Vuosi sitten meille Finnairin lentokerholaisille tuli ajatus tehdä pidempi matkalento kerhon Beechcraft Debonair BE-33:lla, OH-BDA:lla. Ensimmäiseksi matkalentokohteeksi meille mieleen tuli Englanti, missä voisi lentää myös 1. ja 2. maailmansodan koneilla. Olemme lentäneet vuosia pääosin vesikoneella kesäisin ja suksikoneella talvisin, mikä tapahtuu luonnonhelmassa ja sitä kutsutaankin puskalentämiseksi. Siellä ei välttämättä ihmisiä näy moneen päivään. Niinpä päätimme matkata puskista sivistykseen.
Lento suunniteltiin huolellisestiVaikka nykyään on hienot ja lähes luotettavat navigointivehkeet, ainakin minulla on paperikartat aina mukana lennolla. Maalis-huhtikuun vaihteessa 2019 meillä Suomessa kuten Euroopassakin ilmestyi uudet ilmailukartat. Tilasin netistä Rogers Datalta uunituoreet kartat maista, joihin ajattelimme mennä. Alkuperäinen ajatuksemme oli lentää Baltian kautta Puolaan ja sieltä Tsekkeihin, Etelä-Saksaan, Pariisiin, Lontooseen, Etelä-Skotlantiin ja Irlantiin, mutta VFR-lentäminen muuttikin suunnitelmamme heti alkuunsa. Säät tuppaavat vaihdella ja meillä reitit. Miehistömme, Timo Kasurinen, Ossi Korhonen ja minä, suunnittelimme tulevaa reittiä toukokuussa paperikartat levitettyinä Timon olohuoneen lattialle. Mukana suunnittelemassa olivat myös vesilentokaverimme Thomas Hansson ja Ilkka Korkiakoski, jotka ovat lentäneet ulkomailla.
Malmilta Viron Kuressaareen
Neljän päivän kuluttua koitti lähtöpäivän aamu upealla kelillä. Menimme heti aamulla Malmille ja pakkasimme tavaramme koneeseen. Rullasimme kiitotie 18 odotuspaikalle. Koekäytössä ilmeni, että toinen magneetto pudotti liikaa kierroksia. Ossi yritti putsata tulppia laihentamalla, mutta se ei auttanut. Ei-toivottu ajatus hiipii mieleen: tässäkö tämä nyt oli. Päätimme rullata kiitotietä takaisin asematasolle. Ossi oli puikoissa, ja kun pääsimme kiitotieltä pois, hän päätti vielä kerran koekäyttää moottoria. Sehän auttoi ja pääsimme matkaan: Take off kello 10.10 määränpäänä Dublin.
Lensimme ilmoittautumispaikka Nokan kautta ulos ja matka jatkui Tallinnan länsipuolelta kohti Kuressaaren kenttää EEKE. Kun koneessa on sisään vedettävät laskutelineet, se kulkee helposti 135 solmua tunnissa. Lensimme myötätuulessa ja lentoajaksi tuli tunti ja kuusi minuuttia.AFIS antoi meille selvityksen kiitotie 17:lle. Ossi kokeneena vesilentäjänä näki merestä, että kentällä oli myötätuulta molemmissa päissä, mutta vähemmän kiitotiellä 35. Tämä johtui siitä, että kenttä oli niemen kärjessä. Kylmä, korvaava meri-ilma pyrki kentälle, jonka auringon lämmittämästä pinnasta termiikki nosti ilmaa ylös. Näin ollen menimme laskuun kiitotien toisesta päästä. Tankkasimme koneen varsin edullisesti. 100LL:n hinta oli 2,30 euroa litra. Menimme taksilla kaupungille syömään ja teimme kävelykierroksen. Sen jälkeen menimme torniin tekemään plaania ESSV:hen eli Visbyyn Gotlannin saarelle. Timo meni puikkoihin, nousimme lentopinnalle 80 ja reilun tunnin päästä olimme laskussa Ruotsin kamaralla.
