lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Hornetien seuraajaehdokkaat lentäjien silmin

maanantai 06.08.2018
TEKSTI Michael Hunt
KUVAT Kari Martiala

Ilmavoimat kilpailuttaa parhaillaan viittä hävittäjävalmistajaa, joista valitaan lähivuosina nykyisten Hornetien seuraaja. Valmistajat ja koneet esittäytyivät yleisölle Jyväskylän lentonäytöksessä, mutta millaisia ne ovat lentää? Esittelemme tässä numerossa amerikkalaisvalmistajien koneet.

Ikääntyvien 62 Boeing F/A-18 Hornetien tilalle ollaan hankkimassa 64 uutta hävittäjää. Varsinaisen konekaupan arvo on noin 7-10 miljardia euroa, jonka päälle tulevat muun muassa elinkaarikustannukset hävittäjien päivityksistä sekä sopimukseen sisällytettävät kehitys- ja yhteistyökustannukset, jotka voivat tarkoittaa esimerkiksi vastakauppojen edellytyksiä tai koneiden kokoonpanoa Suomessa. Valinta on tarkoitus tehdä seuraavan eduskunnan aikana, vuonna 2021, ja toimitusten on määrä käynnistyä vuonna 2025.

Valmistajaehdokkaista kaksi on yhdysvaltalaista: Lockheed Martinin F-35 Lightning II sekä Boeing F/A-18 E/F Super Hornetin sekä EA-18G Growlerin yhdistelmällä. Lisäksi mukana on kolme eurooppalaisvalmistajaa: ranskalainen Dassault Rafalella, brittiläis-italialais-espanjalais-saksalainen Eurofighter Typhoonilla sekä ruotsalainen Saab Gripen E:llä.

Koneita voi vertailla keskenään mitä moninaisimmilla tavoilla, mutta millaisia ne ovat tositoimissa taivaalla? Ilmailu kysyi kuhunkin hävittäjätyyppiin erikoistuneilta lentäjiltä, millaisesta koneesta on ohjaajan näkökulmasta kyse ja miksi juuri heidän koneensa olisi Suomelle se kaikkein paras vaihtoehto.

Tarkastelemme tässä numerossa kahden amerikkalaisvalmistajan koneita, ja syyskuun numerossa pureudutaan vastaavasti eurooppalaisiin ehdokkaisiin.

Kaikki kolme amerikkalaiskonetta ovat viidennen sukupolven monitoimihävittäjiä. Siinä missä Lockheed Martin ylistää F-35:n häiveteknologiaa valttina Suomen ilmatilan turvaamiseksi, Boeing korostaa Super Hornetin ja sen elektroniseen sodankäyntiin erikoistuneen Growler-version tuttuutta ja luontevaa jatkuvuutta Hornetien eläköityessä.

F-35

Lockheed Martinin vanhempi koelentäjä Billie Flynn ei säästele sanojaan perustellessaan, miksi Suomi tarvitsee F-35:ttä.

”Teillä on joitain karkeita, ennalta arvaamattomia naapureita lähistöllä. Sellaisen vastustajan kanssa ei voi vain vaihtaa iskuja ja tapella tasaveroisesti”, Flynn täräyttää.

”Häiveteknologia antaa Suomelle mahdollisuuden havainnoida ja ymmärtää, mitä rajan toisella puolella on. Mikään toinen alusta ei mahdollista tätä. Sen avulla voidaan operoida ilman seuraamuksia, koska vastapuoli ei tiedä, missä olet. He eivät edes tiedä, milloin koneet ovat ilmassa ylipäätään eikä heillä ole mitään käsitystä, missä lentotoimintaa harjoitetaan.”

Yksi maailman kokeneimmista F-35-lentäjistä Lockheed Martinin senioritestipilotti Billie Flynn ei päässyt tällä kertaa esittelemään suosikkikonettaan taivaalla. Hän on lentänyt myös Hornetia ja Typhoonia.

Ensilentonsa vuonna 2006 tehnyt F-35 on viidennen sukupolven yksimoottorinen (Pratt & Whitney F135), yksipaikkainen jokasään hävittäjä, joka on suunniteltu ilmasta maahan -hyökkäykseen ja operatiiviseen ilmaylivoimaan mitä tahansa vastustajaa vastaan. Valmistajansa Lockheed Martinin mukaan se on paras hävittäjä, joka on ostettavissa – sillä yhtiön myös valmistamaa ja monien asiantuntijoiden mielestä maailman parasta hävittäjää F-22 Raptoria, ei saa myydä Yhdysvaltojen ulkopuolelle.

