lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Iljushin IL-28 ensilennosta Suomessa 60 vuotta

keskiviikko 15.04.2020
TEKSTI KARI MARTIALA

Viime tammikuun 28. päivänä tuli kuluneeksi tasan 60 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäinen Iljushin IL-28 kone laskeutui Uttiin. Merkkipäivää kokoontui juhlistamaan Utin Kiltatalolle suuri joukko II-28 koneella toimineita ohjaajia, tähystäjiä ja tekniikkaa.

 

Suomi osti 1960-luvulla Neuvostoliitosta neljä peruskorjattua Iljushin IL-28 konetta Ilmavoimien käyttöön maalinhinaukseen, kartoituskuvaukseen, merivalvontaan sekä ilmakehänäytteiden keräystehtäviin. Toinen tilatuista koneista, NH-2 tuli Suomeen 23. kesäkuuta 1961 ja kaksi viimeistä tammikuussa 1966.Suomessa olivat käytössä alkuperäinen pommikoneversio sekä tiedustelu- ja valokuvausversio R, joka oli hieman raskaampi. Viimeinen IL-28-lento lennettiin Suomessa 30. kesäkuuta 1981 ja koneena oli NH-3.

 

Kaikkiaan neljällä ”Nikitalla” lennettiin Suomessa 7 570 tuntia. Utissa on esillä näyttely, jossa Iljushinin IL-28 -koneeseen liittyvää esineistöä ja kuvamateriaalia. Iljushin IL-28 oli suosittu kone, sillä niitä lensi kaikkiaan yli 6 000 konetta viidentoista maan ilmavoimissa. Koneista NH-4 on museoitu Keski-Suomen Ilmailumuseoon.

 

Merkkipäivän jälkeiseksi päiväksi sovittiin tapaaminen Kiltatalolle, johon toimittajaa tuli tapaamaan neljä koneen hyvin tuntevaa miestä: koneen ohjaajana toiminut maj evp Raimo Nikki, tähystäjä kapt evp Yrjö Lehtinen, maali/ammunnan valvonta tekn kapt evp Keijo Sorjonen sekä mekaanikko ylil evp Ossi Talka. Jokaisella heistä on pitkä kokemus ja runsaasti lentotunteja Iljushinilla.

 

Ilmavoimien monipuolisin lentokone

 

Ohjaaja Raimo Nikille IL-28 oli varsin erilainen lennettävä.

– Iljushin oli iso kone ja melkeinpä puolet painavampi kuin esimerkiksi DC-3 ja täysin erilainen lentää. DC-3:n siipikuormitus oli niin pieni, että sitä tunsi olevansa tuulten armoilla, kuin haavan lehti. Iljushin oli painava kone ja rakennettu sotilaskäyttöön. Startti ja lasku piti suunnitella tarkasti, sillä koneessa oli erikoisia ominaisuuksia ja sen ohjaimet olivat mekaaniset. Ohjaajan oli asennoiduttava toisin kuin aikaisempiin konetyyppeihin, lentäjä Nikki kuvailee.

 

– Mitä enemmän oli vauhtia, sitä enemmän tarvittiin voimaa. Kovalla vauhdilla koneen G-rajoituksia ei saanut ylitettyä, vaikka olisi yrittänytkin. Se oli hieno kone ohjata ja kulki lähestymisissä ja muissa tilanteissa vakaasti. Ehdin lentää Iljushinilla muutaman sata tuntia, kaikissa erilaisissa lentotiloissa, sekä korkeakuvauksissa että maalinhinauksissa ja merivalvontalennoilla, jotka olivat erittäin vaativia. Nikin mukaan II-28 oli varma, erinomainen lennettävä.

 

– Iljushin oli ilmavoimien monipuolisin kone, mikään muu kone ei pystynyt vastaaviin tehtäviin siihen aikaan. Sillä saatiin hyvää tulosta aikaan.

 

IL-28 -koneelle riitti vaikka multakenttä

 

– Utti oli aluksi sorakenttä, mutta kone oli tarkoitettu Siperiaan, joten se pystyi operoimaan vaikka multakentältä. Pyörät eivät tuoneet pölyä moottorin imuaukkoihin, vaikka kone saattoi lähtiessään nostaa pölypilven yli sadan metrin korkeudelle ja se näkyi Kouvolaan saakka, Nikki muistelee.

 

IL-28 -koneita säilytettiin yleensä ulkona suojapeitteiden alla. Talvella  pätevät mekaanikot saivat koneet nopeasti käyttöön.

 

– Iljushin IL-28 oli järjestelmällisesti hyvin rakennettu ja sen mukana tulivat hyvät, vaikkakin venäjänkieliset ohjekirjat. Mutta kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kaikki oli selkeätä, koneen mekaanikko Ossi Talka naurahtaa.

 

– Alussa koneen ongelmana olivat polttoainesuodattimet. Kylmässä ilmavirtauksessa polttoaineessa liuenneena oleva vesi tarttui huopasuotimeen ja jäätyi. Se ei läpäissyt polttoainetta ja moottori sammui. Jäätyminen kuitenkin loppui, kun suodattimet vaihdettiin metallisuodattimiksi.

 

Lentäminen oli rautaista tiimityötä

 

Keijo Sorjonen kehitti IL-28:n hinausjärjestelmiä.

– IL-28:lla työskentely oli rautaista tiimityötä, kaikki neljä miestä tekivät kukin oman työnsä, oltiin sitten kamera- tai hinaushommissa. Hyvä tiimityö merkitsi tehokasta toimintaa.

 

– Iljushin oli hyvä hinauskone. Ammunnan valvonta tapahtui koneen taka-ampumosta, jossa valvoja pystyi näkemään koko takasektorin.

 

Koneella pystyi hinaamaan Sorjosen mukaan sekä suoraan lentävää että kaartavaa maalia, joka soveltui erityisesti hävittäjien kohteeksi. Muissa hinauskoneissa, joissa taka-ampumoa ei ole, on vedettävä vain kaartavaa maalia – turvallisuuden vuoksi. Tähystäjä Yrjö Lehtinen hoiti merialueen valvontaa, ettei ammuntojen aikana lähellä ollut asiattomia kulkijoita.

 

Kiltatalolle kokoontuneen ryhmän mielestä IL-28 koneella suoritetuista tehtävistä ehkä neljä tärkeintä ovat:

 

– Kartoituskuvaus oli Iljushinin ensimmäinen työtehtävä. Koko maa kartoitettiin kolmeen kertaan, joka vuosi noin kolmannes Suomesta. Kuvasimme sellaisia alueita, joita ei ollut koskaan aikaisemmin saatu kuvattua, ja sen ansiosta saatiin paljon aivan uutta tietoa. Ilmavalokuvat helpottivat myös karttojen tekemistä.

 

– Maalinhinaus koettiin myös tärkeäksi tehtäväksi. Sen ansiosta laiva- ja rannikkotykistön, it-tykistön ja jopa panssari-it miehet saivat hyvät perusteet it-ampumiseen. Samoin hävittäjälentäjät oppivat ampumaan koneillaan.

 

– Tsekkoslovakian kriisin aikana vuonna 1968 koneen toimintakykyä punnittiin merivalvonnassa. Ilmanäytteidenotolla taas selvitettiin ilmansaastumista ydinkokeiden jälkeen.