Nuo mahtavat miehet lentävissä koneissaan

torstai 25.10.2018
TEKSTI Hanna Räihä
KUVAT Hanna Räihä ja Jonathan Appfelbaum

Vintage Aerobatic World Championships -kisat keräsivät vanhojen koneiden ystävät elokuussa kolmatta kertaa Skiveen Tanskaan.

VINTAGE AEROBATIC WORLD CHAMPIONSHIPS

TAPAHTUMAN ALKUUNPANIJANA, ideoijana ja kehittäjänä on ollut tanskalainen Søren Dolriis, jolla on pitkä historia ilmailun parissa ja varsinkin taitolennossa.

Dolriis liittyi Tanskan Ilmavoimiin vuonna 1975 ja ensimmäisenä lentokoneena hänellä oli Chipmunk – juuri ennen kuin ne poistettiin käytöstä. RDAF:n palveluksessa hän tutustui taitolentoon, ja myöhemmin hän osti neljän ystävänsä kanssa porukalla Chipmunkin. Ai­kanaan Chipmunk vaihtui Stampeen, jolla on parempi suorituskyky ja mahdollisuus lentää myös selkälentoa.

Vuosien saatossa Dolriis on omistanut useita taitolentokoneita, muiden muassa Christen Eaglen ja eri YAKeja, mutta rakkaus Stampeen ja vintage-koneisiin säilyi.

Dolriis rakensi itselleen Stampea yli 20 vuotta. Kilpailemisen hän lopetti Advanced-luokan kisaan vuonna 2004, jonka jälkeen hänellä oli vain yksi tavoite – Coupe d’Anjou Ranskassa, joka on kilpailu vain Stampeille. Kilpailu kuitenkin lopetettiin, kun Dolriisin Stampe valmistui – ja tämä oli alkusysäys Vintage Aerobatic World Championships -ta­pahtumalle. Haluttiin tehdä jotain suurempaa – eikä vain yhdelle konetyypille.

Dolriis alkoi järjestellä tapahtumaa yhdessä pitkäaikaisen ystävänsä LG Arvidssonin kans­sa. LG:llä on entisenä CIVA:n puheenjohtajana valtava kokemus erilaisten taitolentokilpai­lujen järjestämisestä, ja erinomainen taito luovia kilpailun ja sosiaalisen tapahtuman välimaastossa.

Kilpailun järjestäminen on ollut alusta asti myötätuulessa.

“Jos haastavinta on ollut tasapainottelu ympäristön ja tiukan kisa-aikataulun välillä, helpointa on ollut saada ihmiset kiinnostu­maan ideasta. Viime vuoden jälkeen netti­sivulla on ollut yli 235 000 kävijää, mikä on fantastista”, Dolriis hehkuttaa.

Esimerkiksi lentäjät ovat kiitelleet VAWC-tapahtumaa siitä, että se ”antaa vanhoille koneille uutta olemassa olon tarkoitusta, kun taas niiden ylpeät lentäjät ja omistajat saavat uutta kipinää tekemiseensä”. Kisa luo samanmielisille harrastajille paitsi kilpailun myös sosiaalisen yhteisön, joka luo yhteis­hengen ohella tunteen siitä, että asiat mene­vät eteenpäin eivätkä vain haivu muistojen joukkoon.

Tapahtuman järjestämisestä joka toinen vuosi muualla on keskustelu, jotta saataisiin helpommin lisää osallistujia, ja vuoden 2019 kisat järjestetään Gerassa Saksassa.

Dolriis painottaa, että vaikka kisa on brändätty maailmanmestaruuskilpailuksi, ja vaikka kisassa on kansainväliset tuomarit, on tärkeää muistaa, että tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa. Alin sarja ”Looping the Loop” on hyvin yksinkertainen koneelle ja lentäjille: siinä ei tarvitse olla valtakun­nan ykköstykki koneena tai koneessa, vaan pienemmälläkin teholla pärjää. Näin on pyritty varmistamaan, että kuka tahansa voi osallistua millä tahansa koneella, vaikka Tiger Mothilla tai Bölkovilla. Tänä vuonna mukana oli myös Saab Safir, ja lentäminen oli silläkin helppoa ja eleganttia.

