lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Oludeniz – varjoliidon mekka

torstai 01.06.2017
TEKSTI Helina Nieminen
KUVAT Helina Nieminen
1 700 metrin startissa on mukava pieni kahvila, josta saa pientä syötävää ja juotavaa.

Turkin Fethyen kaupungin kyljessä lepäävä Oludeniz on pieni kylä meren rannalla, jossa sijaitsee pari kilometriä korkea vuori nimeltään Babadag. Starttipaikkoja Babadagilla on viisi: 2 000 metriä, 1 800 metriä, 1 700 metriä, 1 200 metriä, ja 300 metriä, jotka aukeavat lähes jokaiseen ilmansuuntaan.

Oludeniz on varjoliidon mekka, paratiisi, jossa kesäkauden aikana lennetään noin 100 000 lentoa. Paikallisia tandempilotteja on noin 200, joista jokainen lentää kolmesta viiteen tandemia päivässä. Soolopiloteille parhaita lentoajankohtia ovat kevät tai syksy, jolloin kausi ei ole kuumimmillaan ja tandempilotit antavat enemmän tilaa sooloille.

Ensimmäiset bussit lähtevät starttipaikalle seitsemältä aamulla ja siitä kuljetus toimii parin tunnin välein. Matka ylös kestää noin 25 minuuttia ja pääsääntöisesti käytetään 1 700 metrin starttipaikkaa.
Meillä oli privaatti SIV/ACRO-kurssi varattuna paikalliselta acropilotilta, jonka kanssa reissua oli suunniteltu monta kuukautta. Hänellä oli etukäteen selvillä taitotasomme, joten hänen oli helppo aloittaa jokaisen kanssa.

Saavuimme paikalle perjantaina myöhään illalla ja kaupunki näytti todella hiljaiselta. Ihmettelimme, olemmeko ainoat paikalla. Hotellimme sijaitsi vain viidenkymmenen metrin päässä laskupaikalta, joten oli helppoa käydä välillä huoneessa jos jotain sattui sinne unohtumaan. Hotellin laatutaso yllätti positiivisesti.

 

Siiven päällä kävelyä ja muodostelmalentelyä tandemilla.

 

D-bag-hyppy ylhäältä katsottuna.

Fiilistelyllä alkuun

Lauantaiaamuna herättyämme tapasimme opettajamme. Kävimme asioita läpi ja pääsimme lentämään. Ensimmäiset lennot olivat fiilistelylentoja.

Olimme etukäteen sopineet, että ensimmäinen lento tulisi olemaan tandemin kyydissä, jolloin lentäisimme acroa. Näin saisin vähän tuntumaa miltä se tuntuisi. Fiilis oli aivan mahtava!
Muut lensivät omaa lentoaan ja fiilistelivät maisemia. Lauantailennot jäivät siihen haasteellisen starttituulen takia.

Seuraava päivä oli todella tuulinen, vaikka aurinko paistoikin. Opettajamme halusi tarkistaa kaikkien pelastusvarjot ennen suorituksia. Tuulettelimme varjoja puoli päivää raikkaassa merituulessa. Se oli hyvää oppia, koska vastaavaa on harvoin tarjolla Suomessa.

Kun pelastusvarjot olivat tuulettuneet, alkoi opettajamme pakkaamaan niitä. Pakkaus kuului kurssin hintaan. Opettajalla riitti tekemistä, sillä varjoja oli yhteensä kuusi.

Reissumme jatkui maanantaiaamuna yhdeksältä, jolloin meille tilattiin privaattipikkubussi viemään meitä starttipaikalle. Bussi oli käytössämme koko viikon ja helpotti kulkemistamme tavaroiden kanssa. Vuokrasimme myös paukkuliivit viikoksi käyttöömme.

Ensimmäiselle lennolle opettajamme halusi lähteä mukaan tandemilla seuraamaan, mitä teemme ilmassa.
Yksi meistä lähti tandemlennolle seuraamaan ensimmäisiä temppujani.

