Helikopterien sanotaan olevan RC-lennätyksen haastavin laji, ainakin aloittelijoiden kannalta. Vaikka tekniikka on kehittynyt, vanha toteamus pitää edelleen paikkansa.
RC-Kopterit ry:n puheenjohtaja Tero Salminen kertoo aloittaneensa kopteriharrastuksen niin väärin kuin sen vain voi tehdä. Hän tilasi Aasiasta edulliselta vaikuttaneen kopterin, hurautti kentälle ja ryhtyi lennättämään. Uusi vispilä pysyi taivaalla pari sekuntia. Sitten se mätkähti nurmeen.
Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, Salminen tietää menestyksellisen kopteriharrastuksen aloittamisen käsittävän kolme vaihetta.
–Ensin on kyselyvaihe, sitten tulee simulaattorivaihe ja lopulta siirrytään lentoharjoitteluun itse kopterilla, mies luettelee.
Kopterilennätyksen tunnelmaa hän luonnehtii seuraavasti.
–Se on kuin seisoisi jumppapallon päällä, hieroisi samalla vasemmalla kädellään vatsaansa ja kirjoittaisi oikealla kädellään romaania.
Tärkeintä on halu oppia
Vaikka kokonaisuus kuulostaa vaikealta, kopteriharrastus sopii Salmisen mukaan kaikille, joilla on jonkinlainen silmä-käsikoordinaatio, tai vähintäänkin halu kehittää sitä. Myös kuusiokoloavainten sekä ruuvimeisselien on hyvä pysyä hyppysissä vähintäänkin auttavasti.
–Säännöllisten tarkistusten ohella kopterin lentokelpoisuus ja luotettava toiminta varmistetaan ruuvilukitteella, RC-Kopterit ry:n aktiivijäsen Anssi Kärnä lisää.
Millaisella kopterilla on hyvä aloittaa? Niin Salminen kuin Kärnäkin ovat sitä mieltä, että heti alkuun kannattaa hankkia niin sanottu 3D-kopteri. Karkeasti sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että kopterissa on säädettävillä lapakulmilla varustettu pääroottori. Se pyörii vakiokierroksilla. Korkeusohjaus hoituu lapakulmia muuttamalla.
Edullisimmissa harjoituskoptereissa on kiinteälapainen pääroottori. Niiden korkeusohjaus hoituu kierroksia muuttamalla. Edullisimmillaan tällaiset kopterit maksavat vain joitakin kymmeniä euroja. Niiden hyvä puoli on, että kopteritekniikka tulee jollakin tavalla tutuksi. Kärnä kuitenkin muistuttaa, että kiinteälapaisen ja 3D-kopterin lennättämisessä on niin suuri ero, ettei kiinteälapaisen hankinnasta ole juuri hyötyä.
–3D-kopteri on paljon herkempi ja kiikkerämpi lennätettävä kuin kiinteälapainen, hän tarkentaa.
Hyvässä 3D-aloituskopterissa on 325–500 millimetriä pitkät lavat ja tavallisesti kuusikennoinen lipo-akku. 4000 milliampeerisella akulla lentoaika on viitisen minuuttia.
Salminen ja Kärnä kehottavat kopterihankintaa miettiviä kirjautumaan heidän yhdistyksensä ylläpitämälle Kopterit.net-sivustolle ja tiedustelemaan sopivaa harjoituskopteria.
–Yleensä ei kauaa kestä, kun joku jo netissä kyselee, mistä päin olet kotoisin ja pyytää lennokkikentälle, Salminen sanoo.
Toisinaan Kopterit.net-sivustolla on tarjolla käytettyä kalustoa. Uusi kopteri tykötarpeineen maksaa noin 1000 euroa. Käytetyn kanssa selviää monesti halvemmalla.
Maailmalla nuorimmat temppulennättäjät ovat 3–4-vuotiaita lapsia, mutta Salminen ja Kärnä suosittelevat lajia varttuneemmille. Käytäntö on osoittanut, että 12-vuotiailla ja sitä vanhemmilla on hyvät eväät aloittaa kopteriharrastus. Suomessa suurin osa aktiiviharrastajista on täysi-ikäisiä miehiä.
