lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Nykyaikainen hävittäjä on lentävä tietokone

tiistai 25.05.2021
TEKSTI TERO TUOMINEN
KUVAT TERO TUOMINEN JA KONEIDEN VALMISTAJAT
Eurofighter Typhoon on käytössä laajalti Euroopassa. Kuvassa Espanjan ilmavoimien Eurofighter Moronin tukikohdan sääsuojassa. Kuva Tero Tuominen

 

F/A-18 Hornet -hävittäjät ovat palvelleet Ilmavoimia kohta 30 vuotta. Nyt HX-hanke etsii niille seuraajaa. Mutta mikä hävittäjissä oikein maksaa?

 

 

Puolustusvoimat aikoo korvata pian poistuvien Hornet-hävittäjien suorituskyvyn täysimääräisenä. Hankkeen hinta on noin 10 miljardia euroa. Päälle tulevat normaalit vuosittaiset käyttökustannukset, jotka eivät saa ylittää nykykoneiden vastaavia.

 

Varsinaisesti niin sanottu HX-hanke käynnistyi esiselvityksellä vuonna 2015. Sittemmin on tehty tieto- ja tarjouspyyntöjä sekä testattu koneita niin kotimaassa kuin ulkomailla. Keväällä 2021 saatujen lopullisten tarjousten ja kaiken kerätyn tiedon perusteella kunkin hävittäjän käyttöä simuloidaan sotapelissä osana Suomen puolustusta.

 

Lopputuloksen pitäisi olla selvillä ensi syksynä. Ensimmäinen uusi kone saapunee maahamme vuonna 2025 ja viimeinen Hornet puolestaan poistuu rivistä 2030. Uusilla hävittäjillä on tarkoitus lentää ainakin vuoteen 2060 asti.

 

Tarjolla on viisi konetyyppiä. Eurooppalaista suunnittelua edustavat ranskalainen Dassault Rafale, monikansallinen Eurofighter Typhoon ja ruotsalainen Saab JAS 39 E Gripen. Yhdysvalloista mukana ovat Boeing F/A-18E/F Super Hornet sekä Lockheed Martin F-35A Lightning II.

 

Tilannetietoisuus tärkeitä
Vielä joskus 70-luvulla hävittäjän hinta oli helppo hahmottaa. Koneen rungon osuus oli noin 50 prosenttia, moottorien 25 ja loput rahat menivät erilaisiin järjestelmiin. Nykyisin sotakoneisiin on kuitenkin tullut yhä enemmän tietotekniikkaa ja sen tarvitsemia ohjelmistoja.

 

Siinä missä aiemmin ilmataistelut käytiin tiukasti kaartaen niin että vastustajat näkivät toisensa, nykyään vihollinen on tarkoitus pudottaa jopa sadan kilometrin etäisyydeltä. Kun ennen keskeistä oli hävittäjän nopeus ja liikehtimiskyky, nykyisin avainsana on lentäjän tilannetietoisuus. Se tuotetaan sensorifuusiolla.

 

Ensimmäiset hävittäjälentäjät sata vuotta sitten luottivat vain omiin silmiinsä. Toisessa maailmansodassa avuksi tuli tutka. Tosin sen säteily paljasti myös lähettäjänsä sijainnin vastustajalle. Nyt koneisiin on saatu avuksi erilaisia kameroita, jotka voivat toimia myös lämpösäteilyyn perustuen.

 

Tiivistettynä sensorifuusio tarkoittaa tehokasta lentävää tietokonetta, joka yhdistää tutkan, kameroiden ja elektronisten puolustusjärjestelmien havainnot yhdeksi lentäjälle mahdollisimman helposti ymmärrettäväksi kuvaksi ohjaamon näytöille.

 

Kun tähän vielä yhdistetään maassa mittaavien tutkien ja toisten koneiden radiolinkin kautta lähettämä tieto, ei ole ihme, että tarvitaan runsaasti laskentatehoa. Lisäksi kokonaisuuteen pitää liittää lukuisia erilaisia asejärjestelmiä, joille sensorifuusion tuottama maalitieto on välitettävä.

 

Lentokoneosa omassa hintaluokassaan
Hävittäjissä käytetään luonnollisesti uusimpia saatavilla olevia materiaaleja – keveimpiä ja kestävimpiä. Tuotantosarjat ovat lyhyitä, joten jokaiselle osalle kohdentuu merkittävästi tuotekehityskustannuksia. Esimerkiksi suihkumoottoreista löytyy erittäin kalliita yksittäisiä osia kuten kuumissa ääriolosuhteissa toimivia turbiininsiipiä. Jo tämä selittää sotilaskoneiden kovaa hintaa.

