lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Fiilis on yhä sama kuin 50 vuotta sitten 

perjantai 02.10.2020
TEKSTI SEIJA SUIHKONEN
KUVAT SEIJA SUIHKONEN, REIJO KAAKISEN ALBUMI 
Reijo Kaakinen (vas.) kävi Pekka Karhumäen hyppymestarikurssin Jämillä vuonna 1973. Oppilaita hän on kouluttanut neljällä vuosikymmenellä ja toimi hyppymestarina Jyväskylän laskuvarjokerhossa vuoteen 2008 asti.  Kuva: Reijo Kaakisen kotialbumi

 

 

 Veteraanihyppääjä Reijo Kaakinen on nähnyt laskuvarjourheilun kehityksen. 70–80-luvulla Jyväskylässä harjoiteltiin hyppyasentoa uimahallissa ja hyppypäivät aloitettiin yhteislenkillä. Miten on nykyhyppääjät – onnistuisiko? 

 

Kun veteraanihyppääjä Reijo Kaakinen alkaa pukea ihka ensimmäisiä hyppyvarusteitaan päälleen, kaivaa useampi hyppääjä Jyväskylän laskuvarjokerholla kännykkänsä esiin. Näitä eivät kerhon nykyhyppääjät ole nähneet: purjelentoharrastajilta aikanaan saatu varjo, Ilmavoimien ylijäämävarastosta ostettu vihreä haalari, valkoinen, vähän kolhiintunut kypärä ja ”banaanilaukku”.

– Varavarjo, joka tuli tähän mahan päälle, Kaakinen näyttää.

Suoraan 1960-luvulta! Hyppääjä käytti ”banaanilaukkua” heittämällä itse varavarjon eteen ja alaspäin. Jos päävarjossa oli pyörivä vajaatoiminto, varavarjo piti heittää pyörimissuuntaan.

 

– En kyllä lähtisi noilla hyppäämään, toteaa vieressä katsellut Ville Haapsalo.

 

– En minäkään enää, Kaakinen nauraa.

Sitten Kaakinen ottaa esiin vuosi sitten hankitun uuden laskuvarjonsa. Reppu löytyi käytettynä, mutta päävarjo, Skylarkin seitsemäntunnelinen Skipper 185, on uusi.

– Ja nopea. Saisi olla tuulta vähän enemmän, hän sanoo ja katsoo laskeutumisalueella olevaa tuulipussia. Se roikkuu.

 

Kaakisen edellinen varjo XL Cloud 270 oli noin sata neliöjalkaa suurempi tarkkuusvarjo. Siitä hän luopui, kun varusteet menivät vanhaksi vuonna 2008. Nykyvarjot ovat nopeampia ja ne kääntyvät nopeammin kuin vanhat tarkkuusvarjot.Kun Suomessa aloitettiin urheilulaskuvarjohyppäämistä 60–70-luvuilla, oppilaat pudotettiin pallovarjolla koneesta 600 metristä. Toisin kuin nykyvarjoja, pyöreää kupua ei pystynyt ohjaamaan. Kaakisenkin kaksi ensimmäistä hyppyä vuonna 1969 päätyivät puuhun.

– Oli ihan hyppymestarista kiinni, miten hän osasi arvioida tuulta ja mihin oppilas tuli alas. Mutta mukavaa hyppääminen oli heti alusta lähtien.

 

 

Hyppymestarilla uimalasit 

Jyväskylän laskuvarjokerho perustettiin vuonna 1970, samoihin aikoihin kuin monet muut laskuvarjokerhot. Kaakinen oli kerhon ensimmäinen hyppymestari, joka kävi virallisen hyppymestarikurssin vuonna 1973, ja jatkoi kouluttajana aina vuoteen 2008 asti.

 

Hyppykoulutus on muuttunut vuosien saatossa rajusti. Ennen koulutus oli muun muassa perusteellisempi. Kurssia käytiin monta viikkoa ennen ensimmäistä hyppyä ja jokaisen piti esimerkiksi lukea ilmailumääräykset.

– Alastulokoulutus oli ihan oma lajinsa. Hyppäämään ei päässyt, jos ei osannut tehdä alastuloa oikein, Kaakinen kertoo. Hän muistaa myös vieneensä 70–80-luvulla hyppyoppilaansa Jyväskylässä uimahalliin opettelemaan oikeaa hyppyasentoa.

– Kaaduttiin altaan reunalta taaksepäin x-asennossa veteen ja taivutettiin. Veden alla piti olla viitisen sekuntia ja hyppymestari katsoi uimalaseilla, että asento oli oikea. Tuolloin kaikki hyppykurssit olivat pakkolaukaisu- eli narukursseja. NOVA-koulutus eli nopeutettu vapaapudotus -koulutus tuli Suomeen vasta 90-luvulla. Ennen myös kaikki oppilassuoritukset piti tehdä kahteen kertaan onnistuneesti läpi ja harjoitusvetojen onnistua täydellisesti ennen kuin siirryttiin itseaukaisuhyppyihin.

