lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Japani ostaa lisää F-35 -häivehävittäjiä

tiistai 18.12.2018
TEKSTI Markku Pervilä
KUVAT Arkisto

Puolustusmenojaan rankasti korottava Japani aikoo ostaa 105 uutta Lockheed Martin F-35 -hävittäjäkonetta jo aiemmin hankittujen tai tilauksessa olevien 42 koneen lisäksi. Näin Japanin ilmavoimista tulee uuden häivehävittäjän toiseksi suurin käyttäjä U.S. Air Forcen jälkeen.
 
Valtiosihteeri Yoshihide Suga vahvistaa, että pääministeri Shinzo Aben hallitus on hyväksynyt alkavalle viisivuotiskaudelle reippaan puolustusmäärärahojen korotuksen, johon myös hävittäjähankinta kuuluu.
Japanin lopulta 147 Lockheed Martin -häivekonetta käsittävästä ilma-armadasta 107 kappaletta on tavanomaisen kiitoradan vaativia F-35A -malleja. Loput 40 lentokonetta ovat lyhyemmiltä kiitoradoilta tai tukialuksilta toimivia F-35B -versioita (stovl, short take-off and vertical landing), Flight Global kirjoittaa.
Ilmailuasiantuntijoiden mukaan näin suuri määrä F-35 -koneita nostaa Japanin ilmavoimat Ison-Britannian RAF:n ohi ja suoraan tämän konetyypin toiseksi suurimmaksi käyttäjäksi.
Tuotantoa on jo siirretty Japaniin

Hävittäjien lopullinen kokoaminen tapahtuu MHI:n eli Mitsubishi Heavy Industriesin tehtailla Nagoyassa. Alun perin vuonna 2011 tilattujen F-35 -koneiden ensimmäiset yksilöt ovat jo rullanneet ulos Nagoyan tuotantolinjoilta ja ensi vuodesta lähtien koneita valmistuu kuuden kappaleen vuosivauhdilla.

 
Myös yhdysvaltainen suihkumoottoreiden valmistaja Pratt & Whitney on siirtänyt tuotantoaan Japaniin. MHI:n Nagoyan tehtaiden yhteydessä toimiva IHI:n tehdas kokoaa vuosittain kuusi F-35 -hävittäjän moottoria.
 
Uusilla hävittäjillä korvataan satakunta Boeing F-15 -hävittäjää, jotka ovat ehtineet jo elinkaarensa loppuun. Japanilla on kaikkiaan 200 tämän hävittäjäkoneen eri mallia ja ne kaikki ovat keskimäärin 30 vuotta vanhoja.
 
Valtiosihteeri Sugan mukaan nyt julkistetut hankinnat maksavat seuraavien viiden vuoden aikana 27 biljoonaa jeniä eli noin 239 miljardia dollaria. Tämä on 11 prosenttia enemmän kuin Tokion hallitus oli budjetoinut puolustusmenojen edelliselle  viisivuotiskaudelle vuonna 2013.
 
Seuraavan viiden vuoden aikana Japani hankkii myös neljä KC-46A -tankkauskonetta ja yhdeksän Northrop Grumman E-2D Hawkeye -potkuriturbiinikonetta valvontalentoja varten.
 
Taustalla Kiina ja kauppapolitiikka
 
Japanin päätös hankkia reippaasti lisää Lockheed Martin F-35 -hävittäjiä liittyy Aasian pohjoisosissa kiristyvään turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Vallankin Kiina on lisännyt sotilaallista toimintaansa sekä alueen ilmatilassa että merialueilla.
 
- Turvallisuustilanne heikentyy jatkuvasti ja meidän pitää panna tämä suunnitelma täytäntöön nopeasti, Suga sanoo.
 
Bloombergin mukaan Tokiossa nyt tehty hävittäjäpäätös on Shinzo Aben vastaus presidentti Donald Trumpin epäilyihin, joiden mukaan Japanin kauppataseen suuri ylijäämä Yhdysvaltain kanssa uhkaa jo maiden kauppasuhteita.
 
Trumpin mielestä Japanin ja USA:n kaikkien muidenkin liittolaisten pitää tehdä enemmän omien alueidensa puolustamiseksi. Näin on käynyt myös eurooppalaisten Nato-maiden kanssa.