 

Sama näkyy myös tavallisempaa teknologiaa sisältävissä osissa. Siinä missä esimerkiksi kuluttajaelektroniikkaa valmistetaan aina miljoonia kappaleita, hävittäjäkoneisiin osia tilataan enimmilläänkin vain tuhansien sarjoissa.
Kallis hinta ei ole vain sotilasilmailun erikoisuus. Lentokoneissa käytettävät osat on numeroitu ja niiden elinkaarta on voitava seurata tuotannosta tuhoamiseen. Ja käyttöä on aina edeltänyt pitkällinen ja kallis testaus.

 

Ei pelkästään koneita
Jos HX-hankkeeseen varattu summa jaettaisiin hankittujen Hornetien määrällä 64, yksi kone maksaisi 156 miljoonaa eurolla. Tämä on karkea yleistys, joka ei kerro mitään.

 

Hankintaan kuuluu paljon muutakin kuin itse kone. Suomi ostaa paketissa esimerkiksi aseita, koulutusta ja varaosia. Lisäksi rahaa tarvitaan lentotukikohtien muokkaamiseen uudelle kalustolle sopivaksi.

 

Siinä missä Hornetit 90-luvun alussa ostettiin pelkästään ilmapuolustukseen, tulevat hävittäjät pystyvät tukemaan niin maa- kuin merivoimia asejärjestelmillään ja sensoreillaan. Ne voivat kauas kantavien ohjusten avulla vaikuttaa myös vastustajan rintaman takana oleviin kohteisiin.

 

Nykyaikaisessa hävittäjissä on lukemattomien mittarien sijasta yksi laajakuvanäyttö, jolla sensorifuusion tuottama tilannekuva esitetään ohjaajalle. Tässä Saab JAS 39 E -koneen ohjaamon malli. Kuva Tero Tuominen

 

Päivittyvä järjestelmä
Olennainen osa sensorifuusiota on elektroninen sodankäynti. Siinä missä F-35 on ehdokkaista ainoa tutkassa heikosti näkyvä niin sanottu häivehävittäjä (stealth), muut ehdokkaat painottavat kykyään häiritä tutkia sekä viestijärjestelmiä ja siten raivata tilaa ilmaoperaatioille.

 

Nouseepa Ilmavoimien testivoittajaksi mikä tahansa HX-ehdokkaista, sen kyvyt riittävät varmasti Suomen puolustukseen. Voittajaa on vaikea veikata, sillä Ilmavoimat ei kerro miten valinnassa painotetaan koneiden eri ominaisuuksia. Jokaisella kandidaatilla on vahvuutensa.

 

Oman ongelmansa tuo konetyyppien tulevan vientimenestyksen ja eliniän arvioiminen. Suomi ei osta sitä versiota, joka on tällä hetkellä käytössä vaan vuonna 2025 tarjolla olevan suorituskyvyn. Hävittäjien käytön aikana on jatkuvasti luvassa ominaisuuksia parantavia päivityksiä, joille on tietysti löydettävä maksaja. Tyyppi, jolla on laaja käyttäjäpohja sekä pitkään jatkuva tuotanto on tässä vahvoilla.

 

Suomi on perinteisesti halunnut hallita myös koneen tekniikan. Se opitaan parhaiten valmistamalla hävittäjä. Kotimaisen teollisuuden osallistuminen on muutenkin tärkeä osa kokonaisuutta, vaikka varsinaisia vastakauppoja ei enää voidakaan tehdä.

 

 

Kone-esittelyt

Boeing F/A-18E/F Super Hornet näyttää samalta kuin Ilmavoimien nykyinen Hornet, mutta se on suurempi ja modernimpi kone. Yhdysvaltain merivoimien tukialuksille suunniteltuun tyyppiin siirtyminen sujuisi Suomessa helposti, koska järjestelmät ja valmistajat ovat jo tuttuja. Vuonna 1995 ensilentonsa tehnyt Super Hornet vaikuttaisi jatkavan US Navyn palveluksessa vielä pitkään. Sen rinnalle Boeing tarjoaa Ilmavoimille elektroniseen sodankäyntiin erikoistunutta EA-18G Growler -versiota. Kone tarjoaa häirintäkykyjä, joita ilman USA ei nykyään sodi ilmapuolustetulla alueella.