SAI KZ VIII

KZ VIII on taitolentokone, joka kehitettiin Sylvest Jensenin lentosirkukselle ja se kiersi Tanskaa vuosina 1950-1952. Konetta rakennettiin kaksi kappaletta, ensimmäinen 1949 ja toinen, Skiven kisassakin lentä­mässä nähty OY-DRR, vuonna 1959. Se on yksimoottorinen, yksipaikkainen lentokone, jonka suunnitteli Björn Andersson ja raken­si Skandinavisk Aero Industrin.

Koneen moottorina on de Havilland Gipsy major Mk10, neljäsylinterinen rivi­moottori, josta irtoaa 145 hevosvoimaa. Koneessa oli myös selkälennon mahdol­listava kaasutin- ja öljyjärjestelmä. Kone on koivuvanerilla pinnoitettua puurakennetta. KZ VIII:n huippunopeus on 148 solmua eli 275 kilometriä tunnissa, ja sillä pääsee tankillisella lähes 600 kilometriä. Nousu­nopeuskin on mukava kahdeksan metriä sekunnissa eli noin 1 600 jalkaa minuutissa.

Koneen lentäjä ja replikan rakentaja, tanskalainen Hardy Vad kertoo, että KZ VIII käyttäytyy hyvin paljon samoin kuin de Havillandin Chipmunk, mutta siinä on no­peampi vaste ohjainvoimille. KZ VIII painaa ainoastaan 650 kiloa verrattuna Chipmunkin 998 kiloon ja molemmissa koneissa on sama moottori. KZ VIII on hieman hankalam­pi lentää varsinkin kovassa sivutuulessa, ja kierteen oikaisuissa se on erityisen hankala pyrstön ja peräsimen rakenteen takia.

Vuonna 1996 koneesta valmistui replika, joka on Vadin rakentama (OY-KZS). Tässä versiossa on Lycoming IO-360, 200 hevos­voimainen moottori, ja Hartzellin vakiono­peuspotkuri.

TULOKSET

Looping the Loop

  1. Claus Cordes, Focke-Wulf Fw44 Stieglitz, D-EQAX
  2. Les Clark, Bücker Bü-131E Jungmann, G-TAFF
  3. Poul Erik Nielsen, Stampe SV .4C, OY-EFF
  4. Daniel Bopp, Bölkow Bo-208C Junior, HB-UXN
  5. Magnus Borg, Saab 91B Safir, SE-IIL
  6. Johan Palmgren, Saab 91B Safir, SE-ILL
  7. Povl Toft, Stampe SV-4B, OY-DBC

Dancing the Cloverleaf

  1. Jan Schedek-Jacht, Bücker Bü-131 Jungmann, OE-ALF
  2. Søren Dolriis, Stampe SV .4C, OY-EFF
  3. Stephen Hipwell, Zlin Z-526F Trener Master, G-GIBP
  4. Taff Smith, Bücker Bü-133C Jungmeister, G-AXMT

Rolling the Circle

  1. Benoit Dierickx, Bücker Tatra Bü-131 Jungmann (T-131PA), SP-YDK
  2. Bernhard Drummer, Bücker Bü-133C Jungmeister, D-EIII
  3. Rainer Bernd, Bücker Bü-133C Jungmeister, D-EIII
  4. Hardy Vad, SAI KZ VIII

The Performance, Solo

  1. Benoit Dierickx
  2. Rainer Bernd
  3. Bernhard Drummer
  4. Povl Toft
  5. Taff Smith
  6. Claus Cordes
  7. Hardy Vad
  8. Jan Schiedek-Jacht
  9. Magnus Borg
  10. Les Clark

The Performance, Teams

  1. Rainer Bernd & Bernhard Drummer
  2. Les Clark & Taff Smith
  3. Oliver Heupel & Jan Schiedek-Jacht