Ensimmäisellä lennolla aloitimme täyssakkauksella ja spinnaamisella. Minulla oli ostettuna acro-kurssi, ei pelkkä SIV. Temput siivelläni eivät olleet mitenkään helppoja ja meinasin ensimmäisellä lennolla heittää jo pelastusvarjon. Kuitenkin opettajan rauhoittava ääni sai minut keskittymään ja aukaisemaan twistissä olevan siipeni. Se oli kovassa spiraalissa menossa alaspäin.

Luottamus opettajaan oli syntynyt jo heti alussa, joten hänen opastukseensa oli helppo tukeutua. Sain opettajan avustuksella siipeni hallintaan. Kun korkeutta oli tarpeeksi ja siipi taas lentotilassa, harjoitukset saattoivat jatkua.

Muodostelmalentelyä Oludenizin taivaalla.

Babadagin starttipaikka 1 700 metrin korkeudessa.
Näkymät Babadagin 1 700 metrin starttipaikan kahvilan terassilta.

Jopa neljä lentoa päivässä

Seuraavaksi alkoi muiden osallistujien SIV-kurssi. Kurssilla opetellaan selviämään epätavallisista lentotiloista, joita saattaa tulla perustermolentämisessä. SIVillä haetaan oman siiven rajoja, luottamusta itseensä ja omiin välineisiin.

1 700 metrin startista lähtiessä meren päällisen boxin korkeus oli noin 1 200 metriä.
Ensimmäisinä harjoituksina oli lentämisen perusharjoitteet, kuten etureunan ruttaukset ja siiven saaminen suoraan lentämään. Tämän jälkeen vuorossa oli B-liina sakkaus, täyssakkaus ja puolispinnikäännös. Yhdellä lennolla pystyi taitotason mukaan suorittamaan monta asiaa.

Opettaja otti toiveemme hyvin huomioon. Loppuviikosta lensimme joka päivä kolmesta neljään lentoa päivässä. Kun huomasimme, että oma siipeni ei soveltunut temppulentämisen harjoitteluun, sain lainaksi uudet varusteet, jolla pääsin harjoittelemaan kunnolla.

Uusilla varusteilla aloitimme perusteista, jotta sain tuntuman uuteen siipeen ja luottamuksen siihen. Ensimmäisellä lennolla ehdin silti tehdä täyssakkauksen ja spinnin.

Siipi tuntui todella helpolta ja hyvältä temppu-
lentämisen aloittamiseen. Siipi ja valjaat olivat turkkilaisen Maya Paragliderin valmistamat.

Opettajamme oli ollut mukana suunnittelemassa näitä varusteita, joten hän tunsi nämä välineet todella hyvin. Siipi taipui hyvin temppuihin ja myös termoilu oli helppoa. Jarrutuntuma oli mainio ja kevyt Nova Mentor 3:een verrattuna.

Kun olin saanut uuteen siipeen luottamuksen, pääsimme treenaamaan kunnolla. Opettaja oli laskupaikalla ohjaamassa minua radiolla jokaisen tempun ajan.

Mayan Shaman -siipi on hyvin anteeksiantava, joten luottamus syntyi hyvin nopeasti. Täyssakkaus sujui helposti, mutta spinni oli aluksi hankalaa, sillä en osannut löytää oikeaa hetkeä siitä ulostuloon.

Fiilis oli huikea, kun pääsi koskemaan toiseen siipeen ilmassa.

Haastava helico

Spinnin jälkeen vuorossa olivat syväsakkaus ja SAT. Syväsakkaukseen meno oli haastellista, koska ajoitus on hyvin tärkeää. SATin idean ymmärrettyäni sekin alkoi sujua joka kerta helpommin. Jokaisella lennolla treenasin syväsakkausta, spinniä ja SATia. Kun nämä oli saatu haltuun, tahdoin päästä opettelemaan hyvin haastavaa helicoa. Muutaman kerran sain siipeni hyvin solmuun, mutta luotin siipeeni, itseeni ja opettajaani, joten jatkoin sitkeästi harjoittelua.

