Parempaa koulutusta ultrakevytlentäjille

tiistai 14.02.2023
TEKSTI
Matti Huoviala

 

Ultrakevytkoneilla on ilmailtu Suomessa jo pitkään, noin 40 vuotta eli 70-luvulta saakka. Alkuaikoina koulutus oli aika villiä ja usein lento-oikeus perustui jonkin toisen ilma-alusluokan lento-oikeuteen.

 

 

Sittemmin koulutus tuli paremmin säädellyksi ja valvotuksi lajin yleistyessä ja kaluston kehittyessä alkuperäisistä vaijeri-putki-kangas ja kaksitahtimoottorikalustosta nykyisiin umpiohjaamoisiin hiilikuitu- tai alumiinirakenteisiin, hyvin suorituskykyisiin kunnollisella moottorilla varustettuihin koneisiin, joissa on lisäksi hyvin kehittynyt ohjaamon laitteisto lasinäyttöineen. Matkanopeuksiin on tullut 50 solmua lisää ja uusimpana kehitysmuotona on saatu myös ultria pitkään vaivannut kuormattavuusongelma asialliselle tasolle B2-koneiden myötä.

 

 

Ultrakevytlentäjän teoriakoulutus on valitettavasti jäänyt raahaamaan sille -70–80-luvun taitteen tasolle. Silloinen koulutusohjelma oli rakennettu aikoinaan saksalaisen purjelennon ohjelman perusteella ja muokattu alun perin moottoripurjelentoon, josta sen katsottiin sopivan ultrakevytlennon tarpeisiin koneiden läheisen, heikon suorituskyvyn perusteella.

 

Purjelennossa tapahtui vastikään vuonna 2020 siirtyminen yleiseurooppalaisten vaatimusten mukaiseen koulutukseen, ja nyt kaikissa Euroopan maissa on purjelennossa ja moottorilennossa samoilla nimikkeillä olevat yhdeksän oppiaihetta. Samainen aihejako on käytössä myös suurimmassa osassa ilmailevaa länsimaailmaa.

 

Koulutuksen paraneminen oikeastaan tarjoutuu juuri tämän valtavan käyttäjäkunnan tuottaman koulutusmateriaalin tarjonnan kautta. Meillä ei Suomessa ole mahdollisuuksia eikä varaa jatkuvasti päivittää vain omassa kansallisessa käytössä olevaa oppimateriaalia, mistä ei ole mitään hyötyä muihin lupakirjoihin siirryttäessä.

 

Ultrakevytlennon vanha teoriakoulutusohjelma on tullut elinkaarensa päähän. Ultrakevytilmailijoiden koulutus hyötyisi, kun otettaisiin käyttöön maailmanlaajuisesti kehitettyjä oppimateriaaleja ja sama oppiaihejako kuin kaikissa muissa ilma-alusryhmissä on käytössä. Nämä materiaalit ovat hyvätasoisia ja suuren asiantuntijajoukon kehittämiä, meillä ei sellaisia joukkoja ole oppimateriaalityössä käytettävissä. Aineiston kääntäminen kannattaa ja hyvällä oppimateriaalilla on pitkä käyttöikä, kunhan sen päivittämisestä huolehditaan.

 

 

Samalla voisimme kouluttajina vastata myös yhä yleisempään ulkomaisten oppilaiden koulutuskysyntään, kun voisimme suoraan käyttää mahdollisesti jopa oppilaan äidinkielellä kirjoitettuja oppimateriaaleja. Näissä materiaaleissa kun on tuo EASA:n tuoma kansainvälinen oppiainejako käytännössä poikkeuksetta.

 

Aikansa elänyt koulutusohjelma ja lupakirjavaatimukset sen osalta tulisi päivittää pikaisesti vastaamaan muun ilmailun koulutusta. Ongelma koskee ainoastaan teoriakoulutusta, lentokoulutuksen ohjelmat ovat jo lähellä eurooppalaisten vaatimusten mukaista ohjelmaa.

 

 

Matti Huoviala
Kirjoittaja on Urheiluilmailuopiston koulutuspäällikkö