Etelä-Pohjanmaan liitäjät ry järjesti pääsiäisen aikaan Hulabaloo2024-ilmailutapahtuman Suomen varjo- ja riippuliitäjille Seinäjoen Hirvijärven jäällä. Siitä tuli saadun palautteen mukaan hyvin järjestetty ja rento tapahtuma.
Hulabaloon piti olla lankalauantaina 30.3., mutta sää muuttui paremmaksi sunnuntaille. Siksi päätettiin järjestää pitkänmatkalaisille lentotoimintaa jo lauantaina, jolloin paikalla oli parikymmentä pilottia. Silloin lennettiin pääasiassa moottoroitua varjoliitoa, mutta muutama vapaan varjoliidon lentokin saatiin hinaamalla.
Pääpäivä oli pääsiäispäivänä 31.3. Päivän aikana paikalla oli arviolta lähemmäs viisikymmentä kävijää, sekä pilotteja että katselijoita. Lentotapahtumaan tuli pilotteja Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan lisäksi Pohjois-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Pirkanmaalta ja pääkaupunkiseudulta.
Sunnuntain pääpäivänä pidettiin myös Pylon Race -harjoituskisa FAI:n rataprofiilin mukaan. Sen voitti Mika Virolainen Varsinais-Suomesta, toiseksi tuli jalasjärvinen Etelä-Pohjanmaan liitäjien Pekka Korpi ja kolmanneksi Mika Leppihalme Pirkkalasta. Kisan ajanottajana ja tuomarina toimi oman seuran konkari Aarno Isomäki.
Sunnuntain lentotoimintaa jouduttiin viivästyttämään aiotusta sumun ja matalan pilvikorkeuden vuoksi. Ensimmäisen hinauslennon suoraan pilvenpohjiin teki Kari Rämö Keski-Suomesta. Pilvikorkeus oli alle 200 metriä. Sen yläpuolella sää selkeni, mutta toinen pilvikerros hidasti alemman kerroksen selkenemistä.
Hinaustoiminnassa nähtiin sekä yksin- ja tandemlentoja että oppilaslentoja. Oppilaana ollut Kalle Fält Ilmajoelta sai tarvittavat korkeat lennot kasaan ennen kurssinsa moottoroituja lentoja. Tapahtumassa nähtiin myös iloisia kasvoja, kun järjestävän kerhon jäsen, vannoutunut moottorilentäjä Tapio Taivalmaa lensi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen muutamia vapaalentoja hinauksella.
Tapahtuman aikana voitiin kokea sekä vapaan varjoliidon että moottoroidun varjoliidon tandemlentoja. Niitä tarjosivat E-P:n liitäjien Tapio Saikkonen muun muassa Vaasasta tulleelle opiskelijajoukolle. Myös Ari Sahlström pääkaupunkiseudulta lennätti tandemia ja Sami Laurinen Turusta lensi moottoroidun varjoliidon tandemeita.
Käytössä oli periaatteessa kolme hinauslinjaa moottoroidun varjoliidon lisäksi. Tarjolla oli kaksi hydraulista kitkakelahinauslinjaa ja taittopyörähinaus, mutta kaikki pilotit halusivat hinaukset kitkakelalla parempien hinauskorkojen toivossa, koska järven jäällä neljän kilometrin hinaus mahdollista jopa kilometrin hinauskorkeuden.
Tapahtuma onnistui hienosti osallistujien, tukijoiden, pilottien ja talkoolaisten ansiosta. Voi sanoa, että se järjestyi minimimiehityksellä. Järjestelyistä vastasi pääkoordinaatori Tapio Saikkonen yhdessä Janne Kosken ja Kai Peksujeffin kanssa. Paikalle saatiin talkooväkeä onneksi riittävästi. Hinauksista ja lähettämisestä vastasivat Kai Peksujeffin lisäksi oman kerhon Aki Ämmänkoski ja Tobias Ekfors. Myös muutama muu osallistuja toimi lähettäjinä. Makkara- ja muun myynnin hoitivat Jani Lindroos ja Pasi Mäkiä.
Varjoliitotukun Ari Sahlström toi tapahtumaan tutustumista varten Niviukin uutuussiiven, high-B Ikuma 3:n ja Niviuk Arrow -valjaat esittelyyn. Niitä kokeiltiin useamman kerran. Varjoliitotukku oli FlyMigun ja seinäjokisen K-supermarketin Kasperin lisäksi tapahtuman järjestämisen tukija – järjestävän tahon kiitos siis kaikille näille!
Lauantai-illalla oli tietysti myös kuppilatiimaa tarjolla Seinäjoella. Siellä oli runsaasti lentäjiä ja juttua riitti Kultainen kulaus -ravintolassa.
Hulabaloota on järjestetty ensimmäisen kerran 2008 pääsiäisen aikoihin, kun keli sen on sallinut. Silloin tapahtumapaikkana oli Ähtärin Perännejärvi. Perinne Ähtärissä jatkui vuoteen 2017 asti, ja nyt Etelä-Pohjanmaan liitäjien keväinen hulabaloo on siirtynyt Seinäjoelle.
Tämän ilmailutapahtuman jatko elää jo vahvana mielessä!