lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Mikä lennokeissa koukuttaa, Tapio Linkosalo? Katso video!

keskiviikko 06.09.2017
TEKSTI Markku Kiiskinen
KUVAT Tapio Hanhilammi, Martin Larsson, Pekka Linkosalo

Kun Tapio Linkosalolta kysyy, miksi hän monien ilmailulajien joukosta on valinnut juuri lennokit ja erityisesti vapaasti lentävät lennokit, ei vastausta tarvitse kauaa odottaa. Hänen mielestään lennokit kiehtovat monipuolisuudellaan.

– Tähän voisi tietysti runoilla kaikenlaista lentämisen hienoudesta, mutta ainakin yksi selvä juttu on se, että lennokkiharrastukseen yhdistyy sekä ”sport”, vapaasti lentävien lennokkien lennättäminen on selvästi urheilua, että ”hobby”, eli koneiden rakentaminen. Aika harvassa harrastuslajissa on rakentaminen, kehittäminen ja suunnittelu niin keskeisessä osassa, ja silti se harrastusväline eli lennokki on tarkoitettu työvälineeksi siihen suoritukseen.

Linkosalo sanoo pitävänsä erityisesti uusien asioiden ideoinnista ja niiden toteutuksesta. Siksi hän harrastaa niin monia lennokkilajeja, liidokeista kumimoottori- ja sähkömoottorilennokkeihin, sisälennokkeja unohtamatta. Miehen harrastuksiin kuuluu lennokkien lisäksi myös monia liikunnallisia lajeja kuten melontaa, pyöräilyä ja retkiluistelua. Lisäksi hänet tunnetaan myös ahkerana tieteiskirjallisuuden harrastajana.

Linkosalon kisalennokki E-36-sähkölennokkiluokkaan: 66% pienennös Sandy Pimenoffin MM-koneesta ”number 18”.
Tapio Linkosalon ensimmäinen kisalennokki P-30 kevättalvella 1981.

Ostettu vai itse tehty?

Tätä kysymystä ovat varsinkin vanhemmat lennokkiharrastajat pohtineet keskenään monesti ja monelta kantilta. Kaikki oli selvää ja yksinkertaista siihen saakka, kun säännöissä oli selkeä maininta siitä, että kilpailijan tulee rakentaa lennokkinsa itse. Näin oli myös Linkosalon uran alkuvaiheessa. Kysynkin Linkosalolta, mitä mieltä hän on nykyään tämän sääntökohdan poistumisesta ja toisaalta, mitä mieltä hän on siitä, että huippuluokan kilpailulennokit nykyään maksavat melkoisesti. Hänen mielestään nämä ovat niin sanottuja ikuisuuskysymyksiä.

– Vaikka arvostankin itse rakentamista ja suunnittelua, mielestäni on pragmaattinen valinta, että vapareista on tuo koneen rakentamispakko otettu pois. Linjanveto siihen, mitä osia saa ostaa valmiina, ja millainen lennokki on vielä itse tehty, olisi veteen piirretty viiva, joten selkeintä on, ettei itserakentamista vaadita. Ja toisaalta säännöstä luopuminen on lisännyt vapareiden harrastajamäärää ainakin Suomessa. Osalle porukasta juuri lennättäminen on se juttu, eivätkä nuo ehkä lainkaan harrastaisi, jos koneet pitäisi itse rakentaa.

Linkosalo arvelee, että yksi syy siihen, miksi tämä lennättää niin monenlaisia luokkia ja erityisesti uusia lajeja kuten E-36:a on se, että uusissa luokissa kalusto ei ole vielä vakiintunut, vaan on tilaa ja mahdollisuus kokeilla kaikenlaista uutta.

– Jossain Wakessa ei ole paljon tilaa uusille innovaatioille, vaan melkein kaikki on jo keksitty, ja siksi menestyksen kannalta järkevin valinta on lennättää samanlaisella ostokalustolla kuin muutkin.

