lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Kimmo Pohjola valmentautuu ammattimaisesti laskuvarjohypyssä

tiistai 18.02.2020
TEKSTI PASI PIRTTIKOSKI
KUVAT JARNO KUUSINEN
Kimmo Pohjola harjoittelee myös tuulitunnelissa.

Yhdistetyn PM-hopeamitalisti vaihtoi lajiaYhdistetyn PM-hopeamitalisti vaihtoi lajia

Rovaniemellä asuva Kimmo Pohjola harjoitteli vakavasti yhdistettyä hiihtoa kotipaikkakunnallaan Kuusamossa 80-luvulla. Hän saavutti muun muassa PM-hopeaa vuonna 1988. Pohjola innostui laskuvarjohypystä nähtyään Oulun lentonäytöksessä 1997 Hercules-koneesta tehdyn näytöshypyn. Ensimmäisiin laskuvarjourheilun SM-kilpailuihin Pohjola osallistui 2002 muodostelmahypyissä eli FS:ssä, Formation Skydivingissä.

 

Valmentautuminen on tuttua Pohjolalle, sillä ensimmäisen harjoitusohjelmansa hän sai jo 80-luvun alussa hiihtoon. Hänen mielestään valmennusta tarvitaan tavalla tai toisella. Joukkue- ja yksilölajit ovat valmentautumisen kannalta erilaisia, sillä joukkuelajeissa tiimidynamiikan merkitys korostuu. Joukkuelajeissa on myös paljon enemmän yhteisiä asioita, joista täytyy sopia joukkueen kesken. Yksilölajeissa toiminnasta vastataan enempi vain itselle.

 

 

Pohjolan mielestä ilman valmentajaa voi menestyä, mutta ilman valmentautumista ei. Toteutetaanko valmentautuminen valmentajan avulla vai muilla keinoin, riippuu urheilijasta tai joukkueesta.
Lajitaitojen lisäksi kohotetaan fyysistä kuntoaEsimerkkinä valmentautumisesta ja sitouttamisesta Pohjola kertoo Pro-Team FS 4-way -joukkueen Team Training Manifestista, joka laaditaan joukkueen toimesta yhteistyössä   kullekin harjoitusjaksolle. Harjoitusjakso on lyhimmillään vuoden projekti ja pisimmillään jopa kolmen vuoden projekti.  Joukkueen manifesti sisältää tavoitteet, harjoitus- ja kilpailuaikataulun, harjoitusohjelman, välitavoitteet tai mittarit ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Joukkueen tuulitunnelissa tai lentokoneesta hyppäämällä tekemän lajiharjoittelun lisäksi harjoittelu koostuu muun muassa mielikuvaharjoittelusta ja mittavasta määrästä henkilökohtaisia fysiikkaharjoituksia, joiden tarkoituksena on kehittää henkilökohtaisia fyysisiä ominaisuuksia tukemaan joukkueen yhteisiä tavoitteita.

 

Esimerkiksi harjoitusohjelmasta käy Pohjolan talvikauden harjoitusviikko, jolla ei ole yhteisiä tuulitunneliharjoituksia: Se sisältää 110 kilometriä murtomaahiihtoa, 1,5 tuntia kuntosaliharjoittelua sekä yhteensä 2,5 tuntia lihashuoltoa, josta 1,5 tuntia hierontaa ja tunti venyttelyjä. Viikon aikana Pohjola tekee myös puolituntia mielikuvaharjoittelua, eli visualisoi mielessään kymmenen hyppyä sisältävän kilpailun. Nykyisin julkisuudessa puhutaan paljon psyykkisestä valmennuksesta.

 

– Psyykkinen harjoittelu eri muodoissa on äärimmäisen tärkeää optimaalisen kilpailusuorituksen saavuttamiseksi. Psyykkinen harjoittelu sisältää henkilökohtaisten ominaisuuksien harjoittamista, tiimidynamiikan kehittämistä ja erilaisia mielikuvaharjoitteita. Tapahtuuko harjoittelu sitten valmennuksen kautta, vai muilla tavoilla, on hyvin paljon riippuvainen urheilijan ja joukkueen kokemustasosta ja mahdollisuuksista käyttää ulkopuolista valmentajaa, Pohjola kertoo.  Joukkue on käyttänyt vuodesta 2006 lähtien ruotsalaista Mattias Nordia valmentajanaan. Tällä harjoittelujaksolla valmentaja on kuitenkin liian tiiviisti kiinni Ruotsin maajoukkueessa, joten joukkue valmentautuu tällä hetkellä ilman ulkopuolista valmentajaa.

 

Joukkueen päätavoitteena on Mondial-kilpailut eli kaikkien laskuvarjolajien yhteiset MM-kilpailut kesällä 2020 Venäjällä.

