Täytyy olla vähän kumma tyyppi ja todella innostunut ilmailusta, jos haluaa lentää yksimoottorisella Atlantin yli. Kate Alhola ja Karoliina Salminen tekivät sen vuonna 2009. Ilmailu tapasi sympaattisen kaksikon elokuun lopulla Malmilla.
Tuuli on puuskainen ja taivas syksyisen harmaa, kun tapaamme Malmin asematasolla. Keli on kuitenkin riittävän lentokelpoinen ja Kate Alhola aloittaa DA40:n päivätarkastuksen. Karoliina Salminen täyttää kanistereista koneen tankkeja. Jenkkirekisterissä oleva Diamond on viiden harrastajan omistama kimppakone, jonka Alhola ja Salminen lensivät Floridasta Suomeen syksyllä 2009. Lennosta kertova juttu on julkaistu aiemmin Ilmailussa, eikä siitä nyt enempää.
Ensin ultrilla
Alhola ja Salminen aloittivat lentämisen ultrakurssilla Tampereella vuonna 2004. Ensimmäinen oma kone oli tšekkiläinen TL-96 Star, jolla kierrettiin Suomea parin sadan tunnin verran. Diamondin ”akuankkaversio”, kuten Alhola kuvailee.
– Kone oli raskas lennettävä, koska siinä oli huonon nostovoimakertoimen takia suuri ja raskas siipi. Painotkin rajoittivat operointia. Aika nopeasti tuli tunne, että pitää saada alle oikea lentokone. Toisaalta TL-96 opetti paljon. Kävimme muun muassa ultrien huoltokurssin, josta myöhemmin on ollut hyötyä auttaessamme DA40:n huolloissa.
Päivätarkastus on tehty ja kiipeän takapenkille. Ohjaamon luukku, kuomu ja vyöt kiinni. Vielä headsetit päähän ja Salminen alkaa lukea tarkastuslistaa Alholalle. Kaksikko lentää yhdessä melkein aina ja sen huomaa. Kaikki sujuu rutiinilla kuin matkustajakoneen ohjaamossa, vaikka intercom samanaikaisesti täyttyy etuohjaamosta tulevasta katkeamattomasta tarinasta. Jarrut irti ja rullaamme tyhjäkäyntitehoilla radan 18 odotuspaikalle.
IFR:t Yhdysvalloista
Kate Alhola lensi IFR -kelpuutuksen Yhdysvalloissa kiertäessään maata Nokian leivissä. Päivätyössään hän kävi puhumassa pääasiassa Meegosta.
– IFR-kelpuutus on tosi hyödyllinen taito, kuten on myös sään lukeminen oikein. Tämän huomasin viimeistään Atlantin ylityksellä. Bergeniin tultiin kaatosateessa ja kiitotiellä sattui rengasrikko. Viimeinen asia mitä haluan, on marginaalinen IFR -keli, Alhola sanoo.
Karoliina Salminen on suorittanut IFR -teoriat Suomessa ja lentänyt Yhdysvalloissa noin 60 prosenttia kelpuutukseen vaadittavista koululennoista. Koneen siirtolennolla Yhdysvalloista hän lensi kaikki omat legit IFR -plaanilla. Tämä oli mahdollista, koska ensikertalaisten Atlantin ylittäjien mukana oli varmistuspilotti kaikkine mahdollisine kelpuutuksineen.
Alhola ilmoittaa lentoonlähdön Malmin liikenteelle ja avaa kaasun. Salminen monitooraa aktiivisesti, kun suuntaamme kohti Nokkaa ja edelleen kohti länttä. Ilmassa on muutama muukin kone samalla suunnalla, mutta eihän täällä oikeasti vilkasta ole:
– Sen jälkeen, kun on lentänyt San Franciscon ilmatilassa ja käynyt Oshkosissa lentokoneella, ei mikään liikenne pelota, Salminen huomauttaa.
Alhola kertoo, että IFR -tarkastuslento Kaliforniassa oli pelkkää lähestymistä ja ylösvetoa kentältä kentälle.
– Kuvittele, että tekisit ensin lähestymisen Malmille ja ylösvedon jälkeen jatkaisit suoraan Helsinki–Vantaan 33:lle. Uuden ylösvedon jälkeen olisi vielä pari kolme samanlaista lähestymistä ja ylösvetoa eri puolilla Espoota. Jenkeissä on niin paljon liikennettä, että lähestymisten pitää mennä rutiinilla, jotta kapasiteettia jää ilmatilan ja radioliikenteen tarkkailuun. Kognitiiviset taidot korostuvat.