Linkosalon mielestä nykyisten lennokkien hintataso ei ole kohtuuton.

– Tietysti on iso kertainvestointi ostaa koko kisakalusto kerralla, mutta lennokit ovat varsin pitkäikäisiä, samaa konetta voi lennättää useita vuosia, ja jos tulee tarve päivittää kalustoa uusimman teknologian mukaan, niin vanhat saa vielä myytyä pois, kun kysyntää käytetyille lennokeille on. Jos kisakauden kuluja budjetoi, enemmän rahaa taitaa kuitenkin mennä kisareissuihin kuin koneisiin.

Tapio Linkosalo tunnetaan myös Suomen johtavana sisälennokkien lennättäjänä ja rakentajana. Toisin kuin vaparit, sisälennokit pitää rakentaa itse ja tästä periaatteesta Linkosalo haluaa pitää kiinni. Hänen järjestämänsä sisälennokkikurssit ovat saavuttaneet jo vakiintuneen aseman lennokkikentällä. Rakentamisen lisäksi kurssit sisältävät aimo annoksen teoriaa. Kurssin lopuksi valmistettu lennokki myös viritetään asiantuntijoiden avustuksella.

Ukkoutuuko harrastus?

Joskus meille kaikille tekee hyvää pohtia koko lennokkiurheilun tulevaisuutta. Muuttaako koko harrastus muotoaan ja mihin suuntaan? Miksi junioripohja vapareissa pysyy kaikista ponnisteluista huolimatta varsin suppeana? Lennokkejahan voi tietysti harrastaa varsin hyvin ilman kilpailemistakin. Tällä hetkellä lennokit ainakin ovat saaneet enemmän julkisuutta kuin koskaan aikaisemmin pienoishelikoptereiden vuoksi. Valitettavasti kaikki julkisuus ei ole pelkästään positiivista.

– Luulen, että lennokkiharrastuksen alamäki johtuu ilmailun arkipäiväistymisestä. Lennokit eivät ole enää niin huima juttu kuin joskus taannoisina vuosina, jolloin jokainen oikea lentokone oli suuri ihmetyksen aihe ja siksi lennokkiharrastus oli junnuille tosi siistiä ja jännittävää. Erityisesti vapaasti lentävien alamäestä syytän, ironista kyllä, radio-ohjauslaitteiden halpenemista ja yleistymistä. Ennen kun radiot olivat kalliita, jokainen lennokkipoika aloitti vapaasti lentävillä ja todennäköisesti raahattiin junnuna kisoihin. Vasta isommat pojat sitten siirtyivät siimalennokkien kautta radio-ohjattaviin.

Nykyisin samaa pitkää polkua ei tarvitse enää käydä.

– Nyt voi ostaa radiot ja styrsapaalin suoraan kaupasta ja mennä puistoon lennättämään. Siksi isot massat ovat hävinneet lennättämästä vapaasti lentäviä, ja kun lajissa väki vähenee, niin se myös samalla ukkoutuu. Eikä vapareiden kohdalla asiaa yhtään auta lennokkien suorituskyvyn kasvaminen.

Linkosalon mielestä Suomessa ollaan jo vuosia oltu tilanteessa, että vaparit ovat talvilaji, kun kesällä lennokit eivät mahdu pienille lentokentille lentämään, vaan onnistuneet lennot ovat aina metsässä.

– Pikkuluokissa voisi olla jotain potentiaalia tässä suhteessa, mutta nekin tuppaavat olemaan liian suorituskykyisiä. Toka-puolella olisi vähän enemmän potentiaalisia junioreita. Olen useampana vuonna yrittänyt ehdottaa, että Jämillä voisi Toka-loppukisan yhteydessä pitää pikkuluokkien kansallisen kilpailun, niin että saisi sillä tapaa Toka-lennättäjät ja FAI-luokkien lennättäjät tutustumaan toisiinsa.