 

SM-kilpailuiden osallistujamäärät ovat laskeneet

Suomessa on ilmailun SM-kilpailujen osallistujamäärät laskeneet liki kaikissa lajeissa. Esimerkiksi Pohjolan lajissa FS 4-wayssa ei SM-kilpailuja pidetty ollenkaan viime vuonna. Syitä lienee monia, mutta yhtenä on yksinkertaisesti osallistujapula.  Parhaimmillaan lajin SM-kilpailuihin 2000-luvulla, vuonna 2004 on osallistunut 11 joukkuetta, joista kahdeksan Open- ja kolme intermediate-luokkaan. Tarkkuushypyssä on joukkueen kokoa pienennetty neljästä kolmeen, ja nyt on ollut puhetta parikilpailuun siirtymisestä. Sama suuntaus on näkyvissä myös purjelennossa, jossa osallistujamäärät ovat puolittuneet parhaisiin vuosiin verrattaessa. Syitä kilpailijoiden määrän vähentymiseen ei ole erikseen tutkittu.  Pohjolan näkemyksen mukaan osa hyppääjistä ei välttämättä edes tiedä, että eri laskuvarjolajeissa on mahdollista kilpailla. Ainakin osassa laskuvarjolajeista näkyvyyden puute on karsinut osallistujia. Tämä näkyy myös kilpailemisessa ja määrätietoisessa harjoittelussa. Suomessa on paljon osaamista kilpailuiden järjestämisestä, tuomaritoiminnasta ja hyvät työkalut. Meillä on kansainvälisen tason kilpailutuomareita ja maailmanluokan tuomarointijärjestelmä. Laskuvarjoyhteisön tavoite onkin aktivoida uudelleen kansallinen kilpailutoiminta.

 

Kansallinen kilpailutoiminta aktiivisemmaksiLaskuvarjolajeissa ei ole ollut koskaan maajoukkuevalmentajaa. Pohjolan mielestä ensimmäisenä kansallinen kilpailutoiminta ja maajoukkuetoiminta pitäisi saada toimimaan ammattimaisemmin. Jos ei ole maajoukkuetta, ei ole mitä valmentaa. Kun kansallinen kilpailutoiminta ja sitä kautta maajoukkuetoiminta saadaan toimimaan edes jollain tasolla, voisi maajoukkuevalmentajalle olla tarvetta. Kansallisen kilpailutoiminnan aktivointi toisi lisää kilpailijoita ja myös loisi tarvetta valmennukselle. Purjelentäjillä on toimiva valmennussysteemi ja pari vuotta sitten nimetty maajoukkuevalmentaja. Joukkue kokoontuu vuosittain kahteen lentokauden ulkopuoliseen tapaamiseen. Tilaisuudet ovat viikonlopun mittaisia, ja niihin kuuluu sekä luentoja että fysiikkapuolen harjoituksia. Lentokaudella järjestetään harjoitusleirejä kotimaassa.  Muilla ilmailun alalajeilla on valmennus- ja harjoitusleirejä. Näistä merkittävimpiä ovat olleet vuosittaiset taitolentoleirit. Niissä on annettu valmennusta osallistujille, jotka ovat SM-tasoa tai maajoukkuetasoa. Valmentajina toimivat suomalaiset MM-tason tuomarit sekä venäläiset MM-tason lentäjät.

 

Valmentautumisella parempiin saavutuksiin
Valmennus on usein yksittäinen tapahtuma tai kokoelma tapahtumia, joissa harjoitellaan tai opitaan etukäteen määriteltyjä tietosisältöjä. Itse valmentautuminen on pitkäjänteinen prosessi, joka tukee valmennettavaa saavuttamaan tavoitteensa. Näin kertoo koulutus.fi -sivusto valmennuksesta.

Kokeneet ilmailijat jakavat tietoaIlmailussa valmennusta ja valmentautumista on ollut jo pitkään. Ensimmäiset SM-mitalit on jaettu heti sotien jälkeen eli vuonna 1945. Sen jälkeen on eri lajeissa pidetty SM-tason kilpailuja.

 

Ilmailuliitto on järjestänyt valmentajakoulutusta kolmeen eri otteeseen. Ensimmäisenä oli Suomen Liikunta ja Urheilu -kattojärjestön Nuori Suomi -valmentajakoulutusohjemaan perustuva koulutus, joka alkoi tammikuussa 1996. Historian lehdiltä ei löydy tietoa, montako valmentajaa koulutuksesta lopulta valmistui.  Noin kymmenen vuotta myöhemmin, syksyllä 2005, alkoi Suomen Urheiluilmailuopiston järjestämä Sky Coach -valmentajakoulutus. Koulutuksesta valmistui neljä II-tason Sky Coach -valmentajaa vuonna 2007. He edustivat laskuvarjo- ja purjelentolajeja. Liki samaan aikaan, vuonna 2005, alkoi purjelentäjille suunnattu I-tason Club Coach -valmentajakoulutus. Siitä valmistui seitsemän valmentajaa.  Viimeisin on Suomen Urheiluilmailuopiston ja Vierumäellä sijaitsevan Suomen Urheiluopiston yhteistyössä toteutettu verkkopohjainen valmentajakoulutus, josta ensimmäiset kaksi valmentajaa valmistuivat loppuvuodesta 2019.

 

Syystä tai toisesta ilmailun valmentajakoulutukset eivät ole kiinnostaneet niin, että niistä olisi tullut jatkuva koulutusputki. Valmentautumista tapahtuu kuitenkin, vaikkei liitolla ole toimivaa valmentajakoulutusta. Pääosa valmentajista on kokeneita urheilijoita tai harrastajia, jotka jakavat tietojaan valmentamalla muita lajin harrastajia. Ilmailussa usein puhutaan kouluttajista tai jatkokouluttajista ja vierastetaan sanaa valmentaja. Ehkä syynä on se, että ilmailulajit koetaan enemmän harrastukseksi kuin urheiluksi, johon sana valmennus ja valmentaja mielletään.