
Lassi Nurila huomasi MM-kisakavereiden reaktioista, että hyvin meni
Moni F3A:n harrastaja on uskonut Lassi Nurilan olevan ennen pitkää maailmanmestari, mutta siltikin tittelin saavuttaminen Australiassa pidetyissä rc-taitolennokkien MM-kisoissa 26.8. oli upea yllätys.
Nurila kertoo kisalentojen tuntuneen Warwickissä tasaiselta suorittamiselta ja kärkituloksia syntyi jo alkukierroksilla sekä semifinaalissa.
Finaalissa kymmenen parasta pilottia lennätti yhden tunnetun ja kaksi tuntematonta ohjelmaa, jotka kaikki otettiin huomioon pistelaskussa, eikä edellisten kierrosten pisteillä ollut enää siinä vaiheessa merkitystä.
Nurilan mestaruus varmistui viimeisen kisakierroksen viimeisellä lennolla ja juuri se, tai pikemminkin vasta lennon loppuosa painui hänen mieleensä.
—Kun viimeinen liike oli tehty, porukka rupesi taputtamaan. Sitten he taputtivat uudestaan, kun lennokkini oli laskeutunut ja monet tulivat kättelemään, Nurila kuvailee tilannetta.
Maailmanmestaruus on hänen mielestään siitä jännä juttu, että haaveissa se tuntuu tosi hienolta asialta.
—Sitten kun MM:n viimein saavuttaa, se ei tunnu mitenkään erikoiselta eikä se muuttanut minun kohdallani mitään. Onhan se tosi hienoa, muttei mitään ihmeellistä, mestari pohtii.
Australiassa Nurilaa avusti Risto Hölttä. Etenkin tuntemattomassa ohjelmassa avustajalla on äärimmäisen iso merkitys. Kisojen kymmenhenkiseen tuomaristoon Suomesta oli kutsuttu Esa Eirola.
Telinevaurio yllätti
Nurilan lennot MM-kilpailuissa olivat vähällä tyssätä jo harjoituskentälle. Aivan laskun loppuvaiheessa ilmassa sattui olemaan ”reikä”, Nurilan Glacial tipahti toisen telineensä varaan ja varsi napsahti poikki.
Tukevan telineen rikkoutuminen ei ole käynyt Nurilalla mielessä eikä hänellä tietenkään ollut varaosaa.
Kaikeksi onneksi Norjan joukkueen jäsenillä oli varatelineet mukana ja he lupautuivat auttamaan. Telinevarren haku hotellilta sekä asennus lennokkiin oli lopulta vain parin tunnin homma.
—Kyllähän teline-episodin aikana kävi mielessä, että tämä taisi olla tässä. Onneksi siinä kohdassa oli kuitenkin hyvää tuuria, Nurila tuumaa.
Pitkään kypsytelty saavutus
Vaikka lopputulemaa jännitettiin viime hetkille saakka, Lassi Nurila tuli maailmanmestariksi selvällä piste-erolla hopeaa ottaneeseen Yhdysvaltojen Andrew Jeskyyn ja pronssia saaneeseen Yhdysvaltojen Jason Shulmaniin verrattuna. Joukkuekilpailun maailmanmestaruuden vei Yhdysvallat, toiseksi tuli Ranska ja kolmanneksi Japani.
Nurila on kuulunut lajissaan jo pitkään maailman kymmenen parhaan lennättäjän joukkoon. Vuosi sitten hän voitti ensimmäisen Euroopan mestaruutensa Espanjan Zamorassa. Kuluneena kesänä varmistui Nurilan viides maailmancupin voitto ja kuudes Pohjoismaiden mestaruus. Suomen mestaruutta hän on pitänyt hallussaan vuodesta 2006.
Jokainen kisasuoritukseen vaikuttava osatekijä oli Nurilan mielestä hioutunut Australiaan tultaessa niin täydelliseksi kuin mahdollista.
—Lennätystaitoni on parantunut pikkuisen vuosien varrella ja kun olen vanhentunut, jännitän lennättämistä entistä vähemmän. Lennokkini olen saanut hiottua niin hyväksi, ettei se ole ainakaan huonompi kuin muilla, mestari luettelee.
Tärkeää hänen mielestään oli myös se, että niin tuomarit kuin kilpailijat ovat ehtineet tottua häneen.
—Kaikki tuntuivat olevan valmiita siihen, että minut voidaan laittaa mestariksi, hän summaa.
Tunnelman kisapaikalla Nurila kertoo olleen samanlainen kuin yleensäkin MM-kilpailuissa; vähän vakava ja jännittynyt. Pelin luonteen mukaisesti kaikki ovat toistensa kavereita ja kaikkia tsempataan, mutta silti jokainen jännittää omaa suoriutumistaan.
Tulevaisuus on auki
Nyt kun kaikki on saavutettu, miten jatkat lajin parissa?
—No se on hyvä kysymys! Olenhan lopettamistakin usein miettinyt ja nyt taas olisi tavallaan hyvä hetki lopettaa, kun F3A on pelattu läpi ja kaikki on saavutettu, Lassi Nurila vastaa.
Vaikka loppukaudesta häntä monesti tympii ja väsyttää, lajin lopettaminen ei kuitenkaan olisi helppoa. Sitä puntaroidessa taiturin mieleen hiipivät lennätyskaverit sekä hienot lennätyspaikat.
Kun pitkän talven selkä taittuu, mahdollisuus ilmoittautua uusiin kilpailuihin antaa intoa jatkaa ja myös taitolento-ohjelmat ovat kehittyneet Nurilan mielestä mieluisaan suuntaan, kyllin monimutkaisiksi.

