax-liidokkiluokan tuloslitoilta. Siinä missä Toka on yksityyppiluokka, F1Ax:n rakenne on vapaampi.

 

Perussiipeä ei ole käytetty yksinomaan liidokkien siipimateriaalina. Siitä on rakennettu myös siimalennokkeja ja RC-lennokkeja. Styroksisiipi on toiminut monen harrastajan itsesuunnitellun lennokin luovuuden lähteenä.

 

Immosten perheessä kaikki lennättävät perussiipilennokkeja. Vasemmalla Johanna, Valtteri, Henri ja Kea. Kuva: Immosten kotialbumi

 

Perheiden harrastus

Perussiipiluokkien yhtenä ansiona voidaan pitää myös sitä, että ne ovat tuoneet kokonaisia perheitä yhteisen harrastuksen pariin. Lennokkikilpailut on koettu mukavana yhdessä olemisen muotona.

 

Paljon on arvosteltu perussiipiluokkia siitä, että ne eivät ole enempää tuoneet menestyviä lennokkiurheilijoita maahamme. Lieneekö tuota koskaan tarkemmin tutkittu?

 

Perussiiven ansiota on kuitenkin se, että nekin nuoret, jotka eivät ehkä harrastuksessaan pidemmälle jatkaneet, saivat kuitenkin kokemuksen itse tehdyn lennokin lentämisestä. Sekin on arvokas asia.

Edullinen perussiipi on myös vaikuttanut kilpailukulttuurin henkeen. Toka- ja F1Ax-kilpailujen luonne on edelleen rennon leikkimielinen ja osallistujien ikärakenne lähes vauvasta vaariin.

 

Lennokit tässä ja nyt

Tämän päivän nuorten kokemuksista monet ovat virtuaalisia. Simulaattorilla voi ohjata vaikka Airbusin laskuun Heathrowlle. Kaiken virtuaalisen keskellä itse rakennetun lennokin lento saattaa kuitenkin kokemuksena muodostua sanoin kuvaamattomaksi. Toivottavasti nuoret saavat näitä kokemuksia tässä ja nyt sekä tulevaisuudessa.

 

Perussiiven täyttäessä 50-vuotta, on jälleen olympiavuosi. Tällä kertaa talviolympialaiset pidettiin Pekingissä. Suomalaisten mitalistien taustalla soi tv-lähetyksissä Mikko Harjun biisi, jossa lauletaan: Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa, anna mennä, lennä vaan.

 

Vuoden 2021 lennokkiurheilija Tapio Linkosalo on innokas F1Ax-kilpailija. Kaudella 2022 Tapio osallistuu myös kilpailujen järjestämiseen. Kuva: Tapio Hanhilammi

 

F1Ax-luokka kiinnostaa myös pitkän linjan lennokkiharrastajia. Kuvassa Vehmaisten Lennokkikerhon Timo Pajunen (vas.) ja Jarkko Lindberg. Sirpa Pajunen

 

 

 

LISÄÄ AIHEESTA