lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Kauppasota ja ilmasto myös IATA:n huolena

torstai 06.06.2019
TEKSTI Markku Pervilä

Maailmankaupan lisääntyvä protektionismi, ilmastonmuutos ja lentoturvallisuus nousevat korkealle Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n vuosikokouksen aihelistoilla lentoyhtiöiden edustajien kokoontuessa Soulissa kesäkuussa.
Vakavista uhkista huolimatta IATA:n pääsihteeri Alexandre de Juniac pitää ilmailualan yleisnäkymiä positiivisina. Hänen mukaansa monet lentoyhtiöt odottavat varsinkin matkustajaliikenteessä merkittävää kasvua parin seuraavan vuosikymmenen aikana.
- Ilmailun piirissä vallitsee optimismi ja luottamus tulevaisuuteen, de Juniac sanoo FlightGlobalin haastattelussa juuri IATA:n vuosikokouksen alla.
Liiton tiedotteen mukaan koko maailman lentomatkustajien määrä kasvoi 4,6 prosenttia vuoden ensimmäisten neljän kuukauden aikana. Kuitenkin matkustajaliikenteen kasvu hidastui tarkastelujakson lopussa eli maalis-huhtikuussa. Lisäksi lentorahtien määrä putosi kolme prosenttia tammi-huhtikuussa vuoden takaiseen aikaan verrattuna.
- Vaivat, joista kerroimme jo puoli vuotta sitten, ovat yhä ilmailun huolena. Kauppasodat ja protektionismin nousu, raakaöljyn ja polttoaineiden kallistuminen sekä tiettyjen kustannusten kohoaminen rapauttavat jäsenyritystemme tuottavuutta, de Juniac arvioi nykynäkymiä.
Talouskehitys ja kauppa kärsivät protektionismista
Hänen mukaansa maailmantalouden heikentyminen on jo näkynyt lentoyhtiöiden alkuvuoden tuloksissa varsinkin Euroopassa ja Aasiassa. Joidenkin lentoyhtiöiden toiminnan loppuminen näillä markkina-alueilla kuvastaa vaikeaa tilannetta.
Ja vaikka Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan vaikutukset nähtiin jo viime vuonna, ovat tullinokittelun seuraukset muuttuneet entistä ilmeisimmiksi.
- Ilmailu muiden toimialojen tapaan on kärsinyt kauppapolitiikan häiriöistä. Ja nyt nämä häiriöt uhkaavat levitä laajemmalle, kuten yritysten finanssijärjestelyihin, markkinoille ja kansantalouksien kasvuun, de Juniac varoittaa.
- Makrotalouden termeillä on selvää, että geopolitiikka vaikuttaa öljyn hintaan ja että kauppasodat ja protektionismi nakertavat kansainvälisen kaupan kasvua.
IATA julkistaa Etelä-Korean vuosikokouksen yhteydessä tuoreimman talousennusteensa. Viime joulukuussa julkistettu edellinen ennuste povasi alan yritysten yhteenlasketun nettotuloksen kasvavan hienoisesti ja yltävän 35,5 miljardiin dollariin tänä vuonna.
Turvallisuusajattelu on pantava kokonaan uuteen kuosiin
Ilmailualalla riittää ymmärrettävästi kosolti työtä Boeing 737 Maxin tapaisten suurten lento-onnettomuuksien tutkimuksissa ja tulevien katastrofien ehkäisyssä. Kaksi vakavaa onnettomuutta puolessa vuodessa on yhdelle ja samalle konetyypille liikaa.
- Traagiset onnettomuudet ovat nostaneet lentoturvallisuuden uudella tavalla valokeilaan. Alan kaikkien toimijoiden pitää ponnistella yhdessä suuren yleisön eli lentomatkustajien luottamuksen takaisin ansaitsemiseksi, de Juniac sanoo.
Vaikka hän korostaa ilmailun onnettomuustilastojen kohentuneen roimasti viiden vuoden takaisesta tilanteesta, ovat Boeingin lentoturmat nostaneet esille paljon kysymyksiä, jotka liittyvät koneiden suunnitteluun, viranomaisvalvontaan ja lentäjien koulutukseen.
Varsinkin konetyyppien lentokiellot, joita eri maiden viranomaiset ja lentoyhtiöt ovat asettaneet eri aikoina, herättävät lentomatkustajien keskuudessa ihan aiheellisia kysymyksiä.
- Ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, miksi lentokieltoja ei panna heti voimaan kaikkialla samanaikaisesti. Viivyttely herättää epäluottamusta, ja juuri matkustajien luottamuksen menettäminen on ilmailussa se kaikkein suurin uhka. Mitä tehdä, jos asiakkaat eivät enää luota edes viranomaisten asiakirjoihin tai sertifikaatteihin, de Juniac pohtii ja lisää, että maakohtaiset sertifikaatit jokaiselle konetyypille erikseen olisivat ne pahin vaihtoehto.
IATA järjesti hiljattain päämajassaan Montrealissa myös korkean tason neuvottelut siitä, miten lentoyhtiöt voivat saada konetyyppiensä lentokiellot päättymään. De Juniacin mukaan tätä prosessia jatketaan kesän aikana.
Ilmastokeskustelu lämpenee jatkuvasti