Selvitä kohdemaan lennättämistä koskevat ilmailumääräykset

maanantai 29.05.2023
TEKSTI Peri Kantola
KUVAT Peri Kantola
Harrastus yhdistää – porukassa on yksi suomalainen, yksi espanjalainen ja pari saksalaista. Jutun kirjoittaja, Petri Kantola on kuvassa vasemmalla. Kuva: Petri Kantolan kotialbumi

 

 

Innostaisiko lähteä dronella kuvaamaan Islannin erikoista luontoa vai liidokkia lennättämään Alppien upeisiin postikorttimaisemiin? Tai ehkäpä yhdistetty harrastus- ja rantaloma etelässä, kun Suomessa tulee räntää vaakasuoraan?

 

 

Lennokkien ja dronejen harrastaminen matkoilla on helppoa ja tarjoaa uusia ulottuvuuksia niin lennättämiseen kuin lomailuun. Matka-asioiden järjestelyt tulevat myös eteen kisareissulle lähdettäessä.

 

Oma lennokkimatkailu alkoi yli 10 vuotta sitten perheen Kanarian lomalta. Matkalaukkuun ”eksyi” pieni rinneliidokki, jotta iskä pääsi välillä ”virkistäytymään” hotellin takaa nousevalle rinteelle. Nälkä kasvoi syödessä ja myöhemmin heräsi ajatus ihan omasta harrastuslomasta. Näitä reissuja onkin sitten vuosien varrella kertynyt useita ja sekaan on mahtunut pari kilpailumatkaakin.

 

Harrastuksen ja matkailun yhdistäminen on hauskaa mutta matkaa suunnittelevan kannattaa huomioida muutamia käytännön valmisteluja.

Espanjassa sää suosii harrastamista myös talvella. Kuvassa on Shinto-rinneliidokki. Kuva: Petri Kantolan kotialbumi

 

Pakkaa huolella

Laitteiden kuljetukseen kannattaa panostaa. Lennokit ja dronet ovat herkkiä laitteita ja lentokoneen ruumaan meneviä matkatavaroita kolhitaan reippaasti.

 

Kuljetuspakkaukselle on pari vaatimusta; iskunkestävä ulkokuori ja kolhuja vaimentava pehmuste sisäpuolella. Laitteet kannattaa tukea pakkauksessa löyhästi paikoilleen niin että ne varmasti pysyvät paikoillaan mutta pehmuste sallii iskuja vaimentavan liikkeen. Huomio laitteiden osien vääntymisriski eli älä kiilaa pehmusteita niin, että ne vääntävät osia.

 

Oma pakkaukseni on kuuden millimetrin koivuvanerista tehty tukeva laatikko, jossa on saranoitu kansi. Laatikko on nähnyt enemmän maailmaa kuin espanjalainen tomaatti eli se on todettu riittävän vahvaksi. Pehmusteena toimii vaahtomuovi sekä kuplamuovi. Laatikon pohjalle on pakattu vaatteita kuljetuskapasiteetin optimoimiseksi. Kuljetuspaukkaus hyvä varustaa ”särkyvää” merkinnöillä ja sijoittaa erityismatkatavaroihin.
Pienemmät lennokit ja dronet kulkevat myös tavallisessa matkalaukussa käärittynä kuplamuoviin ja löyhästi vaatteilla pehmustettuna.
Akkujen ja muiden voimanlähteiden kuljetukseen pätee omat rajoituksensa. Radiolähettimet kannattaa kuljettaa käsimatkatavaroissa.

 

 

Litium-akut tulee pakata huolellisesti lentomatkaa varten ja kuljettaa käsimatkatavaroissa. Kuva: Petri Kantola

 

Huomioi akut
Litium-akkujen kuljetus on sallittua vain käsimatkatavaroissa turvallisuussyistä. Kirjattavista matkatavaroista ne voidaan poistaa turvatarkastuksessa ja tunnen tapauksen, jossa drone pääsi onnellisesti perille mutta akut jäivät lentokentälle…

 

Akkujen määrää ja tehoa on rajoitettu. Yleinen raja on korkeintaan 20 kappaletta matkustajaa kohden. Yksittäisen akun tehon on jäätävä 100 wAh. Lentoyhtiöllä saattaa olla myös tiukempia rajoituksia eli kannattaa perehtyä lentoyhtiön ohjeisiin.

