Finavia vähentää 110 työpaikkaa ja jatkaa lomautuksia

keskiviikko 09.12.2020
TEKSTI Finavia viestintä
KUVAT (kuvituskuva)

Marraskuussa aloitetut koko Finavia-konsernia koskevat yt-neuvottelut on lentoasemayhtiö Finavian osalta saatu päätökseen. Finavia on lentoasemayhtiö, joka johtaa ja kehittää 21 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Tytäryhtiö Airpron yt-neuvottelut jatkuvat.  

 

–Koronakriisi on koetellut yhtiötämme raskaasti ja tällaisten päätösten tekeminen on vaikeaa ja surullista. Joudumme luopumaan osaavista ilmailualan ammattilaisista, jotka ovat tehneet hyvää ja arvokasta työtä, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

 

Finavian osalta vähennystarve oli neuvottelujen alkaessa 130 työpaikkaa. Henkilöstön kanssa yhdessä sovittujen säästöratkaisujen avulla yhtiö kuitenkin pystyi löytämään keinoja työpaikkojen säilyttämiseksi, ja irtisanottavia on 110. Finavia jatkaa edelleen myös laajoja lomautuksia.

 

–Teemme parhaamme, että työnsä menettäneille järjestyy töitä, koulutusta tai muita uusia mahdollisuuksia työelämässä.  Monipuolinen ja Finavian tilanteeseen räätälöity Uutta kohti -ohjelma sisältää myös laajan koulutuspaketin täydennyskoulutuksesta tai kokonaan uudesta urasta kiinnostuneille, sanoo Mäki.

 

Finavia tekee yhteistyötä muun muassa TE-toimistojen, Vantaan kaupungin ja useiden yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Henkilöstön käytössä on kattava työterveyshuollon tuki jaksamiseen sekä irtisanotuille että Finaviaan jääville.

 

Rakenteelliset muutokset ja toiminnan tehostaminen ovat välttämättömiä, sillä lentoliikenteen palautumisen arvioidaan vievän useita vuosia. Finavia käynnisti keväällä heti koronakriisin alkumetreillä mittavan säästöohjelman, jonka tavoitteena on säästää kaikista kuluista 200 miljoonaa euroa.

 

Finavia-konsernia koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden tarve oli vähentää Finaviasta ja sen tytäryhtiö Airprosta yhteensä enintään 480 työpaikkaa, tehdä uudelleenjärjestelyjä sekä jatkaa lomautuksia. Finavian osalta neuvottelut saatiin päätökseen. Airprossa yt-neuvottelut jatkuvat. Airpro tiedottaa päätöksistä, kun yhtiö on ne tehnyt.