Ammattina softakehitys ja tekoäly
Alhola ja Salminen ovat molemmat insinöörejä. Alholalla on takanaan myös jatko-opintoja Teknillisessä korkeakoulussa. Molemmat ovat perehtyneet syvällisesti keinoälyyn. Salminen työskentelee Huawein tutkimusosastolla. Alhola kehittää rahoitusalan ohjelmistoja Baswarella.
Alholalla on edelleen myös osuus pienestä, aikanaan perustamastaan IT-alan startup yrityksestä. Päivätöiden ohella molemmat ovat intohimoisia aerodynamiikan ja lentotekniikan harrastajia. Alhola rakentaa ja lennättää FPV-droneja. Kun kysyn ilmailullisista esikuvista, se on molemmilla Burt Rutan, jonka omistuskirjoituksella varustetut kirjat – ja yhteinen selfie – löytyvät kirjahyllystä.
Puhumme hetken myös Bernoullin laista, jossa usein unohdetaan kohtauskulman vaikutus.
– Esimerkiksi taitolentokoneen symmetrisen siiven nostovoima nollakohtauskulmalla on nolla, mutta tuottaa saman nostovoiman positiivisella kohtauskulmalla, tai ylösalaisin lennettäessä negatiivisella kohtauskulmalla, Alhola pohtii ja jatkaa, että samalla tavalla tehdään virhe, kun Newtonista puhuttaessa unohdetaan, että siiven yläpinnan alipaine saa aikaan alaspäin suuntautuvaa virtausta siinä missä alapinnan ylipainekin.
Elämä on muutakin
Tulemme Kiskoon, jossa kaksikolla on vapaa-ajan rakennusprojekti järven rannalla. Kierrämme ilmasta käsin rantatontilla olevan uuden älytalon, jonka automaatio on itse suunniteltua. Käytännössä olisi helpompi luetella, mitä Alhola ja Salminen eivät ole talourakassaan tehneet, niin valtavan työpanoksen kumpikin on projektissa tehnyt – muun muassa perustuksia, laatoituksia sähkö- ja putkitöitä myöten. Myös Bobcat-kaivuri pysyy kummankin komennossa. Eivätkä aktiviteetit lopu tähän. Espoon-kodin tallissa on kolme moottoripyörää, joilla ajetaan paljon.
– Karoliina viihtyy enemmän kyykky-Kawasakin ohjaimissa, kun taas minä tykkään ajaa KTM 690 endurolla metsäteitä, Alhola sanoo. Lisäksi harrastamme valokuvausta ja kasvatamme Savannah-kissoja, joita nyt on kotona neljä. Ilmailun osuus elämässä on kausittaista, välillä se painottuu enemmän, välillä vähemmän.
Suuntaamme takaisin kohti Malmia ja Salminen ottaa vaihteeksi ohjaimet. Lentämiseen on taloprojektin aikana tullut taukoa ja Alhola muistuttaa hienovaraisesti korkeudesta. Keli on todella kuoppainen, mutta nautin kyydistä hetki hetkeltä enemmän kuunnellessani Alholan ja Salmisen loputonta tajunnanvirtaa. Se pyörii luontevasti lentämisen, työelämän, moottoripyöräilyn, kissaharrastuksen ja rakentamisen välillä ilman, että itse lentäminen herpaantuisi hetkeksikään.
Atis kuunnellaan täsmällisesti, kun tulemme Espoon tienoille ja muulle liikenteelle annetaan arvio Rastiin. Ennen Rastia ehdimme vielä puhua suomalaisen ja amerikkalaisen harrasteilmailun eroista. Alhola aloittaa:
– Jenkeissä toiminta on totta kai isoa ja kaupallista, kerhoissakin. Kotikerhossani Kalifornian West Valleyssa oli noin neljäkymmentä konetta, joita jäsenet vuokrasivat. Iso osa koneista oli yksityisomistuksessa, mutta silti kerhokäytössä. Myös lentosääntöjä voisi meillä järkevöittää. Esimerkiksi lentosuunnitelman laatimisesta on saatu aikaan uskomattoman monimutkainen prosessi, kun Yhdysvalloissa riittää pelkkä ilmoitus radiolla.
