lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Huusela ja Vendee Globe – Tehtävä suoritettu

keskiviikko 15.09.2021
TEKSTI HELENA JAAKKOLA
Ari Huusela iloitsi maaliin pääsystä. Kuva: Jari Salo

 

 

Masto meressä, vene pahasti kallellaan ja purjehtija pudonneena veneen partaalta kuusi metriä toiselle partaalle, sentään veneen sisällä. Biskajan syysmyrskyssä kyljellään oleva vene on Imoca, nimeltään STARK ja ilmalennon suoritti suomalainen liikennelentäjä Ari Huusela. Ainoa pohjoismainen ja suomalainen osallistuja ikinä tässä ikonisessa Vendee Globe -purjehduskisassa maapallon ympäri, Etelänapamannerta kiertäen.

 

Tuleen ei auta jäädä makaamaan, vaan on alettava selvitellä purjeita ja köysiä ja kääntää masto taas taivasta kohti. Myrskyssä keskiaallon korkeus on 8–10 metriä. Joukossa jopa 20 metriä korkeita aaltoja. Kaatumisen hetkellä isopurje oli kolmannessa reivissä ja keulassa pienin fokka sekä staysail.

 

–Vene vain kellahti kyljelleen. Se oli pelottava tilanne, kun masto oli vedessä ja tuuli ja aallokko painoivat päälle. Vieläkin näen silmissäni, kuinka tavarat leijailevat paikoiltaan kuin hidastetussa filmissä. Itselleni tuli onneksi vain mustelmia.

 

–Koskaan ennen ei ole vene näin tehnyt, mutta teoria on käyty läpi, joten tiesin miten siitä selvitään.

 

Vaarana oli, että masto katkeaa ja purjeita menetetään. Harjoittelu palkittiin, eikä kisaa tarvinnut keskeyttää.

 

Huuselan 116 päivää

Marraskuun 8. startannut purjehdus sujui vaihtelevissa säissä ja alun kokemusten, sekä Intian valtameren ensimmäisen myrskyn jälkeen, Huusela sääti reititysohjelmaan rajat tuulen voimakkuudelle. Tarkoitus nimittäin oli päästä ehjänä maaliin, ei nopeimpana.

 

Vene kävi kunnolla kyljellään, parras veden peitossa, vielä kaksi kertaa vähän ennen Kap Hornia. Onneksi köli kääntää veneen aina oikein päin.

 

Pienemmälläkin merialueella on helposti yksinäistä, saatikka sitten näillä valtavilla merillä. Muita ei näkynyt ja maatakin vain harvoin. Kahdeskymmenes purjehduspäivä oli sikäli erikoinen, että suomalainen näki kaksi kisakumppania suhteellisen lähellä.

 

Purjehtimiselta, nukkumiselta ja veneen huoltamiselta jäänyt vapaa kului paitsi uutisten lukuun ja somen lähetyksiin, myös lukemiseen ja musiikin kuunteluun.

Kaunokirjallisuuden kirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kisannut Tommi Kinnusen ”Ei kertonut katuvansa”, oli yksi mieliinpainuvista kuuntelukokemuksista meren yksinäisyydessä.

 

Päivittäiset yhteydet läheisiin olivat kuitenkin merkittävä tuki jaksamiseen ja niin selvittiin maaliin asti.

 

–Mitään kisaan liittyvää ohjeistusta eikä edes mentaalista valmennusta sallittu, vain tavallinen keskustelu omaisten ja median kanssa, kertoo hän.

 

Super Happy Sailor

Hyväntuuliset päivitykset matkan varrelta toivat purjehtijalle lempinimen Super Happy Sailor. Sillä nimellä ja purjehtijan partakuvalla varustettuja T-paitoja on edelleen myynnissä nettisivulta. Matkan varrella oli harvinainen tilaisuus laittaa terveisiä ja onnentoivotuksia ystäville ja tutuille Etelänapamantereen lähistöltä Huuselan veneestä, laittamalla viestin sponsorilinkin kautta tiimille, joka lähetti sen eteenpäin purjehtijalle. Ari puolestaan otti toivotuksen kanssa kuvan itsestään koordinaattien kera ja tiimi laittoi kuvan eetteriin.

 

Oman tiimin välittämät kannustusviestit seuraajilta toivat iloa yksinäisiin päiviin ja noin puolenvälin jälkeen Huusela pääsi niitä ihan itsekin lukemaan, kun maksettua datapakettia olikin runsaasti jäljellä.

 

Huuselan kisa kiinnosti hyvin laajasti, facebook-sivulla on tuhansia seuraajia ympäri maailmaa.

 

–On ollut mukava huomata kuinka erilaiset ihmiset seurasivat purjehdustani. Taiteilijoitakin joukkoon mahtuu useita ja kanssani Arto Nybergin ohjelmassa ollut ohjaaja Virpi Suutari näyttelijäpuolisoineen (Martti Suosalo) seurasivat kisaa myös, kertoo Huusela.