F-35-projekti on ollut oikea tuskien taival: konetyypin kehityskustannukset ovat ylittäneet budjetit moninkertaisesti ja kulujen arvioidaan huitelevan runsaassa 400 miljardissa dollarissa. Alkupään koneiden yksikköhinnat olivatkin roimasti yli 100 miljoonaa taalaa. Lisäksi koneen suunnittelussa oli matkan varrella runsaasti puutteita ja vikoja – eivätkä lastentaudit ole vieläkään poistuneet, vaikka Lockheed Martin toimitti hiljattain jo 300. koneensa.

”Tähän koneeseen liittyy paljon myyttejä, joita ovat luoneet innokkaat, joskaan ei kovin asiantuntevat ihmiset. Jostain syystä he eivät vain suostu uskomaan, että F-35 todella pystyy tekemään kaiken sen, mitä me sanomme siitä”, eläkkeellä oleva Yhdysvaltain ilmavoimien hävittäjälentäjä, kenraali ja Lockheed Martinin varatoimitusjohtaja Gary North huomauttaa.

”Mutta noille myyteille on nyt pantu piste.”

F-35:t lentävätkin jo kymmenen maan laivastoissa – kuten kehitystyön kumppanimaa Britanniassa sekä Norjassa ja Tanskassa. Yhdysvallat tilasi muutama viikko sitten 141 F-35:ä yhteensä 13 miljardilla dollarilla – mikä pudottaisi perusmalli A:n hinnan noin 89 miljoonaan dollariin. Vielä vuosi sitten vastaavasta koneesta sai pulittaa runsaat 94 miljoonaa. Lockheed Martin vakuuttaa hinnan painuvan 80 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Kone sai tänä vuonna myös tulikasteensa taistelutoimissa Israelin ilmavoimien riveissä.

”Kun valtiot tekevät tilauspäätöksiä tulevista hävittäjähankinnoista, me voimme tarjota viidennen sukupolven hävittäjävaihtoehdon neljännen sukupolven hinnalla”, North vakuuttaa.

Lockheed Martinin F-35 Lightning II on viidennen sukupolven hävittäjä häiveominaisuudella.

Pitkä kokemus

Flynnistä tuli maailman 39. F-35 lentäjä vuonna 2012. Hän kuitenkin lensi suurimman osan 23-vuotisesta urastaan Kanadan kuninkaallisissa ilmavoimissa F-18 Horneteilla. Hän lensi 25 taistelulentoa Kosovossa ja muissa entisen Jugoslavian alueen maissa. Lisäksi Flynn työskenteli koelentäjänä Eurofighterillä lentäen Typhooneja, joten hänellä on näkemystä ja kokemusta useammastakin HX-kandidaatista.

Kun Flynn lähtee F-35:llä Atlantin ylle koelennolle pääkaupunki Washingtonin lähettyviltä, joko F-18 Hornet tai uudempi Super Hornet saattavat häntä turvallisuussyistä.

”Joka ikinen kerta kiihdytän eroon niin Super Hornetista kuin perinteisestä F-18:sta”, hän kertoo.

”Jokaisella lennolla heiltä loppuu polttoaine ennen minua. Niissä ei riitä löpö tekemään kaikkea, mitä minä teen F-35:llä. Siinä on oma mittarini sille, kuinka aggressiivisesti tämä kone lentää. Sillä pääsee 1,6 Machiin, vaikka kyydissä on kaksi pommia ja kaksi ohjusta.”

Vaikka Typhoon oli Flynnin mukaan mahtava kone lentää, hänestä sen järjestelmäintegraatio oli liian rajallinen.

Kuten kaikki muutkin viidennen sukupolven hävittäjät, F-35 on teknologialtaan niin pitkälle kehitetty, että se on paljon helpompi lennettävä verrattuna aiempien sukupolvien koneisiin. Tämä jättää ohjaajalle enemmän aikaa sulattaa ja käsitellä koneen sensorien jatkuvasti tuottamaa runsasta tietomäärää. Datavirta esitetään koneen ohjaamon huipputarkalla kosketusnäytöllä korkeatasoisena grafiikkana, jonka perusteella lentäjä voi tehdä nopeasti kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivan ratkaisun.

”F-35 tuokin sotilasoperaatioihin kokonaan uuden muuttujan. Se on kaikkea sitä, mitä me, jotka lensimme kolmannen ja neljännen sukupolven hävittäjiä, toivoimme koneeseen: häiveominaisuus, ohjattavuus, sensorien runsaus, niistä saatavien tietojen tiivistys, yhdistely sekä jakelu nopeiden datalinkkien kautta ja kyky saavuttaa kokonaisvaltainen tilannetietoisuus”, Flynn summaa.

