Hengenvaara!

perjantai 19.07.2019
TEKSTI Teksti: Juha Silvennoinen, Edunvalvonnan asiantuntija, Suomen Ilmailuliitto ry

Viime vuosien purjelentokilpailuissa on sattunut lieviä ja vakavia onnettomuuksia, joissa yksi merkittävä tekijä on välinpitämättömyys ja häikäilemättömyys.

Isojen kilpailujen suuret koneryhmät ovat riski itsessään, mutta erityisen vaaralliseksi ne muodostuvat jonkun tehdessä jotain yllättävää. Nostoon liitytään vetämällä keon sisään nopeus korkeudeksi tai kaartoon liitytään kiilaamalla härskisti sisään pakottaen muut väistämään. Uutena piirteenä on nouseminen pilven pohjan repaleisiin tai pilven sisään. Jos yllätetty kanssakilpailija ei huomaakaan, niin sitten alkaa kolista.

Toukokuussa 2019 Puolassa EM-kilpailuissa oli aineksia isoon rytinään. Lähtölinjan aukeamiseen oli aikaa muutama minuutti, kun linjan läheisyydessä olevan pilven alle kertyi samaan kekoon mestarin hännille suuri joukko kisakoneita. Ryhmä kaartoi noston reunamilla välillä pilven repaleissa, välillä hieman niiden alapuolella. Ryhmästä irtautui lähtöä varten kolmen koneen ryhmä lentämällä osittain pilvessä. Ryhmä kääntyi takaisin kohti lähtölinjaa ja läpäisi alempana roikkuvan pilven reunoja näkemättä sen takana olevaa isoa koneryhmää. Edelleen pilven retaleista sisään-ulos lentäen se lensi nostossa pyörivästä ryhmästä läpi. Osa jäi ylä-, osa alapuolelle. Ainekset olivat varovastikin arvioiden seitsemän koneen kolariin. Tilanteessa käy noutaja lähellä myös tuttua suomalaista kisatunnusta.

Katsokaa alla oleva videoleike. Se on koostettu FAI/ IGC:n koekäytössä olevasta lähellä lentämistä analysoivasta sovelluksesta (Approximity analysis tool). Ohjaajilta on saatu lupa käyttää materiaalia.

 

Kuvitelkaa koneiden ympärille pilven pohjat ja tilanne, että vain osa koneista näkee toisensa. Pilvessä ja läpi lentävä kolmen koneen ryhmä ei nähnyt isoa ryhmää kuin ehkä osittain, jos ollenkaan.

Pieni pyyntö: Älä öykkäröi! Katso ulos! Älä nouse pilveen, älä edes sen pohjan repaleisiin kisalennollasi – ettei se olisi sinun tai kaverisi viimeinen lento.