–Kai se on taloudellinenkin kysymys. Nuoremmilla ei ole välttämättä rahaa hankkia kopteria, vaikka haluja olisikin. Toki otamme kaikenikäiset harrastajat, niin naiset kuin miehetkin ilomielin mukaan, Kärnä sanoo.
Simulaattorilla pääsee alkuun
Ennen kopteria kannattaa hankkia kotitietokoneeseen hyvä lennätyssimulaattori. Kun kopterin lennätys sujuu simulaattorissa ongelmitta, voi seuraavaksi lähteä RC-kopterin kanssa lennokkikentälle.
Siellä on hyvä varmistaa kokeneemmilta harrastajilta, että radion ohjelmointi on kunnossa. Lennokista tuttuja opetuskaapeleita ei kopterien parissa juuri käytetä, joskin se olisi Tero Salmisen ja Anssi Kärnän mukaan mahdollista.
–Kopterilennoilla asiat tapahtuvat yleensä todella nopeasti, joten kaapelien kanssa toimittaessa täytyy olla todella taitava opettaja ja mielellään jo suhteellisen pitkälle edistynyt oppilas, Kärnä sanoo.
Vaikka kentälle meneminen jännittäisi, kopterilennätyksen alkeita ei kannata opiskella lähipuistossa. Toisin kuin puistoissa, lennokkikentillä saa harjoitella rauhassa.
Koptereiden lennättämiseen pätevät samat säännöt kuin lennokkeihinkin. Lennätykseen sopivat paikat löytyvät Droneinfo- ja Aviamaps-sovelluksista, jotka voi ladata kännykkään ilmaiseksi.
Polttomoottorit ovat taas suosiossa
Entä mistä tunnistaa taitavan kopterilennättäjän? Tero Salmisen mielestä kaikki kopterilennätyksen osaavat ovat taitavia harrastajia. Sitten on vielä huipputaitavat, jotka kykenevät lennättämään puhtaan taitolento-ohjelman kovallakin tuulella.
Suurin osa RC-koptereista on nykyään sähkökäyttöisiä, mutta perinteiset polttomoottorikopterit ovat vahvistamassa suosiotaan. Tämä johtuu Salmisen mukaan siitä, että tehokkailla sähkömoottoreilla voi osittain jopa paikata puutteellista lennätystaitoa.
–Mutta jos saa pienempitehoisella polttomoottorikopterilla samanlaisen lennon aikaiseksi kuin tehokkaalla sähkökopterilla, niin silloin on todella taitava lennättäjä, Salminen selittää.
Perinteisen RC-lennokin ja kopterin lennättäminen eroavat ennen kaikkea siten, että lennokki kulkee aina eteenpäin. Sen sijaan kopteri voi lähteä mistä tahansa asennosta mihin tahansa asentoon. Kopterilennättäjältä vaaditaan siis rautaista orientaatiota.
Tekniikan kehittyminen on tuonut viime vuosina radiolaitteisiin entistä enemmän telemetriaominaisuuksia. Niiden avulla lennättäjä näkee radiolaitteensa ruudulta vaikkapa kopterin akun jännitteen ja muita olennaisia tietoja.
Salmisen mielestä merkittävin uusi apuväline on paniikkinappula. Kun sitä painaa, gyro palauttaa kopterin vaakalentoon. Anssi Kärnän mukaan toinen harrastusta helpottava asia on, että suurin osa koptereista on lähes heti paketista otettaessa lentokunnossa, kun niin sanottu mekaaninen setup on tehty. Uuden kopterin ostajaa ei siis enää odota mittava gyron säätöoperaatio.
Pulmat ratkotaan yhdessä
Lopuksi tärkein kysymys, mikä on parasta kopteriharrastuksessa?
–Parasta on haastava yhdessä olo, Teppo Salminen vastaa yhtään empimättä.
Tällä hän tarkoittaa sitä, että samasta asiasta kiinnostuneet ihmiset ratkovat yhdessä kopterien teknisiä mysteerejä.
–Joskus tuntuu, että lennättäminen on sivuasia, mutta kyllä sekin hauskaa on. Rakentelu on myös hauskaa, koska siinä näkee hyvin lopputuloksen, Salminen lisää.
Angry Birds -henkisen kopterin voimanlähteenä on suihkuturbiini. Pääroottorin alapuolella olevat pullot ovat polttoainetankkeja. Kuva: Janne Tikkaoja