Uudet materiaalit ja elektroniikka

Muutama kymmenen vuotta sitten lennokit rakennettiin vielä pääosin männystä ja balsasta ja päällystettiin paperilla. Paperi puolestaan lakattiin moneen kertaan vedenpitäväksi. Silti lennokit tuppasivat säilytyksessä kieroontumaan ja paperikin haurastui vanhemmiten. Lentoaikaa sääteli rungon perässä kytevä fuselanka.

Nykyään lennokkien valmistuksessa käytetään paljolti erilaisia kuituja, kuten hiilikuitua ja sisälennokeissa boorikuituja. Päällystysmateriaalina paperi on saanut pääosin väistyä erilaisten kalvojen tieltä. Monenlaisia puolivalmisteita on tarjolla ja tarvittaessa niitä saa tilata haluamiinsa mittoihin. Koska Linkosalo pitää rakentamisesta, hän on tutustunut myös kuiturakentamisen saloihin. Samalla hän on kehittänyt uusia ratkaisuja niin omiin tarpeisiinsa kuin muidenkin harrastajien käyttöön.

Vapaasti lentävissä lennokeissa on nykyään paljon muitakin lennon aikana tapahtuvia toimintoja kuin vain lennon päättävä, pystyyn nouseva peräsin. Näitä toimintoja säätelevää elektroniikkaa kutsutaan suomalaisittain sähkötaimeriksi. Saadakseen mieleisensä taimerin, Linkosalo on kehittänyt omaa malliaan yhdessä Petri Kuikan ja Pekka Ronkaisen kanssa. Tämän kolmikon kehittämä taimeri on tällä hetkellä reilun kymmenen lennättäjän käytössä. Taimereiden toiminta perustuu yhä enemmän nykyään ohjelmointiin.

Tapio Linkosalon mielestä lennokkiharrastuksen parasta antia ovat tietysti ystävät, joita hänelle on vuosien saatossa tullut ympäri maailmaa. Internetin aikakaudella hän ei ole heitä kaikki edes välttämättä tavannut, vaan on vaihtanut internetin välityksellä niin kuulumisia kuin lennokkitietouttakin.

Ahkeralle harrastajalle lennokit ovat muutakin kuin vain yksittäisen lennokin lento. Toteutuneen lennon takana on useinkin paljon pohdintaa, kansainvälistä kirjeenvaihtoa, uusien asioiden ideointia ja varsinainen lennokin rakennusprosessi. Lennokin saa toki helpommallakin lentämään, mutta juuri tämä moninaisuus antaa Linkosalolle sitä sisältöä, minkä vuoksi hän harrastaa lennokkeja

Tapio Linkosalo

Syntynyt vuonna 1965.

Ennen vuonna 1981 tapahtunutta liittymistään Kuopion Ilmailuyhdistykseen rakenteli Suomen Ilmailuliiton lennokkisarjoista Esko 1:n, Meritähden, Virin ja Tikan. Ennen Tikan valmistumista hänelle selvisi pari rakentamisen perusperiaatetta: lentääkseen hyvin lennokin tulee olla suora ja kevyt.

Kilpailu-ura ja totisempi harrastaminen alkoi Lappeenrannan yökilpailusta vuonna 1981. Ensimmäiset Wakefield-lennokit valmistuivat vuonna 1983.

Vuonna 1984 Romaniassa pidetyistä vapaasti lentävien EM-kilpailuista lähtien Tapio Linkosalo on edustanut Suomea monissa kansainvälisissä arvokilpailuissa. Hän on saavuttanut pari Suomen mestaruutta Wakefield-luokassa, yhden maailmancup-osakilpailuvoiton ja useamman mitalisijan. Sisälennokeissa hänellä on monia SM-mitaleita. Lisäksi suuret määrät Suomen Cupin voittoja ja muita mitaleita.

Sisälennokeissa hän on tehnyt 18 Suomen ennätystä.

Kerhot: KIY, KLK-Kihu, VLK, Suomen Ilmailuliitto.