”Häiveominaisuuksien ansiosta F-35 menee, minne haluaa, milloin haluaa. Se antaa ohjaajalle täydellisen tilannetietoisuuden päätöksiin, milloin ryhtyä taisteluun tai irrottautua siitä. Se on aivan ilmiömäistä.”

Kun Suomi tekee hankintapäätöksiä, Flynnillä on yksinkertainen neuvo.

”Koska aikajänne on niin pitkä, kyse on oikeastaan valinnasta, millaisella kalustolla haluat lapsiesi puolustavan maataan 30-40 vuoden päästä.”

Super Hornet/Growler

Boeingin ehdokkaat voisivat luoda Suomessa jatkuvuuden tunnetta, sillä Super Hornet tai sen Growler-versio korvaisivat yhtiön aiempaa tuotetta. Eli kysymys kuuluukin, kuinka päivitetyt koneet hyödyttäisivät Suomen Ilmavoimia, joilla on jo 23 vuoden kokemus Horneteista?

Yksi etu olisi siitä, että molemmat Boeingin hävittäjät on suunniteltu merivoimien palvelukseen eli toimimaan lentotukialuksilla. Siten ne on jo valmiiksi rakennettu toimimaan kovissa ja äärimmäisissä sääoloissa, mikä sopisi myös Suomen talveen ja pohjoisiin oloihin. Ilmavoimilla on myös käytössä joissain osissa maata jarruvaijeri koneiden pysäyttämiseen ja laskuihin hyvin lyhyillä kiitoteillä – aivan kuten lentotukialuksilla.

”Ankarissa sääoloissa, kuten pohjoisen jäisillä teillä, koneen täytyy laskeutua, pysähtyä, se on saatava suojaan, lastattava sisään uudet ammukset ja valmisteltava se seuraavaa tehtävää varten. Lentotukialukselle alun perin suunniteltu hävittäjä sopii sellaiseen kuin nakutettuna”, Boeingin koelentäjä John Tougas sanoo.

Hän lentää sekä Super Horneteja että Growleria. Ensimmäinen on viidennen sukupolven monitoimihävittäjä, jälkimmäinen samalle alustalle rakennettu elektronisen sodankäynnin ja taktisen häirinnän erikoisversio.

”Nämä koneet laskeutuvat erittäin tarkasti: niillä voidaan laskeutua hyvin pienelle betoniläntille keskellä ei-mitään huonossa säässä. Sekä Super Hornetissa että Growlerissa on loistavat jarrusysteemit, ja ne tarvitsevat pysähtyäkseen vain kolmasosan Hornetin jarrutusmatkasta – jopa täydessä lastissa. Se tarkoittaa erinomaista suorituskykyä jäisilläkin alustoilla.”

Koneen kaksi moottoria (General Electric F414) voivat nekin antaa etua.

”Nykyään hävittäjien moottorien toimintavarmuus on korkeaa luokkaa, mutta jos niihin menee jokin nyrkkiä kookkaampi esine, ne alkavat yskiä ja saattavat pettää kokonaan. Minulla meni eräälläkin lennolla pari lintua toiseen moottoriin, mutta suljin vain sen ja laskeuduin turvallisesti toisella ilman ongelmia”, Boeingin toinen koelentäjä Al Bradford kertoo.

”Itse pidän todellakin kahden moottorin vaihtoehdosta, sillä jos lennät kylmän veden päällä etkä halua joutua uimasille, se on erinomainen turvallisuuden tae. Minä en tekisi, mitä suomalaiset lentäjät tekevät koulutusaikanaan eli hyppäävät jäiseen järveen. Se ei ole minun juttuni, haluan kylpyvetenikin lämpimänä”, hän jatkaa.

Näytöksessä Growlerin puikossa ollut Boeingin testipilotti Al Bradford oli 4-vuotias, kun hän näki ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain merivoimien Blue Angels -taitolentoryhmän esityksen. ”Päätin silloin, että tätä minäkin haluan tehdä.”

Tougasin tavoin Bradford lentää molempia hävittäjäversioita. Ne täydentävät toisiaan: Growler on kaksipaikkaisen Super Hornetin erikoisversio, joka on kehitetty saattamaan Super Horneteja, ja samalla tukemaan niitä häiritsemällä vihollisen tutkahavaintoja ja viestiliikennettä sekä lamauttamaan ilmapuolustusjärjestelmiä.