Yöpyminen Visbyssä
Visbyn kentän laidalla on paikallisen lentokerhon hyvät tilat, missä voi yöpyä. Lentokerhon talosta löytyy useita huoneita, oleskelutila, suihkut ja briefing. Maksoimme kerholle 800 skr yöpymisestä. Polkaisimme kerhon polkupyörillä katsomaan kaupunkia. Totesimme kävelykierroksella, että kaupunki on todella siisti. Otimme myös oluet ja Timo innostui puhumaan kiinaa kiinalaisen tarjoilijan kanssa – Timo on näet kielimiehiä. Kun pääsimme kämpille kyljelleen, uni tuli samantien, olihan taas touhua riittänyt. Vaimoni sanoin: Jorma nukahtaa vähän ennen, kun pää osuu tyynyyn.
Myötätuulessa Tanskaan
Shellin pouserista tankkauksen jälkeen matka jatkui kohti Tanskaa ja Roskildea minun ollessa vuorostani ohjaimissa. Navakka tuuli alkoi heti sivutuulilähdössä puistella konetta, mutta luotin Debonairin ominaisuuksiin. Nousimme FL 65:een ja hyvällä 25 solmun myötätuulella menimme 159 solmun maanopeudella. Etelä-Ruotsin yli lentäessämme jouduimme vaihtamaan taajuuksia melko usein. Palvelu Ruotsissa oli toimivaa ja ystävällistä.
Koska lensimme myötätuulessa, kenttä tuli Tanskassa nopeasti vastaan, ja lähestymisessä meinasi tulla kiire. Sivutuulikin oli melkoinen. Touhua riitti, mutta otimme rauhallisesti ja niin pyörät koskettivat Tanskaa. Jättäessämme koneen platalle, Ossin mukaan ottamat pyöräpukit tulivat tarpeeseen.
Ostimme 24 tuntia voimassa olevat junaliput ja menimme Kööpenhaminaan. Lämpöä oli 21 astetta ja aurinko paistoi. Kööpenhaminassa ihmiset olivat jo juhlatuulella. Koska oli vasta torstai, mietimme, millainen meno perjantaina olisi. Myöhemmin selvisi, että seuraava päivä oli Tanskassa vapaapäivä ja kaupat olivat kiinni.
Seuraavana aamuna satoi vettä ja päätimme lähteä takaisin Roskildeen, jonka keskustassa hotellimme oli. Hotelli oli vanha ja tyylikäs kuten koko kaupunkikin – suosittelen Roskildessa käyntiä muillekin. Koska oli tymäpäivä, päätimme sivistää itseämme ja tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin. Nähtävää on paljon, esimerkiksi tuhat luvulla tehty tuomiokirkko, jossa on hallitsijoiden hauta-arkut 1800-luvulle saakka. Lähtöpäivänä tutustuimme vielä pikaisesti viikinkimuseoon.
Ongelmia Saksan rajalla
Lauantaina iltapäivällä keli aukeni sen verran, että pääsimme lähtemään kohti Hollannin Groningenia EHGG. Jätimme lentosuunnitelman, mutta kun lensimme Saksan rajalle, meille valkeni, ettei plaani ollutkaan mennyt läpi. FIS:in rouva otti tietomme ylös ja ajattelimme kaiken olevan kunnossa. Hollannin rajalla kävi kuitenkin sama juttu.
Ossi teki hienon laskun Grogeniin ja lämpömittari näytti mukavat +21. Menimme taksilla nykyaikaiseen Apollo-hotelliin. Timo hoiti meille kahden euron bussikortit, joilla sai ajella mielin määrin. Keskustassa oli kova polkupyörien vilinä, kuten Tanskassakin oli. Kuinka ollakaan, menimme bistron ulkoterassille syömään ja tekemään vähän muutakin. Ossin istuessa seinän viereen ikkunan kohdalle, lasiin koputettiin ja kehotettiin vähän siirtymään, jotta sisällä olijat näkisivät kadulla liikkuvat kauniit naiset. Siitäpä tuli naurunremakka, vielä kun pyytäjät tarjosivat meille oluetkin. Käppäilimme kaupungilla, kunnes Timo pongasi tivolin, missä oli iloista porukkaa pilvin pimein. Tuohon suurimpaan kieputtimeen mennään, hän maksaa,tuli ilmoitus. Itse ajattelin, tuliko turhaan käytyä syömässä. Kun istuttiin hyvin kiinnitettyinä, yksi pariskunta näytti alhaalta peukkua. Ja sitten mentiin. Olihan huimaa.
