Juha Sorri ja Simo Kettunen purjelennon Euroopan mestareiksi

lauantai 21.10.2023
TEKSTI Riku Rissanen
KUVAT Riku Rissanen, kuvat Mika Ganszauge, Teemu Sundström
Mestarit Juha Sorri (vas.) ja Simo Kettunen tuulettavat podiumilla. Kuva: Teemu Sundström

 

Suomalaisjuhlaa Lesznon taivaalla

 

Perjantai 11.8.2023 tulee jäämään suomalaisen kilpapurjelennon historiaan. Juha Sorrin ja Simo Kettusen EM-kullan lisäksi Kim Toppari voitti junioreiden EM-kilpailut Tanskassa samana päivänä.

 

Purjelennon 21. EM-kilpailut järjestettiin Puolan Lesznossa 26.7.—11.8. Leszno on perinteikäs kilpailupaikka, jossa suomalaiset ovat kilpailleet vuodesta 1958 saakka. Tällä kertaa kilpailtiin 18 metrin ja 20 metrin luokissa sekä avoimessa luokassa. Kilpailukoneita oli mukana 73 ja pilotteja yli 90. Suosituin oli 18 metrin luokka, missä oli 36 osanottajaa. Toiseksi suosituin oli 20 metrin luokka 22 koneella. Avoimessa luokassa oli mukana vain 15 konetta, pienin määrä miesmuistiin. Suomesta oli mukana viisi konekuntaa ja seitsemän pilottia. Avustajien ja joukkueenjohtajan kanssa koko joukkueen vahvuus oli 14 henkeä.

 

Lesznon kenttä ilmasta katsottuna. Kentällä olisi hyvin tilaa isommankin konemäärän kilpailuihin. Kuva: Mika Ganszauge

 

Hankala alku
Suomen joukkue siirtyi kilpailupaikalle harjoitusviikon alkuun mennessä. Heti ensimmäisenä kilpailupäivänä Lesznon ja viimeisten käännepisteiden välille muodostui iso kuurosateiden alue, joka keskeytti monen pilotin matkan ennenaikaisesti. Viiden minuutin ero lähtöajassa oli ratkaiseva. Suomalaisista vain 20 metrin kaksipaikkaisluokan parivaljakko, Simo Kettunen ja juha Sorri, lensi tehtävän läpi. He tulivat päivän kahdeksansiksi. Viimeinen nosto sateen jälkeen löytyi matalalta, mutta sitkeä yrittäminen palkittiin hienosti. Piste-ero kärkeen muodostui pieneksi.

 

Matkapisteille jääneet hävisivät hitaimmille tehtävän suorittaneille tyypillisesti 200—300 pistettä; pisteiden lasku purjelennossa loppuu, jos pilotti joutuu käynnistämään moottorin välttääkseen maastolaskun. Avoimessa luokassa lentänyt Sami Rissanen oli hienosti päivän neljäs, ja jäi vain 71 pistettä kärjestä. Ensimmäisestä päivästä muodostui monella tapaa enteellinen lopputulosten kannalta. Kävi näet niin, että 18 metrin luokassa vain kaksi ensimmäisenä päivänä matkapisteille jäänyttä pilottia nousi lopputulosten Top Teniin, 20 metrin luokassa vastaavasti vain yksi miehistö oli lopputuloksissa 10 parhaan joukossa.

 

Harri Hirvola ja Mika Ganszauge valmistautuvat lennolle. Heidän kilpailukoneensa oli Schempp-Hirth Arcus T. Kuva: Riku Rissanen

 

Kolme aluetehtävää alkuun
Järjestäjä päätyi antamaan vallitsevan säätyypin johdosta kolmelle ensimmäiselle kilpailupäivälle aluetehtävän (AAT), joka mahdollistaa piloteille enemmän vaikutusmahdollisuutta itse kilpailusuoritukseen. Esimerkiksi 20 metrin luokassa lennettiin koko kilpailussa vain neljä perinteistä nopeustehtävää.

 

Toisena päivänä suomalaisten sijoitukset olivat hyvässä nousussa, 20 metrin luokassa Team KA eli Harri Hirvola ja Mika Ganszauge olivat neljäntenä ja Team AM eli Sorri ja Kettunen viidentenä. 18 metrin luokassa Aku Jaakkola lensi itsensä top teniin ollen kymmenes.

 

Sorri ja Kettunen johtoon 3. päivänä
Kolmannen kilpailupäivän osalta reitille lähteminen muodostui haasteelliseksi. Tuuli oli erittäin kova ja pilvien lauttautuminen Lesznossa aiheutti päänvaivaa kilpailijoille. Käytössä oli myös PEV-lähtötapa, jolla on tarkoitus vähentää peesaamista.

 

Huono-onni iski pahiten suomalaista Hirvolaan ja Ganszaugeen, joiden päivätulos, kahdeksan kilometriä, romahdutti kokonaissijoitusta seitsemän sijaa alaspäin. Team AM jatkoi vahvasti ollen päivän kolmas ja nousi kokonaiskilpailun kärkeen.