Salminen mainitsee amerikkalaisen FBO-järjestelmän, jossa kenttää ja sen palveluja hoitaa yksityisyrittäjä, jolla on myös liiketaloudellinen vastuu lentokentän pyörittämisestä.
– Yrityksen edustaja tulee asematasolle konetta vastaan, varaa hotellin ja hoitaa tankkauksen. Kaikki pelaa. Vasta Pohjois-Kanadassa, valmistautuessamme Diamondin siirtolennolle Suomeen, jouduimme itse hankkimaan tynnyrillisen Avgas 100 LL:ää ja järjestämään itsellemme majoituksen. Se oli kallein majoitus koko Floridasta alkaneen matkan aikana. Kanadassa polttoainekin oli Suomen hinnoissa.
Kimppakone on toimiva ratkaisu
Tulemme Rastiin ja samaan aikaan sisään tulee idästä ultra. Meitä hitaampana ultra antaa kohteliaasti tilaa ja jatkamme myötätuuleen radalle 18. Salminen antaa ohjaimet takaisin Alholalle ja palaa monitooraavaksi pilotiksi. Olemme yhtä mieltä siitä, että Malmin muutos korpikentäksi pikemminkin lisäsi kuin heikensi turvallisuutta. Nyt pilotit ovat todella aktiivisia radiossa, ja tarkkailevat ilmatilaa aiempaa huolellisemmin, kun tornin valvova silmä ja korva eivät enää ole tukena.
Alhola kaartaa lyhyelle loppuosalle. Lähestyminen kovassa kelissä on täydellinen, mutta Salminen lukee silti tarkasti nopeuksia. Kone istuu päätelineelle pehmeästi ja rullamme asematasolle. Lento kesti tunnin ja kymmenen minuuttia, mutta kului hetkessä. Ankkuroimme koneen Finnairin lentokerhon Beechcraft Debonairin viereen ja kysyn kimppakoneen ylläpidosta.
Koska DA40 on Yhdysvaltain rekisterissä, sitä huolletaan FAA:n säännöillä, mutta lentää voi sekä FAA:n että EASA:n myöntämillä lupakirjoilla. Kone lentää noin sata tuntia vuodessa ja vuositarkastuksen tulee aina kuittaamaan FAA:n mies Saksasta. Huollot tekee suomalainen ammattimekaanikko, Alholan ja Salmisen toimiessa apumekaanikkoina.
DA40:n kiinteät kustannukset osakasta kohti ovat noin 1500 euroa vuodessa. 180 hevosvoimaisen Lycomingin operointi on edullista, kunhan laihentaa huolellisesti. Matkalennoilla kulutus on tarkasti laihennettuna 6–7 gallonaa tunnissa ja ilmanopeus 110–130 solmua. Oikein laihennettu moottori myös kestää käytössä. Koneen edellinen moottori oli vielä 2 000 tunnin jälkeen priimakunnossa. Nyt Diamondilla on lennetty noin 2 050 tuntia.
– Kone saisi kyllä lentää paljon enemmän kuin nykyisin, ja olemmekin harkitsemassa osakasmäärän maltillista kasvattamista, Ahola ja Salminen sanovat.
Salminen toimi aiemmin Malmin ilmailukerhon hallituksessa ja ehdotti jo silloin DA40:n hankkimista kerholle. Konetyyppi voitti jäsenäänestyksessä, mutta ”MIK on Cessna-kerho” -kanta voitti.
– Nyt MIK:lla on ollut Diamond jo monta vuotta, mutta niin on meilläkin, Salminen naurahtaa.
Hauska ilta
Ilmailun yksi parhaita puolia on, että sen parissa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Niin nytkin. Ilta on hämärtynyt ja takana on yksi hauskimmista ja opettavaisimmista lentokeikoistani ikinä. Nautin kyydistä, hyvästä seurasta ja tarinoista, eikä edes tarvinnut lentää itse.
Kate Alhola ja Karoliina Salminen ovat hauska pari, jonka jutustelua ja elämäntarinaa jaksaisi kuunnella loputtomiin. Toinen jatkaa heti siitä mihin toinen jää, ilman mitään taukoja. Aika ei todellakaan tule pitkäksi.
Kaksikko ei vietä mitään ihan tavanomaista elämää. Molempien katse on tulevaisuudessa, sekä työssä että vapaa-ajalla. Mielenkiintoisen, rohkean ja hyvän elämän voi elää monella tavalla, tinkimättä yhtään arjen velvollisuuksista.
