lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Peltilintu innostaa nuoria ilmailijoiksi

torstai 21.10.2021
TEKSTI AURORA KOSKENSALO
KUVAT AURORA KOSKENSALO, SEPPO HUITTINEN
Aarre Jouppi tuli Peltilintu-leirille kaverinsa innoittamana ja ihastui moottorilentoon. Kuva: Aurora Koskensalo

Suomen Lähetyslentäjät eli MAF Suomi järjestää kerran vuodessa Peltilintu-leirin, jossa lennetään ja syvennytään ilmailuun ammattilaisten tuella.

 

 

Lentokoneen kyytiin pääseminen on Aarre Joupin ja Linda Kempin mielestä Peltilintu-leirin parasta antia. Jouppi toteaa, että lintuna olemisen tunne ja sen päälle vielä kaikki koneessa oleva tekniikka on kertakaikkisen kiehtova kokonaisuus. Joupilla ei ole vielä mielessään lupakirja-aikeita, mutta kyytiläiseksi hän toteaa mielivänsä aina kun mahdollista. Kemppi valmistui viime keväänä lentokoneasentajaksi. Hänellä riittää intoa myös harrastaa ilmailua ja tulla leirille. Ennen pitkää Kemppi haluaisi työskennellä MAF:n palveluksessa. Useana vuonna Peltilintu-leiriläiset ovat päässeet MAF:n moottorikoneen, Turun Lentokerhon purjekoneen sekä Olli Luoman kuumailmapallon kyytiin. Tänä kesänä leiriviikolle sattui kehnohkot säät. Jokainen leiriläinen tuli lentäneeksi MAF Suomen Cessna 172:n OH-CMP:n kyydissä, mutta purjelento ja kuumailmapalloilu jouduttiin jättämään oppituntien asteelle.

 

Lentokoneasentajaksi valmistunut Linda Kemppi toivoo pääsevänsä Peltilintu-leiriä järjestävän MAF:n palvelukseen. Kuva: Seppo Huittinen

Yksityiskenttä tarjoaa hienot puitteet
14–18-vuotiaille nuorille tarkoitettu Peltilintu-leiri pidetään kauppaneuvos Leevi K. Laitisen perustamalla ja omistamalla Tuulikki-Vampulan lentokentällä Huittisissa. Kentällä on muun muassa komea lentokonehalli, asfaltoitu ja valaistu kiitotie, saunat, uimalampi sekä siisti nurmialue leiriläisten teltoille.

 

Peltilintulaiset rakentavat perinteisesti EKA-heittoliidokin ja lopuksi leirillä pidetään lennokkikisa. Tänä kesänä kisassa nähtiin hämmentävä liito, kun kiitoradan vierestä heitetty EKA lähti kaartelemaan ympäri kenttää. Viimein se törmäsi hallin seinään ja tipahti Leevi K. Laitisen Piper Archerin vierelle.

 

Aarre Jouppi ja Linda Kemppi nostavat tärkeäksi leirikokemukseksi myös yhdessäolon. Se antaa eväitä elämään, siinä missä ammattilaisten pitämät esitelmät lennonjohtajan, liikennelentäjän ja mekaanikon töistä. Oman lisämausteensa antavat leiriä vetävien lähetyslentäjien kertomukset jännittävistä tilanteista.

 

MAF Suomen toiminnanjohtaja Janne Ropponen tuumailee, että kaikkein tärkeintä Peltilintu-leirillä on nuorten tulevaisuuden hyväksi tehtävä kokonaisvaltainen työ.

–Viiden päivän ajan on ilmailua, mielenkiintoista ohjelmaa, hauskaa tekemistä. Samalla puhutaan siitä, miten elämää kannattaa ylipäätään elää ja millaiset asiat kantavat läpi elämän, Ropponen kiteyttää.

 


Peltilinnulle osallistunutta Lotta-Lidia Roznovskia kiehtoo lentäminen ja taitolento. Leirielämässä hänen mielestään parasta on telttailu. Kuva: Aurora Koskensalo

 

MAF Mission Aviation Fellowship

• Vuonna 1945 perustettu kristillinen järjestö.

• Operoi pienlentokoneita kehitysmaissa, missä etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ne ovat vaikeakulkuisia ja turvattomia.

• Monet kehitysyhteistyö- ja lähetysjärjestöt sekä kansainväliset avustusjärjestöt käyttävät MAF:n palveluita mm. terveydenhuollon ja perusopetuksen hankkeissa.

• MAF lentää paljon myös ambulanssilentoja.

Lisätiedot: www.maf.fi

 

Leiriläiset pääsivät ihailemaan upeita auringonlaskuja Cessna 172:n kyydistä. Kyseessä oli 16. Peltilintu-leiri. Kuva: Aurora Koskensalo