”Molemmissa koneissa syntyy uskomattoman hyvä tilannetietoisuus heti, kun istuu ohjaamoon. Koneen sensorit toimittavat kaikenlaista tietoa ohjaajalle – se saattaa tuntua liialta ja ylivoimaiselta hallita, jollei sitä esitettäisi nopeasti ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Yhdysvaltain valtio ja Boeing ovat käyttäneet paljon aikaa ohjelmiston työstämiseen niin, että lentäjä saa lopulta eteensä vain kaikkein tärkeimmän informaation”, Tougas sanoo.

Tuttu – ja uusi

Ilmavoimille Super Hornet tai Growler tuntuisi jokseenkin tutulta, onhan kyse Suomessa vuodesta 1995 käytössä olleen Hornetin päivitetty versio. Itse asiassa Super Hornet lensi ensilentonsa samana vuonna.

Vanhaan Hornetiin verrattuna yksi suurimmista parannuksista on ohjaamon litteä 10×19 tuuman kosketusnäyttö, josta lentäjä näkee operaatiossa tarvittavat keskeiset tiedot. Ne jaetaan samalla datalinkin kautta maan ja muiden tehtävään osallistuvien koneiden kanssa.

”Kun siirtyy ensimmäistä kertaa vanhemmasta teknologiasta tällaiseen, se tuntuu mahtavalta. Tässä koneessa saa tuntea itsensä King Kongiksi, se on ihan loistofiilis”, Tougas hymyilee.

Hänen mukaansa Super Hornet/Growler tekee tehtävän suorittamisesta huomattavasti helpompaa ja ohjaajasta selvästi tehokkaamman.

”Kone itsessään, vain ohjaussauva ja kaasuhanat, on melko huoleton. Sen ohjattavuus takaa, että koneen saa sinne, minne haluaa. Siinä on rutkasti voimaa takana, joten koneella pääsee melkoista vauhtia. Sensorit ovat huippuluokkaa ja niiden kautta lentäjälle syntyy aina erinomainen käsitys ilmatilasta. Tämä jos mikä antaa rutkasti itseluottamusta.”

Jotkut hävittäjät ovat toisia nopeampia, toiset taas pienempiä ja ketterämpiä. Siksi keskeinen kysymys kuuluukin, mitä operaatiolla halutaan saavuttaa? Mikä on sen tarkoitus?

”Olen lentänyt kaikkia kilpailevia HX-kandidaatteja simulaattorissa. Kaikkien niiden suoritukset ovat hyvin samankaltaisia. Mutta jos minun täytyisi lähteä tänään taisteluun maailman suurinta uhkaa vastaan, haluaisin alleni Super Hornetin. Tämä on puhtaasti mielipiteeni hävittäjälentäjänä – en ole mikään myyntimies, vaan taistelulentäjä”, Bradford sanoo.

AMERIKKALAISKONEIDEN FAKTAT

Boeing EA-18G Growler

  • Pituus: 60,2 ft (18,3 metriä)
  • Korkeus: 16 ft (4,9 metriä)
  • Kärkiväli: 44,9 ft (13,7 metriä)
  • Tyhjäpaino: 33 094 lb (15 011 kiloa)
  • Moottori: F414-GE-400 turbofan (2 kpl)
  • Nopeus (täydellä sisäisellä asekuormalla): Mach 1,8 (noin 2 223 km/h)
  • Työntövoima: 44 000 lb (noin 19 958 kiloa)
  • Ohjaamo: yksi lentäjä ja yksi aseteknikko

Boeing F/A-18E/F Super Hornet

  • Pituus: 56,1 ft (17,1 metriä)
  • Korkeus: 15,5 ft (4,7 metriä)
  • Kärkiväli: 40,4 ft (12,3 metriä)
  • Tyhjäpaino: 23 000 lb (10 433 kiloa)
  • Moottori: F414-GE-400 turbofan (2 kpl)
  • Nopeus (täydellä sisäisellä asekuormalla): Mach 1,8 (noin 2 223 km/h)
  • Työntövoima: 44 000 lb (noin 19 958 kiloa)
  • Ohjaamo: yksi lentäjä (F-malli kaksipaikkainen)

Lockheed Martin F-35 Lightning II

  • Pituus: 50,5 ft (15,7 metriä)
  • Korkeus: 14,2 ft (4,3 metriä)
  • Kärkiväli: 35 ft (10,7 metriä)
  • Tyhjäpaino: 28 999 lb (13 154 kiloa)
  • Moottori: Pratt & Whitney F135 turbofan (1 kpl)
  • Nopeus (täydellä sisäisellä asekuormalla): Mach 1,6 (noin 1 930 km/h)
  • Työntövoima: 43 000 lb (19 504 kiloa)
  • Ohjaamo: yksi lentäjä

Lähde: konevalmistajat

LISÄÄ AIHEESTA