Kaksipaikkainen Boeing F/A-18F Super Hornet Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Vaikka se näyttää Ilmavoimien Hornetilta, kyseessä on isompi ja täysin erilainen kone. Kuva Tero Tuominen

***

Dassault Rafale on pitkälti Ranskan kansallinen projekti aina aseita myöten. Maa oli aluksi mukana yhteiseurooppalaisessa ECA-kehittelyssä mutta halusi lopulta hyödyntää hävittäjässään kotimaisia moottoreita. Rafale on etusiivellistä canard-tyyppiä. Ensilento oli 1986. Rafale voi kuljettaa raskasta asekuormaa. Sen vientimenestys ei ole ollut suurta, mutta kotimaassa hävittäjän keskeinen asema taannee pitkän palvelusuran. Rafalesta on myös tukialusversio.

Dassault Rafale laskeutuu Kauhavalle viime kesänä. Koneen canard-etusiipi näkyy ohjaamon takana. Siipien alla on suuret lisätankit, joita ranskalaiset koneet useimmiten käyttävät. Kuva Tero Tuominen

***

Eurofighter Typhoon pohjautuu yhteiseurooppalaiseen ECA-hankkeesseen (European Combat Aircraft), jossa ovat mukana Englanti, Saksa, Italia ja Espanja. Ranska jättäytyi pois ja kehitti oman Rafalensa. Eurofighter teki ensilentonsa 1994. Tehokkaassa hävittäjässä on niin sanottu canard. Se on eturungossa oleva ohjainpinta, jolla tehostetaan suuren deltasiiven ominaisuuksia. Eurofighter olisi Eurooppaan suuntautuvalle Suomelle mielenkiintoinen vaihtoehto. Valmistaja lupaa monipuolista teknologian siirtoa hankinnan mukana.

Eurofighter Typhoon on käytössä laajalti Euroopassa. Kuvassa Espanjan ilmavoimien Eurofighter Moronin tukikohdan sääsuojassa. Kuva Tero Tuominen

***

Lockheed Martin F-35A Lightning II on suunniteltu täyttämään Yhdysvaltain ilma- ja merivoimien sekä merijalkaväen tarpeet. 1990-luvun alussa käynnistynyt suunnittelu pyrki korvaaman lukuisia tyyppejä. Ensilentonsa 2006 tehnyt F-35 on ainoa HX-hankkeen viidennen sukupolven kone, joka on alun perin suunniteltu heikko tutkanäkyvyys edellä. Kompromissit eri puolustushaarojen versioiden välillä ovat tehneet hankkeesta vaikean. Konetta on kuitenkin tilattu tuhansia niin kotimaahansa kuin myös eurooppalaisille ilmavoimille.

 

Olennainen osa hävittäjiä ovat niiden mukana tarjottavat asejärjestelmät. Tässä Ilmavoimille jo nykyisin kaukovaikuttamiskyvyn tarjoava Lockheed Martin AGM-158 JASSM -risteilyohjus (Joint Air to Surface Standoff Missile) osuu testeissä maaliinsa. Kuva Lockheed Martin

Kaksi Lockheed Martin F-35A Lightning II -häivehävittäjää Pirkkalassa talvella 2020 ns. HX-Challenge-testaukseen saapuneena. Koneen muodot ja pinnoitus vähentävät havaittavuutta tutkissa. Kuva Tero Tuominen

***

Saab 39 E Gripen on jo 90-luvun alussa Suomelle tarjolla olleen koneen täysin uusi versio. Hävittäjän A-mallin ensilento tapahtui 1988. Uusin E nousi siivilleen 2017. Ruotsin ilmapuolustus perustuu samaan hajautettujen tukikohtien verkostoon kuin Suomessakin. Ja myös meillä koneita huoltavat varusmiehet. Uutta Gripeniä on tilattu valmistajamaan ohella Brasiliaan. Saab tarjoaa hävittäjän mukana myös GlobalEye-tutkakonettaan, joka tarjoaa maassa olevia antenneja huomattavasti laajemman kantaman.

 

Saab 39 E Gripen näyttää edeltäjältään mutta on pitkälti uusi konetyyppi. Kuva Tero Tuominen

 

Gripenin uusin versio 39 E ja GlobalEye-tutkakone muodostavat Saabin tarjouksen Ilmavoimien uudeksi suorituskyvyksi. Tutkakoneen antenni on suomalaisvalmisteisessa kotelossa koneen rungon yläpuolella. Kuva Tero Tuominen
Saab GlobalEye AEW&C -tutkakone (Airborne Early Warning and Control) perustuu kanadalaiseen Bombardier GlobalExpress -liikesuihkukoneeseen. Kuva Tero Tuominen

 

***

 

Yhdysvaltalaiset tarjokkaat HX-hankkeeseen: vasemmalla Lockheed Martin F-35 ja oikealla Boeing Super Hornet. Tässä F-35 on merivoimien C-versio, jossa on Suomelle tarjottavaa A-mallia suurempi siipi. Kuva US Navy