 

Maailman onnellisin mies

Ari pohtii myös vaihtoehtoa, että ei olisi asettanut itselleen tavoitetta, joka johti vaarallisille vesille ja koviin myrskyihin.

 

–Olisi ollut helpompaa elää normaalia elämää työssä käyden ja syödä vaikka räiskäleitä, pohtii hän.

 

Mutta silloin olisi jäänyt kokematta suoritus, joka on tuonut valtavan ison onnistumisen tunteen ja rohkeutta moneen muuhunkin asiaan. Nyt on mahdollista jakaa onnistumisen iloa ja kokemusta sekä rohkaisua muillekin.

–Kokemuksena ja elämyksenä tämä on sellainen, että siitä voi ammentaa loppuelämän.

 

–Olisi ollut aivan karmeaa joutua keskeyttämään. Epävarmuus jatkui alusta loppuun, ensin siitä, että pääseekö lähtemään, sitten matkan aikana siitä, että joutuuko keskeyttämään jonkin syyn takia. Syitä olisi voinut olla vaikka kelluva kontti, valas, kalastusalukset, myrskyn vauriot, tekninen vika tai purjehtijasta itsestään johtuvat syyt.

 

–Maaliintulo oli pitkän ajan haave, kertoo hän ja toteaa, että kun on jotakin päättänyt, pitää se toteuttaa. Huusela on lukenut Harry ”Hjallis” Harkimon kirjan maailmanympäripurjehduksesta 1987 ja muistaa sieltä erityisesti yhden kuvan. Se on otettu viimeisen osuuden viimeisellä maalilinjalla ja siinä on sama tunne, sama ilme, minkä Ari tietää olleen itselläänkin. Kuvassa on maailman onnellisin mies.

 

Kisan upein talkooporukka

Huusela poikkesi muista kisan purjehtijoista siinä, että on pelkkä harrastaja, ei ammattilainen. Vene on oma ja koko projekti piti kustantaa sponsreiden tuella. Alussa projektiin uskoneilla sponsoreilla oli iso rooli valmistautumisen mahdollistamisessa, ja viimeisillä metreillä saatiin pääsponsori Stark mukaan. Se varmisti kisaan pääsyn. Purjehtija on kiitollinen jokaisesta pienestäkin avusta ja jokainen ”piensponsorin” nimi mastossa tai lokikirjassa on ollut tärkeä.

 

Ammattilaisten budjetit olivat moninkertaisia, mutta suomalaisella oli hänen omasta mielestään kisan upein talkooporukka. Sen kanssa ja tuella oli hyvä viedä pohjoismainen ja suomalainen merenkulku maailmankartalle.

 

Varmasti ja turvallisesti

Sponsorit tiesivät että kun Ari lupaa kuun taivaalta, niin hän hakee sen. He myös tiesivät, että tarkoituskaan ei ole voittaa, vaan selvittää kunnialla kisa, joka on vaativuudessaan aivan omaa luokkaansa. Purjehtija oli vakuuttanut sekä purjehdustaidoilla, että korjaamisosaamisellaan.

 

–En tykkää revittää ja ottaa riskejä, enkä nauti kun vene hakkaa aaltoihin maksimivauhdilla senkin uhalla, että jokin paikka hajoaa.

 

Kisaan lähti 33 venettä, joista kahdeksan keskeytti. Myös Huuselan hyvä ystävä ja kannustaja, kisaan monta kertaa BOSS-veneellään osallistunut englantilainen Alex Thomsson.

 

–Minulla oli oikea ja sopiva vene, sen suhteen ei ollut suurempaa huolta koko aikana. Kisan kustannuksia kerätään kokoon vielä jälkeenpäinkin. Vene oli yksi suurimmista menoeristä.

 

–Tällä hetkellä veneen myyntikin näyttää hyvältä, kiinnostusta riittää, kertoo Huusela huojentuneena.

 

Kovan reissun jälkeen on todella hienoa olla taas kuivalla maalla ja kotona Suomessa. Mediamylläkkä ei ole nyt koronasta johtuen kovinkaan suurta.

 

–Se on aivan hyvä, pääsen palautumaan nopeammin, kertoo Huusela matkalla pohjoiseen. Levin ladut ja tunturialue ”maadoittavat” miehen ja palautuminen normaaliin elämänrytmiin saattaa alkaa.

 

Laakereilleen hän ei jää makaamaan, se on selvää. Ari pääsi omaan työhön lentämään ja nyt saattaisi jäädä aikaa pitkäaikaiselle unelmalle päästä tyyppikoulutukseen ja viemään yläilmoihin yhtä maailman ihanimmista vanhoista kannuspyöräkoneista, DC-3 konetta tunnuksella OH-LCH.

 

Sillä lennetäänkin hiukan matalammalla, hiukan hitaammin, mutta aina turvallisesti.