Tymäpäivää vietettiin kylpylässä
Seuraavana päivänä menimme takaisin Grogenin kentälle. Koska ajatellulle reitille luvattiin paljon ukkosia ja näkyvyyskin oli huono: NO GO. Löysimme netistä Bed & brekfest -paikan kentän toiselta puolelta, puolen tunnin kävelymatkan päästä. Paikka oli kiva ja kodikas. Sitä ylläpiti maailmankuulun filosofin ecuadorilainen vaimo. Ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta käsitelleet aamiaiskeskustelut miehen kanssa olivat mielenkiintoisia. Pikkukoneen lentäminen oli vähäisessä roolissa, kun keskusteltiin sivilisaation todennäköisestä tulevaisuudesta. Eräänä päivänä proffa kuitenkin innostui lähtemään kanssamme katsomaan Debonairia.
Timo ideoi, että voisimme mennä saunaan. Kylpyläluonteinen sauna löytyikin vartin ajomatkan päästä. Kassalla kyselimme, mikä on pelin henki. Kun kuulimme, että paikassa on uima-allaskin, Ossi otti taskustaan simmarit. Timo pyysi neidiltä pyyhkeiden lisäksi kahdet simmarit lisää. Tiskin takaa tuli vastaus: No, you are naked. Ajattelin, että miesten ja naisten puolet ovat erikseen, vaan väärässäpä olin. Saunoja oli neljää eri mallia. Sauna, johon menimme, oli aika kylmä, mutta vettä ei heitetty kiukaalle – paitsi silloin, kun muita ei ollut. Timo haki pari muovikassillista vettä, jolloin saunaan tuli kotoisat olot. Infrapunasaunassa oli seitsemän puupallia ringissä. Istujien edessä ja takana oli lämpölaitteet. Miellyttävin saunoista oli höyrysauna vähän mintuntuoksuisen höyryn kera. Uima-allasvesi oli lämmintä. Uima-altaan lisäksi noin kahdensadan kylpijän käytössä oli muita pieniä, keskenään erilaisia altaita.
Matka jatkui Englantiin
Maanantai alkoi kelin kyttäyksellä, sillä Saksassa olevan matalapaineen reunat olivat kiusanamme. Odotimme, että iltapäivällä tulisi 1500 ft kelit Le Havreen ja Normandian rannikolle, vaan ei tullut. Niin menimme bussilla kaupunkiin kauppoihin ja syömään. Etsimme bussi numero 9:n, joka veisi meidät takaisin majoitukseen. Matkalla Timo alkoi epäillä, olimmeko menossa vikasuuntaan. Kohta ohitsemme ajoi bussi 9, missä luki Airport toisin kuin omassa kulkuneuvossamme. Timo paineli kuljettajan luo. Kuljettaja otti radiopuhelimella yhteyden 500 metriä edellämme ajavaan bussiin, mikä pysähtyikin pysäkille. Kuljettajamme avasi meille oven ja varoitti vielä, ettemme ryntäisi naapurikaistaa menevien autojen alle. Otimme juoksuspurtin oikeaan dösään ja matka kämpille jatkui.
Seuraavanakin aamuna oli tymä. Lähdimme puolen päivän aikaan apostolin kyydillä kentälle. Pilvet alkoivat hajaantua sen verran, että pääsimme toppiin kohti Englantia Pohjanmeren yli. Merellä oli valtavia tuulipuistoja. Teimme lähestymisen ja laskeuduimme Biggin Hilliin EGKB. Laskukuvio oli erikoinen. Ensin lensimme kentän itäpuolelle 1600 jalassa QNH:lla, mistä lensimme 600 jalassa kiitotien keskipisteen yli ja vasemmalla kaarrolla laskuun kiitotielle. Katsoimme heti, että kentällä oli kymmeniä pikku suihkareita. Meidät ohjattiin parkkiin ja passintarkastukseen, Englanti kun ei ole Shengen-maa. Kävimme briefingissä, missä oli yhtä rento meininki kuin Malmillakin. Laskeutumismaksu oli 41 puntaa. Yöpymisen jälkeen tankkasimme koneen ja ihailimme, kun Spitfire lähti mahtavalla saundilla lentoon matkustaja kyydissään. Puolen tunnin lento maksoi 2750 puntaa eli vähän yli kolme tuhatta euroa. Totesimme, että lento jää meiltä väliin. Jätimme plaanin sisään torstai-iltapäivää varten Irlantiin.
