Finavian lennonvarmistus-liiketoiminta siirtyi ANS Finlandille 1. huhtikuuta. Yleisilmailijoiden palveluihin muutoksella ei ole vaikutusta.
Yhtiöittämisen taustalla ovat muutokset lennonvarmistuksen toimintaympäristössä Euroopassa sekä tavoite tuottaa palveluja entistä tehokkaammin. Uuden yhtiön myötä tavoitteena on myös säilyttää Suomen lentoliikenteen kustannusrakenne kilpailukykyisenä, kun lennonvarmistuksesta voidaan kehittää kannattavaa liiketoimintaa.
Yleisilmailijoiden tai muidenkaan asiakkaiden suuntaan mikään ei muutu, vakuuttaa ANS Finlandin toimitusjohtajana huhtikuun alussa aloittanut, aiemmin Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtajana toiminut Raine Luojus.
Lennonvarmistuspalveluiden yhtiöittäminen mahdollistaa tulevaisuudessa len-toasemille sen, että ne voisivat kilpailuttaa lähi- ja lähestymislennonjohtopalveluiden tuottajan. Näin on tehty tai ollaan tekemässä muun muassa Norjassa ja Ruotsissa, Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen kertoo.
Euroopan unioni edistää lennonvarmistuspalveluiden avaamista kilpailulle ja eri maiden palveluntuottajien yhteistyön lisäämistä. Lennonvarmistuksen yhtiöittäminen antaa Savolaisen mukaan entistä paremmat mahdollisuudet vahvistaa Suomen vahvaa asemaa lentoliikenteen kansainvälisessä kehityksessä.
Suomeen syntyy lennonvarmistuksen palvelumarkkinat
Lentoasematoiminnan ja lennonvarmistuksen erityttäminen selkeyttää myös rakenteita, joilla lentoliikenteen palveluja tuotetaan. Uusi yhtiö Air Navigation Services Finland Oy eli ANS Finland tuottaa lentoreittipalvelun sekä lähi- ja lähestymislennonjohtopalvelut lentoasemille ja vastaa lennonvarmistustekniikan palveluiden tuottamisesta. Lentoreittipalvelut sisältävät Suomen aluelennonjohdon, ilmatilan hallinnan, lentopelastuksen sekä lentoliikennevirtojen säätelyn.
ANS Finlandille siirtyvillä lentoreittipalvelumaksuilla (En Route Charges) rahoitetaan tuotekokonaisuuteen kuuluvat järjestelmät ja palvelut. Tavoitteena on, että yhtiöittämisen jälkeen Suomeen syntyisi lennonvarmistuksen palvelumarkkinat, jolloin myös palvelujen hinnat määräytyisivät markkinaehtoisesti. Olemme viimeisiä Euroopan maita, joissa lennonvarmistus on vielä toiminut yhdessä lentoasematoiminnan kanssa, sanoo Luojus.
Koko Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan henkilöstö, noin 400 henkilöä, siirtyi ANS Finlandille vanhoina työntekijöinä. Myös oppilaitos Avia Collegen lennonvarmistuskoulutus siirtyy ANS Finlandille. ANS Finland on Finaviasta erillinen itsenäinen valtionyhtiö.