Lukiosta lakki ja lupakirja

torstai 07.04.2022
TEKSTI SAARA KÄRKI
KUVAT TILDA RIEKKI
Viivi Syrjä ja Jere Laitinen kävivät ilmailulukion ja menevät heinäkuussa armeijaan.

 

 

Viivi Syrjä ja Jere Laitinen ovat kevään ylioppilaita, jotka saavat keväällä lakin ja ultrakevytlentämisen lupakirjan yhtä aikaa Pudasjärven ilmailulukiosta.

 

Abiturientit Viivi Syrjä ja Jere Laitinen ovat käyneet lukionsa Pudasjärven ilmailulukiossa. Molempia kiinnosti ilmailu niin paljon, ettei edes välimatka estänyt hakeutumista pohjoiseen. Syrjää oli lapsesta asti kiinnostanut ilmailu ja kun peruskoulussa piti miettiä jatkokoulutuspaikkaa, tuli Pudasjärven lukion ilmailulinja häntä vastaan.

 

– Olen käynyt pari kertaa lentokoneessa ja pitänyt siitä, mutta muuta aiempaa kokemusta minulla ei ollut. Aina sanotaan, että lukio on ihmisen parasta aikaa ja niin se on ollut, Syrjä summaa.

 

Kinnulasta kotoisin oleva Syrjä muutti omilleen 15-vuotiaana, sillä välimatkaa Pudasjärvelle on yli kolmesataa kilometriä. Omilleen muutto oli aluksi jännittävää, mutta itseään itsenäiseksi kuvaileva Syrjä on viihtynyt eikä koti-ikävä ole vaivannut liikaa.

 

Myös Laitinen kiinnostui ilmailusta jo pienenä. Lukiota valitessa Pudasjärvelle hänet houkutteli ilmailun lisäksi kaupungin koko, sillä se on samassa mittaluokassa kotipaikan Leppävirran kanssa.

 

– Olen aikaisemmin lentänyt purjekoneella ja yksimoottorisella. Lensin kerran Varkaudessa lentosimulaattorilla, ja sen jälkeen päätin, että haluan ilmailulukioon, Laitinen kertoo

 

 

Keväällä tarkistuslennot

Ensimmäiset lennot tehtiin jo ykkösvuoden syksyllä, jolloin lennettiin lyhyet tutumislennot.
– Olihan se siistiä, kun sai kokeilla vähän ohjaamista ilmassa. Että tämmöiseen sitä pystyy, Syrjä sanoo.

– Lentäminen on ollut jopa mukavampaa, mitä ajattelin. Maisemat ovat yhdet parhaista ja tunne kun painaa kaasun pohjaan ja pääsee kentästä irti, on tosi vapauttava, Laitinen kuvailee.

 

Keväällä on edessä viimeiset lentotunnit sekä tarkistuslento. Syrjä on lähdössä niihin hyvillä mielin, joskin talven jälkeen tekniikkaa pitää vähän muistutella.

 

– Meillä oli yksinlentotarkkarit syksyllä. Sekin jännitti etukäteen, mutta hyvin se meni.
Lukion ja lentotuntien yhdistäminen on sujunut mutkattomasti, sillä lennot suoritetaan vapaa-ajalla, eivätkä ne näin häiritse oppitunteja, Syrjä sanoo.

 

 

Haaveammatti ilmailun parissa

Molemmat nuoret aloittavat heinäkuussa armeijan. Syrjän tulevaisuuden haaveena on lentoreserviupseerikurssi. Paikka jäi ensimmäisellä kerralla saamatta, mutta Syrjä aikoo hakea vielä uudestaan.

 

– Tulevaisuudenhaaveet ovat sotilasilmailun puolella, Syrjä pohtii.
– Minä en hakenut ilmailupuolelle. Tarkoituksena on tulla intin jälkeen takaisin joksikin aikaa Pudasjärvelle töihin ja hakea sitten Suomen ilmailuopistoon, Laitinen kertoo.