
Vapaastilentävien sisälennokkien PM-kilpailut kisattiin lokakuussa Nyköpingissä Ruotsissa, Rosvallan urheilukeskuksessa. Suomesta osallistui kahden hengen joukkue, Tapio Linkosalo ja Simo-Pekka Reponen. Matka oli menestys, tuliaisina oli neljä kultaista mitalia ja muutama himmeämpi. Lisäksi kisassa tehtiin kaksi Suomen ennätystä.
Kilpailu käytiin Pohjoismaissa lennätetyissä kisaluokissa ja mallilennokeista Peanut-luokassa. Eri pohjoismaissa eri luokat ovat suosituimpia, joten kisassa päätettiin lennättää myös ”Nordic combined”, jossa eri luokkien kisaajien tulos suhteutettiin luokkakohtaisiin ennätyksiin. Loppujen lopuksi useimpiin luokkiin saatiin ihan mukavasti osallistujia. Combined-sarjan voitti ylivoimaisesti Simo-Pekka, jonka lennot F1M-luokassa sivusivat AMA:n ennätystä. Hän siis voitti myös F1M-luokan. Tapio Linkosalo puolestaan vei voiton F1D-mikrofilmareissa ja F1L-luokassa (EZB).
Peanut-mallilennokit oli kilpailun suosituin luokka, 10 osallistujaa. Kilpailussa on kaksi osaa, lentoaika ja staattinen skaala-arvostelu. Luokan voitti ylivoimaisesti Lars Tolkstam mallillaan Garner G 1 -lentokoneesta. Tapio Linkosalon kisalennokki oli PIK-18 Sytky, joka päätyi kolmanneksi; lennokki oli toinen lentoajoissa ja neljäs staattisessa arvostelussa.

Hallin lamput hankaloittivat lennätystä
Kilpailuhalli on noin 12 metriä korkea sählysali. Paikka oli muuten mainio, paitsi että varsinkin pienemmät lennokit jäivät herkästi kiinni katossa roikkuviin valotrusseihin törmätessään niihin.
Kisa alkoi lauantaina aamulla mallikoneilla, Peanuteilla ja No-Cal -lennokeilla. Samaan aikaan moni aloitti myös A-6 ja F1L-luokissa. Iltapäivän puolella mallikoneet lopettivat ja loppuaika oli keveämmille koneille varattu.
A-6:ssa Simo-Pekka Reponen teki tasaista sarjaa, reiluja neljäminuuttisia. Mats Licke lennätti vähän paremmin, mutta päivän päätteeksi hänen lennokkinsa punnittiin alipainoikseksi. Kisan tuomaristo antoi Matsille uuden mahdollisuuden ja sunnuntaina hän lennätti sarjan, joka taas nosti hänet ykköseksi. Käsittääkseni alipainoisella lennokilla lennättämisestä pitäisi tulla hylkäys. Suomen joukkue ei kuitenkaan viitsinyt tehdä asiasta protestia.
F1L:ssä Tapio Linkosalo lennätti tasaisen turvallista sarjaa trussien alapinnalla. Ensimmäinen lento kesti 11 minuuttia ja sen jälkeiset lennot olivat pikkaisen heikompia. Tasaisuus riitti kuitenkin voittoon, vaikka Simo-Pekka Reposen paras lento oli puoli minuuttia pidempi, ja erityisesti Norjan Ernestas Dambruskas veti kisan alkuun käsittämättömän melkein 13-minuuttisen lennon, joka pyöri trussien yläpuolella, törmäsi kymmeniä kertoja rakenteisiin, muttei yhdenkään törmäyksen seurauksena jäänyt kattoon kiinni. Loput viisi lentoa Ernestas Dambruskas päätti törmäyksiin, joiden seurauksena lennokki jäi trusseihin kiinni kesken lennon.