 

Akut tulee siis poistaa ruumaan menevistä laitteista. Suojaa akkujen navat oikosululta teipillä tai kutistesukalla ja pakkaa akut erikseen omiin muovipusseihin. Akut kannattaa pakata lisäksi erityiseen ”Lipo Safe” -suojapussiin tai laatikkoon. Akuissa tulee lukea niiden teho.
Kirjattavissa matkatavaroissa kuten lennokkien kuljetuslaatikossa kannattaa olla erikseen maininta ”No lithium batteries inside”.
Monissa maissa akut tulee turvatarkastuksessa laittaa omaan laatikkoon läpivalaisussa kuten muu elektroniikka.

 

Lähtövalmisteluihin kuuluu liidokkien pakkaaminen vaatteiden kanssa itse tehtyyn kuljetuslaatikkoon. Muut tavarat kulkevat parissa repussa. Kuva: Petri Kantola

 

Tarkista lentoyhtiön kanta
Erikoismatkatavaroiden hinnoittelussa on eroja. Jos kuljetuslaatikko ei mene normaalin laukun mittoihin niin erikoismatkatavarasta peritään erillinen maksu, joka vaihtelee noin viidestä kympistä lähemmäs sata euroa per lento. Eli lisäkustannus voi olla huomattava. Itse lennän Norwegianilla, jolla on väljät mitat matkatavaroille; maksimi pituus on 250 senttiä eli pitkä liidokkilaatikko menee alle 23 kilon painoisena normaalina matkatavarana.

 

Vähänkään eksoottisemman kuljetuksen kanssa kannattaa olla ennakkoon yhteydessä lentoyhtiöön ja pyytää niin sanottu carrier approval eli lentoyhtiön hyväksyntä laitteiden ja akkujen kuljetukseen. Suomen päässä on harvemmin ongelmia, mutta maailmalla normaalista poikkeavat matkatavarat aiheuttavat helposti turhauttavaa selvittelyä.

 

Omalla kohdallani tarvittiin kerran jopa kolme virkailijaa ja lentokentän poliisipäällikkö ihmettelemään radio-ohjauslaitteita ja akkuja… Kirjallinen maininta matkustajatiedoissa tai erillinen sähköposti lentoyhtiöltä matkatavaroiden luonteesta ja niiden hyväksymisestä kummasti helpottaa asian käsittelyä check in -pisteessä tai turvatarkastuksessa.

 

 

Selvitä rajoitukset ja ilmailumääräykset

Kohdemaan lennätykseen liittyvään sääntelyyn kannattaa paneutua ennalta, ettei joudu ongelmiin. Tämä pätee erityisesti, kun halutaan harrastaa itsenäisesti pienemmillä laitteilla lomakohteessa.

 

Yleinen harrastaminen on mahdollista esimerkiksi EU-asetuksen mukaisessa ”avoimessa toimintakategoriassa” mutta lennätystä on mahdollisesti paikallisesti rajoitettu tai siihen saattaa liittyä muita kansallisia säädöksiä. Kauko-ohjaaja (A1/A2/A3) todistus tulee olla mukana ja laitteisiin merkitty drone-operaattoritunnus, nimi ja puhelinnumero.

 

Omatoimisen lennätyspaikan valinta kannattaa selvittää huolellisesti, koska monissa maissa ei ole ”jokamiehen oikeuksia” ja esimerkiksi Espanjassa törmää joutomaalta näyttävissä paikoissa usein kylttiin ”Privado” eli yksityinen. Lisäksi toimintaan voi liittyä muita kansallisia rajoituksia kuten yksityisyyden suoja tms.

