lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Kiinnostus radio-ohjattavien heittoliidokkien F3K-luokkaa kohtaan kasvussa

torstai 20.07.2017
TEKSTI Jukka Lahtinen
KUVAT Jukka Lahtinen
Lappeenrannan maailmancup-osakilpailun osallistujat liidokkeineen.

FAI:n radio-ohjattavien heittoliidokkien F3K-kisaluokka on nopeasti kasvanut yhdeksi suosituimmista radio-ohjattavien lennokkien lajeista maailmalla. Yhtenä syynä suuren suosioon voidaan pitää luokassa käytettävien liidokkien kätevää ja kuljetusystävällistä kokoa sekä moneen muuhun luokkaan verrattuna kohtuullista hintaa.

Säännöt määrittelevätkin lennokin tekniset ominaisuudet hyvin yksinkertaisesti: maksimi kärkiväli 1 500 mm ja maksimipaino 600 g. Lennättämiseen ei siis tarvita mitään muuta kuin lähetin ja itse lennokki, koska hinausvälineitäkään ei tarvita. Lennätyksen vaivattomuuden ja pienen tilavaatimuksen myötä F3K-luokka on hieman syönyt perinteisten luokkien suosiota yhdessä sähkömoottoriliidokkiluokkien kanssa. Laji kiinnostaa myös juniorilennättäjiä.

Luokan kilpailuhistoria MM-tasolla ei ole vielä kovin pitkä: sen synty ajoittuu 1970-luvun lopun Yhdysvaltoihin. Lajin isänä pidetään Dave Thornburgia, joka sai idean lennättää liidokkia heittämällä se omasta kädestä suoraan nostoon. Kyseessä oli tuohon aikaan oli melkoinen suoritus. Tästä kehittyi pian kilpailuidea, ja luokka alkoi herättää kiinnostusta laajemminkin.

Alkuvuosina lajin kehittymisen esteenä oli kömpelö ja isokokoinen radiotekniikka, josta seurasi liian isoja ja painavia liidokkeja. 1990-luvulla yleistyneet komposiittimateriaalit johtivat tilanteeseen, jossa päästiin jo huomattavasti kevyempiin ja lujempiin rakenteisiin, sekä lisäksi voitiin toteuttaa aerodynamiikan puolella ohuempia ja liukkaampia siipiprofiileja. Pian myös akku- ja radiotekniikka alkoivat kehittyä pienempään suuntaa, kiitos kännykkäteknologian murroksen maailmalla. Servot ja vastaanottimet kevenivät ja pienenivät radikaalisti, ja pian voitiinkin rakentaa rc-liidokki, joka painoi lentokunnossa noin 300–350 grammaa.

Tuohon aikaan liidokit heitettiin vielä perinteisellä keihäänheittotekniikalla ja heittokorkeudet olivat parhaimmillaankin vain 25–30 metriä. Siitä oli jo kuitenkin täydet mahdollisuudet silloin tällöin päästä nostoon kiinni ja oikeaan termiikkilentoon.

Tekniikka kehittyy

Vuosituhannen vaihduttua itävaltalaiset toivat kisoihin mullistavan heittotekniikan, josta syntyi käsite DLG, discus launch glider. Liidokki heitettiin ilmaan pitämällä siivenkärjestä kiinni pyörähdystekniikalla kuin kiekonheitossa yleisurheilukentillä, ja ero entiseen oli valtava. Heiton loppukorkeus oli jopa yli 50 metriä.

Tekniikka on edennyt vauhdilla noista ajoista. Nykypäivän kisaliidokki painaa lentokunnossa vain 200–230 grammaa ja muoteissa valmistetut hiilikuiturakenteet kestävät uskomattomia kuormituksia. Nykyaikainen radiotekniikka mahdollistaa ohjainpintojen ja aerodynamiikan täydellisen hyödyntämisen, jolloin liidokista saadaan kaikki teho irti. Tämä näkyy etenkin heitoissa, sillä parhaimmat pilotit heittävät koneensa jopa yli 90 metrin korkeuteen. Liidokkien liito-ominaisuudet ovat myös huipussaan ja näinkin kevyt kone pystyy lentämään erittäin kovissa tuulissa ja palamaan lähtöpaikkaansa vaikeuksitta. Tarvittaessa koneeseen voidaan lisätä ballastia purjelentokoneiden tapaan.

Janne Lauren heittää F3K-liidokkiaan.