Sain hyvän alun helicon opetteluun. Pari kertaa onnistuin siinä jo melko hyvin. Reissuni päätavoitteeni oli päästä hyppäämää D-bag hyppy, jossa hypätään varjoliitimestä varjoliitimellä, joka on pakattu pieneen pussiin. Vapaapudotus kestää pari sekuntia ja siipi on sen jälkeen taas lentotilassa.

Hieman tämä jännitti, sillä tällöin täytyy laukaista itsensä irti molemmin käsin samanaikaisesti. Liidin täytyy pakata huolellisesti siihen tarkoitettuun pussiin, jotta avautuminen onnistuu mahdollisimman helposti.
Päivällä kävimme ostamassa vähän tarvikkeita hyppyä varten ja pakkasimme siiven D-bagiin.
Teimme tuplavarmistukset lukkohin ja minuun, jotta ne eivät aukeaisi liian aikaisin. Vaaraa pudota ennen aikoja ei siis ollut.

Hyppy tehtiin boxissa meren päällä noin 1 200 metrin korkeudessa. Laskupaikalla oli koko ajan hyvin paljon pilotteja ja he pitivät minua aivan hulluna, koska halusin lähteä hyppäämään. Itse hyppy toki jännitti minua, koska en ollut aikaisemmin sellaista tehnyt. Startti tehtiin normaalisti, kuten tandemillakin.

Meren päälle päästyämme poistimme ensiksi turvalukitukset ja sitten odotimme sopivaa hetkeä. Hetken jouduin miettimään, mitähän olen tekemässä tässä. Kun opettajani sanoi, että on aika mennä, tottelin häntä silti.

Laskin kolmeen ja vedin kahvoista laukaistakseni itseni irti tandemkahvoista. Vapaapudotusta tuli noin sekunti–pari ja sen jälkeen siipi lensi todella hyvin. Shaman on todella hyvä siipi myös D-bag hyppyyn. Hyppy oli niin mahtava kokemus, että kun pääsin laskuun, sanoin haluavani tehdä saman huomenna uudestaan.

 

Auringonlaskut näyttivät upeilta lähes kahden kilometrin korkeudessa. Tässä valmistelua illan viimeiselle lennolle.

Merikilpikonnia ilmasta

Lentopäivien jälkeen kävimme yleensä uimassa meressä, merivesi oli nimittäin jo todella lämmintä.
Pääsimme myös testaamaan turkkilaista hamam-kylpylää. Raskaan lentopäivän jälkeen teki todella hyvää rentoutua kylpylässä muutaman tunnin ajan.

Paikalliset ihmiset olivat todella mukava ja hyvin rentoja. Yksin reissulla ei tarvinnut olla, sillä seuraa löytyi aina.

Viimeisenä päivänä päätimme lentää Perholaaksoon porukalla. Osa porukasta ei lentänyt, vaan he tulivat paikalla isolla veneellä jonka vuokrasimme meitä hakemaan.

Perhoslaakso on todella upea rantapaikka isojen kallioseinien ympäröimänä, jossa saattoi nähdä merikilpikonnia ilmasta.

Laskeutumisen jälkeen oli upeaa käydä uimassa lämpimässä, kristallinkirkkaassa vedessä. Myös venekyyti takaisin oli mainio kokemus.

Laskupaikan vieressä on varjoliitobaari nimeltään Cloud 9. Jokaisen lentopäivän jälkeen porukka kokoontui sinne katsomaan päivän videoita. Videoita sai myös ostaa itselleen.

Muutamana iltana paikalla oli myös livemusiikkia tarjolla ja kunnon bileitä – tylsää hetkeä reissuun ei mahtunut. Tuntui, etteivät vuorokauden tunnit riittäneet ottamaan kaikkea irti Oludenizistä. Monta asiaa jäi vielä näkemättä ja kokematta.

Katso video reissusta täältä.

Reissun kulut

Lentoliput: meno-paluu 
Antalyaan 140–360 euroa.
Hotelli: noin 15–20 euroa/yö.
Auton vuokra: 200 euroa/viikko.
Bussikyyti ylös vuorelle: 
noin 5 euroa.
Porttimaksu: noin 4,6 euroa.
Ruoan hinta Oludenizissa vastaa Suomen hintatasoa.