Maalaiset Lontoon raitiovaunussa
Lontoosta voisi kertoa varoituksena ja maalaispoikien tietämättömyytenä, että meinasi tulla Biggin Hilliin jokaiselle 80 punnan ratikkakyyti.Olimme ottaneet vuorokauden bussi- ja ratikkalipun. Emme katsoneet pientä printtiä, missä kerrottiin, että lipun voimassaoloaika loppuu aamulla kello 5. Tarkastaja tuli paikalle ja alkoi kirjoittaa sakkolappuja. Ossi maalaispoikana ei ollut ikinä käyttänyt elektronisia lippuja ja kysyi tarkastajalta, mitä me nyt teemme, kun emme saa lippuja mistään. Tarkastaja näytti, että laita luottokortti tuohon tolpan nokkaan. Ossi laittoi ja kysyi hölmistyneenä, mistä rei`ästä tiketti tulee. Siinä vaiheessa tarkastaja lopetti sakkojen kirjoittamisen ja sanoi, että katso puhelimeesi. Tarkastaja näki, että olemme tosiaan maalaispoikia ja ylitämme Rowan Atkinsonin (Mr. Bean) kyvyt. Hän pudisteli päätään ja sanoi ”Koittakaahan pärjätä”. Niin säästimme 80 per nuppi.
Lennonneuvonta Lontoossa oli hyvääKelit olivat hyvät lentämiseen, ja siirryin puikkoihin kohti Dublinia. Lontoon FIS-palvelu oli erinomaista. Siellä annettiin tietoa muusta toiminnasta, kuten aktiivisista purjelentokentistä ja muusta, meihin nähden lähellä olevasta VFR-liikenteestä. Lennonneuvonta varoitteli lähellä olevista pikkukoneista, kun menimme Heathrowin EGLL eteläpuolitse kohti Walesia. Lontoon jäätyä taaksemme kiertelimme useita purjekoneiden vinssauskenttiä. Länsi-Englannissa alkoi tulla mäkiä vastaan ja lisäsimme korkeutta. Maisemat olivat mahtavia. Kun saimme jättää jakson, tulikin hiljaista, eikä palvelua sen jälkeen voi kehua varsinkaan Irlannissa. Emme saaneet selvitykseen heti vahvistusta ja jäimme joksikin aikaa stand by -tilaan. Reilun kahden tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Irlantiin.
Uusi miehistö paluumatkalleMeidän lentomme Debonairilla olivat tässä tällä kertaa. Meillä oli monta merenylitystä ja pidimme aina pelastautumisliivit päällä, kuten jo vesilentämisessä on opittu.Lauantaina aamupäivällä Dubliniin tuli toinen miehistö. Pertti Teräväinen, Jukka Rissanen ja Petri Louhivuori lensivät koneen takaisin Malmille. Vietimme Dublinissa vielä pari päivää ennen kuin Finnair vei meidät takaisin Suomeen. Tuona viikonloppuna hotellit olivat täynnä ja hinnoissaan, koska kaupungissa esiintyi Spies Girls 85 000 fanilleen. Keikka jäi meiltä väliin, sillä suuntasimme Guinessin tehtaalle ja pubiin.
Finnairin lentokerho on vuoden 2020 alusta sulautettu Jukolan Pilotteihin, ja kerhon koneet sijoitetaan Hyvinkään lentokentälle.
Miehistössä mukana
• Porvoolainen, 69-vuotias lentokapteeni Ossi Korhonen. Tiimaa 4000 tuntia, josta vesi- ja suksikoneilla 3000 tuntia ja lennonopettajana 1000 tuntia. Korhosella on voimassa SEP land ja sea-, opettaja- ja tarkastuslentäjäkelpuutukset sekä SPL ja medikaali 2 yksityislentäjän oikeuksilla. Aiemmin on ollut myös monimoottorikelpuutus turbiinilla.
• Keravalainen, 60-vuotias Jorma Harju. Tiimaa 480 tuntia, josta noin 200 tuntia vesi- ja suksikoneilla.
• Loviisassa asuva, 56-vuotias Timo Kasurinen. Tiimaa 1000 tuntia, josta noin 350 tuntia vesilentokoneilla.
OH-BDA
• Beechcraft Debonair BE-33
• Valmistusvuosi 1964
• Paikkaluku 4
• Moottori Continental IO-470
• Teho hv 225
• Tyhjäpaino 948 kg
• MTOW 1362 kg
• Polttoaine 100LL
• Kulutus 50 l/h laihennettuna
• Matkalentonopeus 135 kt/h
