lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Kajaanin ilmailukerho 75 vuotta

sunnuntai 01.11.2020
TEKSTI ARI MONTTINEN
KUVAT PAULI VARTIAINEN, JARI IMMONEN, ARI MÖNTTINEN

”Ilmailu on vapaista harrastuksista uudenaikaisempia ja verrattavissa mihinkä muuhun urheiluharrastukseen tahansa. Uljaana ja teknisesti vaativana sillä on niiden joukossa oikeastaan oma ylhäinen erikoisasemansakin. Ilmailuharrastuksen edistäminen ei ole yksinomaan nuorison asia, eikä se siihen yksin tietenkään kykenekään. Siksi olisikin toivottavaa, että myös vanhempi väki saapuisi mukaan Kajaanin ilmailukerhoa perustamaan. Perustava kokous pidetään Hotelli Maakunnan kahvilassa tänään kello 14.”  Näin leveäsanaisesti kirjoitti Kainuun Sanomat Kajaanissa marraskuun 25 päivänä 1945, jolloin piti perustettaman Kajaanin Ilmailukerho.

 

 

Kuten monissa muissakin kerhoissa Grunau-9 oli myös Kajaanissa ensimmäinen kerhon omistama lentokone. Kuva: Pauli Vartiainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Itse ilmailutoimintaan päästiin ensimmäisellä tuohon aikaan yleisellä Grunau-9 alkeisliitokoneella reilu vuosi kerhon perustamisen jälkeen. Vintturihinaustoiminta aloitettiin vuonna 1956 ja moottorihinaustoimintaan siirryttiin vuonna 1960 Porista hankitulla De Havilland Tiger Moth 2-tasokoneella. Samana vuonna alkoi myös 2-paikkakoulutus Kranich II purjekoneella.

 

Hinauskoneen tuhoutuminen jo seuraavana kesänä pakotti palaamaan jälleen vintturihinaustoimintaan. Vintturihinaus jatkui konehinauksen rinnalla lentoonlähtötapana aina vuoteen 1976 saakka, jolloin vintturikalustosta luovuttiin. Vuonna 1980 kerhon omaan omistukseen hankittu moottorikone MS 885 Rallye Commodore ratkaisi vuokrakoneiden käytön ja mahdollisti palovalvontalentotoiminnan ilmailukerhon omalla lentokalustolla jo heti seuraavana vuonna.

 

Lento- ja koulutustoiminta oli 70- ja 80- luvuilla vilkkaimmillaan. Ajanmukaisen ja tarpeita vastaavan konehallin harjakaiset pidettiin heinäkuussa 1987. Vanhoista ilmailuun epäkäytännöllisistä tiloista osa purettiin ja loput jäivät vuokrakäyttöön.

 

Kilpailutoiminnassa kerhon jäsenien saavutuksina kautta aikojen ovat Oskari Kosolan moottoripurjehtijoiden SM vuonna 1980 ja Esko Kokkosen purjelennon kerholuokan SM vuosina 1985 ja  1989. Kerhon joukkue eri kokoonpanoilla on ottanut osaa maaliinlaskun SM-kilpailuihin aina vuoteen 2004 saakka. Jonain vuonna sieltä on tullut palkintosijoituksia mutta se kirkkain mitali jäi uupumaan.

 

Aktiiviset kerholaiset ovat osallistuneet useasti Kebnekaisen aaltolentoleireille ottamaan varaslähdön lentokauteen.

 

Kerhon pitkäaikainen työjuhta (vuodet 1985-2004) Cessna 172 OH-CGI ja Blanik OH-428 lähdössä Kuva Jari Immonen

 

 

 

 

 

 

 

Grob valmistautumassa. Kerhon puheenjohtaja Olli Kananen viemässä kerhon juniorijäsentä Mitro Mönttistä ensimmäistä kertaa lennolle 2019. Kuva Ari Mönttinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siipien asennustalkoot toukokuussa 2020. Kuva Ari Mönttinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuonna 2000 lentokalustona oli  kuusi purjekoneita ja yksi hinauskone. Tuolloin jäsenmäärä oli 78, ja liki puolella jäsenistä oli voimassa oleva lupakirja. Samalle vuodelle kirjattiin yli 500 starttia purjekoneille.  Hiljainen ajanjakso kerhotoiminnassa alkoi tämän vuosituhannen alussa World Trade Centerin tapahtumien jälkeen 2002. Viimeinen purjelennon koulutuskurssi järjestettiin vuonna 2003.

 

Seuraavina vuosina taloudelliset haasteet vaikeuttivat kerhon toimintaa.  Hinauskoneen moottorin hajoaminen ja uuden hinauskoneen hankkiminen sekä jäsenmäärän vuosittainen väheneminen asettivat kerhon johtokunnan tiukkaan tilanteeseen: Lentokalustoa oli liikaa jäsenmäärään suhteutettuna ja toiminnan aktivoimiseksi kokeiltiin yhteistyötä Kuopion ilmailukerhon kanssa. Kolme purjekonetta siirrettiin Kuopion Ilmailuyhdistyksen yhteiskäyttöön Rautavaaralle kesien 2009 ja 2010 ajaksi. Tämä toimintamalli ei valitettavasti saanut nostetta omaan kerhotoimintaan, vaan edessä oli radikaali toimintatavan muutos. Lentotoiminta oli pysähdyksissä vuodet 2011– 12, tuolloin koko olemassa ollut lentokalusto myytiin.

 

Uusi ajanjakso kerhon historiassa käännettiin vuonna 2013 hankitulla itsestarttaavalla Grob G103 c Twin III SL -koneella. Purjelento on ollut kerhon päälaji koko sen historian ajan ja itsestarttaava kone mahdollistaa, että lajia pystytään edelleen harrastamaan Finavian hallinnoimalta Kajaanin lentokentältä (EFKI).

 

Jäsenmäärä on vakiintunut reiluun pariinkymmeneen 2010-luvulla. Oman koulutuspolun puute on osaltaan vaikuttanut, ettei lentävien jäsenien määrä ole kerhossa lisääntynyt vaan suunta on ollut jo 10 vuoden ajan tasaisesti vähenevä.

 

Aktiivisesti lentävään vähäiseen joukkoon toivomme pitkän hiljaisen ajanjakson jälkeen saavamme uutta vahvistusta.  Koneen käyttöaste on hyvin matala, joten lentämään pääsee varauksetta aina kun kelit ovat suotuisat.