lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Laskuvarjohyppäämisessä on sopivasti haastetta

torstai 01.06.2017
TEKSTI Pi Mäkilä
KUVAT Jarkko Orava
Monika Törnberg

Monica Törnbergin ensimmäinen laskuvarjohyppy päätyi puun latvaan. Into sai haasteista lisää vauhtia.

Harrastat laskuvarjohyppäämistä Oulussa. Mikä veti sinut lajin pariin?

Olen haaveillut vuosia siitä, että pääsisin hyppäämään, mutta kotikaupungissani Rovaniemellä ei ollut siihen mahdollisuutta. Muutin reilu vuosi sitten Ouluun ja kävin viime kesänä viikonloppukurssin. Jäin sille tielle. Olen aika kokeilunhaluinen ja haastan mielelläni itseäni, joten laskuvarjohyppääminen sopii minulle hyvin.

Ensimmäisen kerran kiinnostuin lajista, kun olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Kaverini sisko hyppäsi tandem-hypyn, mutta itse en voinut silloin kokeilla, koska olin vielä alaikäinen.

Miten harrastuksesi jatkuu tästä eteenpäin?

Oma laskuvarjo on tilattu ja lupakirjasta puuttuu enää muutama suoritus. Vähän aikaa sitten hyppäsin 40. hyppyni. Toivon, että pääsen tulevaisuudessa hyppäämään ulkomailla jossain lämpimissä maisemissa ja esimerkiksi tuulitunnelissa.

Millainen ensimmäinen hyppysi oli?

Ihan täysi katastrofi. Monen tekijän summana päädyin puuhun ja palomiehet joutuivat hakemaan minut alas. Ensimmäinen hyppy jännitti tosi paljon, mutta vastoinkäymisistä huolimatta oli jo silloin selvää, ettei kokeilu jää yhteen hyppyyn. Epäonnistunut hyppy toi lisämotivaatiota onnistumiseen jatkossa.

Mikä laskuvarjohypyssä kiehtoo?

Jatkuva oppimisen mahdollisuus, sillä tämän lajin parissa voi kehittyä jatkuvasti. Laji on myös sopivan haastava ja se vie ajatukset täysin muualle. Myös jännitys ja itsensä voittaminen kiehtovat. Harrastus on osoittautunut myös paljon monipuolisemmaksi kuin olin alkujaan ajatellut: sekä vapaapudotuksessa että varjon varassa lentämisessä on paljon opittavaa.

Mikä on ollut hienointa lajissa?

Se, että epäonnistuneesta alusta huolimatta suunta on ollut jatkuvasti ylöspäin. Aluksi hypyt olivat matalampia, jolloin niihin ei tullut paljon vapaapudotusta. Nyt, kun olen jatkokoulutuksen loppuvaiheessa, pääsen hyppäämään kolmesta kilometristä. Pidemmillä matkoilla ilmassa ehtii nähdä ja tehdä jo paljon enemmän.