Leipä tulee lennokeista
Kunnianhimoisen harrastamisen ohella Lassi Nurila keskittyy Kälviältä harjoittamaansa yritystoimintaan – Glacial-taitolennokkien sekä lennokkitarvikkeiden valmistamiseen.
Australian MM-kisoissa oli kaikkiaan kuusi Glacialia ja pian kisojen jälkeen Nurila sai tilauksen yhdestä koneesta. Nopeimmillaan hän tekee Glacialin viikossa ilman värejä sekä tekniikkaa. Suurin osa tilaajista haluaa koneensa maalattuna, mikä pidentää toimitusaikaa muutamalla viikolla.
—Kisoissa vierähti neljä kuukautta, enkä ole ehtinyt tekemään sinä aikana oikein mitään töitä. Nyt pitäisi taas tehdä jotain, josta voisi laskuttaa, Nurila kaavailee.
Palataanpa lopuksi kilpailemiseen. Minkälaisen ohjeen antaisit nuoremmille, kannattaako MM-titteliä tavoitella juniori-ikäisestä lähtien?
—En sanoisi, että sitä pitäisi lähteä nuorena tavoittelemaan. Jotain tavoitteita kannattaa toki asettaa, muttei ensimmäiseksi pidä tähdätä maailmanmestaruuteen. On hyvä lähteä vaikka SM-kisoihin ja opetella lennättämään jokin ohjelma lävitse. Askel kerrallaan on hyvä tapa edetä, mestari evästää.

Lassi Nurila
* 35-vuotias
* Asuu Kälviällä
* Ammatiltaan yrittäjä
* Aloitti lennokkiharrastuksen vuonna 2000
* Ensimmäinen kisa oli F3A:n Nordic-luokassa Hämeenkyrön lentokentällä vuonna 2002
* Siirtyi 2004 F3A:n FAI-luokkaan ja saavutti juniorien mestaruuskilpailussa Moskovassa 2. sijan
* Maailmancupin voitot 2014, 2015, 2016, 2017 ja 2023
* Euroopan mestari vuodelta 2022
* Maailmanmestari vuodelta 2023
* Kuuluu Kokkolanseudun RC-lentäjiin
* Esikuvina Jens Poikelin sekä Christophe Paysant-Le Roux
* Harrastaa lennokkien lisäksi hiihtämistä ja pyöräilyä

F3A FAI Suomen mestaruus 2023
1. Lassi Nurila
2. Kimmo Kaukoranta
3. Antti Aho-Mantila
4. Timo Kaksonen
5. Jani Loikkanen
6. Erkko Saviaro
F3A Nordic Suomen cup 2023
1. Risto Hölttä
2. Janne Hautala
3. Tomi Kohtanen
4. Timo Koskensalo
5. Aurora Koskensalo
6. Maunu Kuosa
7. Iiro Nikkiä
F3A Sport Suomen cup 2023
1. Lasse Ingvall
2. Timo Lehtinen
3. Janne Marjamaa
4. Sami Ikonen