Päivän lähestyessä iltaa, Simo-Pekka Reponen kasasi F1M-lennokkinsa. Ensimmäinen kisayritys nousi liikaa ja tarttui kattoon, mutta toisella yrityksellä tuli hallin korkeuteen nähden huiman pitkä 17 minuutin lento, joka kävi ekalla nousulla liki katossa, laskeutui sitten alle kolmeen metriin ennenkuin potkurin kulmat pienenivät ja lennokki kiipesi uudelleen kattoon. Sunnuntai-aamuna Simo-Pekka Reponen lennätti vielä edellistä pidemmänkin lennon, joka oli myös uusi Suomen ennätys Cat 2 -luokkaan. Filmareissa käytetyn muuttuvakulmaisen potkurin ansiosta lennokki käyttää kumin kaikki kierrokset, ja nousee kahdesti, ensin lennon aluksi ja toisen kerran potkurin lapakulmien pienennyttyä.
Linkosalo voitti ja teki ennätyksen
Sunnuntaina kasattiin F1D-filmarit esille. Parin trimmilennon jälkeen Tapio Linkosalon ensimmäinen kisalento onnistui varsin nappiin: ensimmäinen nousu lähelle trusseja, siten pari metriä alaspäin, ja potkurin lapakulmien pienentyessä lennokki nousi koskettamaan trussia kertaalleen ennenkuin laskeutui rauhallisesti alas. Samaan aikaan Ernestas lennätti reilut 15 minuuttia. Simo-Pekan eka lento oli myös hieno 15-minuuttinen. Kilpailu huipentui kolmansilla kisalennoilla, jotka Tapio Linkosalo ja Ernestas Dambruskas starttisivat lähes samaan aikaan. Kello oli sen verran paljon, että neljättä lentoa ei kuultavasti ehdittäisi lennättää ennenkuin kisa loppuu.
Tapio Linkosalon filmarin ensimmäinen nousu kiipesi tällä kertaa trusseihin saakka, törmäsi pari kertaa, mutta turvallisesti, valui aina törmäyksen jälkeen trussin alle. Sitten lennokki valui pari metriä alemmas, kunnes toinen nousu kiipesi jälleen trusseihin.
Samaan ainaan Ernestas Dambruskasin lennokki pyöri hallin päässä, jossa trusseja ei ollut, mutta hän joutui ohjaamaan konettaan miltei koko ajan. 10-metrisessä hallissa sisälennokkia voi ohjata pitkällä onkivavalla tuuppimalla takarungosta varovasti sivullepäin. Lentojen jatkuttua toiselle kymmenminuuttiselle, alkoivat molemmat lennokit hitaasti laskeutua, tasatahtia. Tultiin alaspäin ja Ernestas Dambruskasin lento vaikutti hyvältä, sillä lennokki pysyi laskun ajan muutaman metrin Tapio Linkosalon lennokin yläpuolella, kunnes kumimoottorista loppui veto ja Dambuskasin lennokki laskeutui viimeiset metrit nopeasti, lentoaikaa tuli 17 minuuttia. Linkosalon lennokki sinnitteli lopun pidempään ja laskeutui 18 minuutissa: näin syntyi uusi Suomen ennätys ja kisan voitto!
Kilpailuluokat
– Peanut-mallilennokit. Maksimi kärkiväli 13 tuumaa (330 mm)
– No-Cal-mallilennokit. Yksinkertaisia profiilirunkoisia mallikoneita.
– F1D mikrofilmarit. MM-kisaluokka. Kärkiväli 550 mm, minimipaino 1,4 g ja kumia enintään 0,4 g.
– F1M-filmarit. Kärkiväli 460 mm, minimipaino 3 g ja kumin maksimipaino 1,5 g
– F1L ”Eazy Bee”. Maksimi kärkiväli 460 mm, minimipaino 1,2 g. Lisäksi rakenne rajattu pääosin balsaiseksi (mm. potkuri). Rakennerajoituksen oli tarkoitus tehdä luokka helpommaksi, mutta käytännössä hyvän balsan (kevyttä ja jäykkää) löytäminen on haastavaa
– A-6. Maksimi siiven pinta-ala 1,94 dm2, minimipaino 1,2 g. Lisäksi rakennerajoituksia (pääosin balsaa), ja potkurin täytyy olla suorasta (taivuttamattomasta) balsalevystä tehty. Tämäkin on tarkoitettu alkeisluokaksi, mutta suorituskyky on lähtenyt lapasesta
– F1R, minifilmarit. Maksimikärkiväli 35 cm, ei muita rajoituksia. Vaativa luokka, jonka lennokit painavat alle puoli grammaa, varustettuna muuttuvakulmaisella potkurilla.