 

Aku Jaakkola irrottamassa maakuljetuspyörää kilpailuorganisaation järjestämässä teknisessä tarkastuksessa harjoitusviikon alussa. Kuva: Riku Rissanen

 

Haastavat säät jatkuvat
Ensimmäisen kilpailuviikon kääntyessä kohti loppua, koossa oli vasta neljä kilpailupäivää kaikissa luokissa. Perjantaina päästiin lentämään ensimmäinen suljettu nopeustehtävä, ja etenkin 18 metrin luokalle päivä muodostui haastavaksi; luokka pääsi lähtemään viimeisenä ja vain neljä pilottia lensi tehtävän läpi. Edellisen päivän epäonnistumisen hienosti nollannut Team KA oli päivän kahdeksas ja Team AM säilytti kokonaissijoituksen ollen päivän neljäs. Avoimessa luokassa Sami Rissanen oli viides. 18 metrin luokan pilottimme Aku Jaakkola ja Mikko Nurminen jäivät noin 50—60 kilometriä vajaaksi Lesznosta, mutta onneksi piste-ero kärkeen ei muodostunut kovin isoksi.

 

Pitkän päivän päätteeksi järjestäjät pitivät puolalaisen illan ja lauantai julistettiin viralliseksi lepopäiväksi. Lentokelvottoman sään jatkuessa sunnuntaina järjestettiin perinteinen kansainvälinen ilta, jossa kaikki maat tarjoavat perinteisiä kansallisia ruokia ja juomia.

 

Jännittävä toinen kilpailuviikko
Maanantaiaamu valkeni pilvisenä, mutta järjestäjä päätti kuitenkin yrittää lentopäivää. 20 metrin luokan ja avoimen luokan lentäjät pääsivätkin taivaalle lentämään lyhyttä aluetehtävää puolentoista tunnin tehtäväajalla. Päivä muodostui matkapäiväksi kaikille muille paitsi neljälle avoimen luokan pilotille. Suomalaiset rypistivät sinnikkäästi ja Team KA jäi vain noin kaksi kilometriä vajaaksi ollen hienosti päivän toinen. Team AM säilyi kokonaiskilpailun johdossa ollen 13. Sami Rissanen jatkoi tasaista suorittamista ollen kahdeksas.

 

Tiistaina tehtävä peruutettiin. Viimeiset kolme päivää näyttivät hyvinkin lennettäviltä. Keskiviikkona töitä teetti tehtävä – ja ilmatilamuutokset, lopulta pilotit pääsivät tehtäväversiolle D vasta myöhään iltapäivällä. Päivän pelasti myöhään lentokelpoisena jatkunut sää. Parhaiten onnistuivat Tiimit AM ja KA, ollen sijoilla 3. ja 6.

 

Torstaille saatiin jälleen pitkähköt nopeustehtävät. Kokonaistilanteessa ei tapahtunut muutoksia, Team AM:n kokonaisjohto oli ennen viimeistä päivää 88 pistettä.

 

Suomen joukkue piti viimeisenä päivänä normaaliin tapaan taktiikkapalaverin. Kuvassa ovat Kim Kuusela, Juha Sorri, Simo Kettunen, Mikko Nurminen, Harri Hirvola, Mika Ganszauge ja Aku Jaakkola. Kuva: Riku Rissanen

Grande Finale
Perjantaille odotettiin 300—350 kilometrin pituisia tehtäviä, mutta kaikkiin luokkiin saatiin lähes 500 kilometrin luokkaa olevat tehtävät. Pilottien lähdettyä ilmaan seurasimme tarkasti tilannetta maassa, miten Team AM:n ero takana olleisiin britteihin kehittyi reitillä. Sää näytti hyvältä, mutta seuranta ja pilottien jälkikommentit kertoivat muuta. Lähtöaikojen ero oli noin 10 minuuttia. Sekunnit tuntuivat pitkiltä Juha Sorrin ja Simo Kettusen kerätessä tarvittavaa korkeutta loppuliukua varten: Mitali olisi tulossa, mutta tarvitaan malttia – ja sitä herroilta löytyi.

 

Maaliintulon jälkeen mitali näytti varmalta, mutta väri oli vielä auki. Neljän kilpailijan tuloksen puuttuessa Sorri ja Kettunen olivat kaksi pistettä brittien Peter Harvey ja Chris Dawesia perässä. Jatkoimme koneiden purkamista kotimatkaa varten ja vajaan kymmenen minuutin kuluttua asia oli selvä – EM kulta tuli kahden pisteen erolla – mutta pistekin olisi riittänyt. Tässä kohtaa kaivettiin asiaankuuluvat kuohujuomat esille ja oli aika aloittaa mestarien juhlinta.

 

Perjantai 11.8.2023 tulee jäämään suomalaisen kilpapurjelennon historiaan. Juha Sorrin ja Simo Kettusen EM-kullan lisäksi Kim Toppari voitti junioreiden EM-kilpailut Tanskassa samana päivänä. Lesznon kilpailu oli Kettuselle ensimmäinen kansainvälinen arvokilpailu, mutta Sorrille on lentänyt tällä tasolla jo 32 vuoden ajan. Saavutettu kultamitali lämmittää varmasti molempien mieltä.

 

Kun huomioidaan luokkakohtainen osallistujamäärä, tulosmielessä toiseksi paras suomalainen oli sijalle 14. lentänyt Aku Jaakkola. Harri Hirvola ja Mika Ganszauge nollasivat yhden päivän epäonnistumisen hienosti ollen top tenissä tasaisesti loppukisan ajan, ja heidän lopullinen sijoituksensa oli 13. Sami Rissanen oli avoimessa luokassa yhdeksäs ja Mikko Nurminen 18 metrin luokassa 27. Sekä Rissasen että Nurmisen käyttämät kilpailukoneet eivät olleet mallisarjojensa uusinta versiota, ja tällä tasolla pienetkin suorituskykyerot voivat olla ratkaisevia.

 

Seuraava ”isojen luokkien” EM-kilpailu lennetään Unkarissa 2025 ja edustajavalinnat tehdään ensi kesän SM-kilpailujen perusteella.