Pari viime vuotta on maailmalla ja Suomessa kiivaankin keskustelun kohteena ollut lennätysturvallisuus ja lennokkeihin liitetyt mahdolliset uhat, räjähdysmäisesti kasvaneen multikopteriharrastuksen seurauksena. Trafi on julkaissut oman lennokkimääräyksensä (RPAS) ja eurooppalainen EASA on piakkoin julkaisemassa omansa koko EU alueelle. Selvää on, että harrastaminen ei tule jatkumaan vanhaan malliin ja rajoituksia tulee. DLG-liidokkien harrastajien kannalta tilanne ei vaikuta olevan toivoton, sillä mahdolliset painorajaukset ilmeisesti jättävät alle 250 gramman lentopainon lennokit rajoitusten ulkopuolelle.

Maailmancup-osakilpailussa 14 kilpailijaa

Kansainvälinen Ilmailuliitto FAI on jo muutaman vuoden ajan järjestänyt radio-ohjattavien heittoliidokkien F3K-luokalle maailmancup-kilpailun. Se on Euroopassa ollut erittäin suosittu, kokonaiskilpailijamäärän pyöriessä vuositasolla 400 molemmin puolin. Tänä vuonna osakilpailuja järjestetään 18 kisaa 17 eri maassa. Kauden huipentumana on maailmanmestaruuskilpailut Ukrainassa heinäkuun lopulla. Suomea kisassa edustaa Janne Savolainen.

Lappeenrannan World Cup -osakisa pidettiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä yksipäiväisenä kisana, koska osanottajamäärä jäi odotettua pienemmäksi. Kisaan ilmoittautui kuitenkin 14 kilpailijaa Suomesta, Venäjältä, Latviasta ja Liettuasta, joten maailmancup-status oli turvattu.

Kilpailua edeltävän päivän säätilanne näytti huolestuttavalta rajun kesämyrskyn levittäydyttyä Etelä-Suomen alueelle. Onneksi lauantaiaamuksi myrsky laantui, mutta sää jäi kuitenkin erittäin tuuliseksi, puuskien yltäessä yli 12 metriin sekunnissa. Se ei kuitenkaan kisaamista estänyt, vaikka tekikin lennättämisen erittäin haasteelliseksi. Kova puuskittainen tuuli tappoi välillä termiikin täysin ja sen sai jokainen karvaasti tuntea nahoissaan.

Kisassa lennätetään ennalta määrättyjä tehtäviä, joita on kaikkiaan 11 erilaista tällä hetkellä FAI säännöissä (Säännöt). Kilpailukierroksella on 10 minuutin työaika, jolloin tavoitellaan tehtävän määrittelemiä lentoaikoja. Kierrokset lennätetään ryhmäperiaatteella, Suomessa yleensä viisi kuusi lennättäjää ryhmässä. Ryhmän voittaja saa tuhat pistettä ja muut suhteessa voittajan lentopisteisiin. Tällä taataan tasapuolinen arvostelu kelin vaihdellessa merkittävästi eri ryhmien välillä.

Voittajakolmikko Maksin Silaev, Janne Lauren ja Nikita Yurtchenko osakilpailun jälkeen.

Tehtäviä on kahden tyyppisiä. Joissakin tehtävissä työajan puitteissa on aikaa hieman suunnitella lentoa tarkkailemalla keliä ja lentäviä liidokkeja ennen heittoa. Joissakin tehtävissä teoreettinen tavoiteaika on sama kuin työaika. Tämä aiheuttaa sen, että kilpailijan on tehtävä välilasku ennen seuraavaa lentoa mahdollisimman nopeasti, nappaamalla liidokki ilmasta kiinni ja nopeasti, jopa alle sekunnin, heitettävä se takaisin ilmaan. Nämä tehtävät vaativat taktisen tilannekuvan luomista etukäteen seuraavaa lentoa varten ja ovat hyvinkin tapahtumarikkaita lentoja. Kilpailija saakin käyttää yhtä avustajaa kisasuorituksen aikana, joka ottaa aikaa ja antaa taktisia neuvoja muiden lentoa seuraamalla. Voidaan puhua siis joukkuelajista.

Lappeenrannan kisa eteni mukavasti automaattisen kisalaitteiston pyörittämänä keskeytyksettä ja tuloksiin saatiin kaikkiaan yhdeksän kierrosta. Kisan voitti tasaisen varmalla lennätyksellä Venäjän Maksin Silaev. Kakkoseksi ylsi Suomen Janne Lauren 161 pistettä perässä. Kolmanneksi tuli Venäjän Nikita Yurtchenko vain 12 pistettä Jannen takana. Kisan järjestelyt olivat onnistuneet ja varmaankin ensi vuonna jatketaan samoissa merkeissä ja toivottavasti laajemmalla kansainvälisellä osanotolla.