 

• Yleensä kohdemaan rajoituksista löytyy helposti tietoa verkon hakukoneilla käyttämällä hakusanoja ”drone flying in…”. Monissa maissa ilmaliikennepalveluntarjoaja tai liikenneviranomainen ylläpitää verkossa myös drone-karttapalvelua, josta näkee reaaliaikaiset ilmatilarajoitukset.
• Vakiintuneilla lennätyspaikoilla ja paikallisilla kerhoilla voi olla yleisistä rajoituksista poikkeavia lupia tai erityisjärjestelyitä.

 

 

Ota yhteyttä kerhoihin
Kokeneemman harrastajan ja vaativampien laitteiden kanssa kannattaa hakeutua vakiintuneille lennätyspaikoille eli suunnata paikallisen kerhon vieraaksi. Kerhot ja lennätyspaikat löytyvät yleensä googlettamisella, kyselemällä kavereilta tai kansallisen liiton avustuksella.

 

Paikallisille kentille ei kuitenkaan kannata olettaa olevansa automaattisesti haluttu vieras, vaikka useissa maissa pohjoisen eksoottiseen harrastajaan suhtaudutaankin positiivisesti. Hyvä tapa on lähestyä kerhoa hyvissä ajoin, vaikka sähköpostilla, ja kohteliaasti tiedustella vierailun mahdollisuutta. Vieraille kentille ei pidä mennä lennättämään ilman paikallisten lupaa.

 

Usein lennätyspaikka ei ole sen kummoisempi kuin kotimainenkaan nurmipläntti pellon laidalla mutta toisaalta poikkeuksellisen hienoja kenttiä on myös paljon. Vuoristoiset seudut tarjoavat uskomattomat maisemat ja isoilla kerhoilla on hienot puitteet kuten asfaltoidut kiitoradat, tekonurmialueet, huoltorakennukset, katetut varikkoalueet ja paljon muuta hienoa.

 

Hassua kyllä, lennokkien ympärille on kehittynyt jopa pienimuotoista turismia. Harrastuksen ja lomailun voikin yhdistää sujuvasti siihen erikoistuneessa hotellissa. Esimerkiksi liidokin lennättäjälle löytyy useampia vuoristohotelleja Alpeilta, jotka tarjoavat kesällä kaikki mukavuudet sisältäen kentän ja verstaan. Lennokkeja voi myös vuokrata paikan päällä, jos haluaa matkustaa kevyesti.

 

 

Hanki vakuutukset
Ilman kunnollista vakuutusturvaa ei kannata maailmalle lähteä. Kattava kolmannen osapuolen vastuuvakuutus vaaditaan lähes kaikilla lennokkikentillä ja normaali matkavakuutus ei välttämättä korvaa dronen lennätyksen aiheuttamia vahinkoja. Ilmailuliiton jäsenyyteen kuuluva vakuutusturva on esimerkiksi helppo ratkaisu.

 

Matkatavaravakuutuksen korvaussumma kannattaa myös tarkistaa. Vakiokorvaussummat jäävät yleensä kauas arvokkaampien dronejen tai lennokkien arvosta eli kannattaa hankkia lisämatkatavaravakuutus tarvittaessa.

 

Petri Kantola kävi paikallisen kerhon sihteerin kanssa lennättämässä heittoliidokkeja Valliton kentällä. Kuva: Petri Kantolan kotialbumi

 

Etsin elämystä, löysin ystävän
Lähdin aikoinaan matkoille hakemaan lämpöä talven keskelle, sitä täydellistä rinnelennätyspaikkaa ja ehkä hieman seikkailua. Kaikki ne löysinkin mutta mikä hauskinta, matkojen paras anti valkeni vasta vuosien jälkeen — uudet ystävät ja kulttuurit. Hyvä harrastus yhdistää ainutlaatuisella tavalla.

 

Petri Kantola ja tyttärensä Martha lomailivat Teneriffalla. Väillä he lennättävät ja käyvät sitten snorklaamassa ja shoppailemassa. Kuva: Petri Kantola