 

Varusteet ovat kehittyneet valtavasti 50 vuoden aikana laskuvarjohyppäämisessä. Reijo Kaakisella (oik.) on päällään ensimmäiset varusteensa vuodelta 1969. Jyväskylän laskuvarjokerhon pari vuotta sitten kelpparin saaneet hyppääjät Ville Haapsalo (vas.) ja siipipukuhyppäämistä aloitteleva Antti Okker esittelevät omat varusteensa. Kuva: Seija Suihkonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Villasukkia pehmusteeksi jalkahihnoihin

Eniten laskuvarjohyppäämisessä ovat 50 vuoden aikana muuttuneet varusteet.

– Ne ovat kehittyneet valtavasti. On tullut automaattilaukaisimet, varusteet ovat turvallisempia ja ne ovat ylipäätään miellyttävämpiä päällä. Ennen jouduttiin varastamaan äidiltä villasukkia ja laittamaan niitä jalkahihnojen väliin, jotta saatiin edes vähän pehmustetta, Kaakinen muistelee.

 

Erityisesti 1980-luvulla koettiin laskuvarjohyppäämisessä kalustovallankumous. Silloin tulivat nykymalliset patjavarjot ja päästiin ”banaanilaukuista”, kun tulivat nykyiset ”tandemreput”, joissa päävarjo ja varavarjo ovat samassa repussa. Lisäksi kolmirengaslukot olkahihnoissa lisäsivät turvallisuutta.

 

Toinen iso muutos on ollut uusien hyppylajien kehittyminen. 70–80-luvuilla hypättiin eniten tarkkuutta ja temppua eli taitohyppyjä. Samoihin aikoihin relatiivi, eli FS:ää eli muodostelmahyppy alkoi saada kannatusta, ja siitä kasvoi suosittu hyppylaji.

– 80-luvulla pidettiin paljon para-ski-kisoja, jossa suurpujoteltiin ja hypättiin tarkkuutta rinteeseen. Nämä free-, kulma- ja mekkohyppäämiset ovat sitten tulleet myöhemmin, ja nyt relatiivi on ollut hiipumaan päin, Kaakinen sanoo.

 

Myös kerhotoiminta on Kaakisen mukaan muuttunut.
– Viikonloppuisin kerholle tultiin heti aamuyhdeksältä, nykyisin ehkä siinä aamupäivällä. Monesti tehtiin myös yhdessä juoksulenkki ja venyteltiin hyppypäivän aamuna. Ei taida onnistua nykyisin, Kaakinen naurahtaa.

 

Hänen mukaansa 80–90-luvuilla oli myös enemmän kerhon sisäisiä leikkimielisiä kilpailuja ja muutenkin kilpailuja, muitakin kuin SM-kilpailut.  – Nyt on enemmän erilaisia hyppytapahtumia ja -leirejä, Kaakinen vertaa.

 

Aivan 1980-luvun lopulla alkoi Suomessa myös tandemhyppytoiminta, Jyväskylässä ensimmäisten joukossa vuonna 1989. Kaakinen kuvasi paljon niin tandemhyppyjä kuin oppilashyppyjä. Nykyisin hän on usein tandemhypyillä maahenkilönä ja seuraa tandemhyppymestareiden, kuten Lassi-Pekka Ruuskasen hyppäämistä maasta käsin.

– Hurjaltahan se näyttää, kun Lassi-Pekka ottaa vauhtikoukun, mutta niin on ammattitaitoinen mies. Tuollainen ei olisi 90-luvun tandemvarjoilla tullut kuuloonkaan!

 

Tunneli ei voita koneesta hyppäämistä 

Yksi uusimmista laskuvarjohyppyharrastukseen vaikuttaneista uudistuksista on tuulitunnelit.  Sirius Pyhtäällä toimi 2013–2019, Fööni aloitti Helsingissä 2018. Myös Kaakinen kävi kokeilemassa tunnelilentämistä Föönissä viime talvena.

– Mukavaahan se oli, mutta ei voita koneesta hyppäämistä.

 

Yksi asia onkin pysynyt samana 50 vuotta.

– Fiilis. Hyppäämiseen ei kyllästy. Joka hyppy tuntuu yhtä hienolta, vaikka hyppyjä olisi kuinka paljon, Kaakinen sanoo.

 

Pentti Kauppinen (oik.) auttaa Reijo Kaakista pukemaan Kaakisen ensimmäiset hyppyvarusteet päälle. Kaakinen aloitti laskuvarjohyppäämisen vuonna 1969, Kauppinen 80-luvun alkupuolella muun muassa Kaakisen hyppyoppilaana. Molemmat hyppäävät edelleen Jyväskylässä. Kuva:S eija Suihkonen

 

 

 

Kun Lapinlahden linnut laskuvarjolla hyppäsi

Jyväskylän laskuvarjokerho täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Laskuvarjohyppytoiminta alkoi Jyväskylässä 60-luvun lopulla ajan tavan mukaan purjelentokerhon alajaostona. Ensimmäinen hyppykurssikin pidettiin jo ennen varsinaisen laskuvarjokerhon perustamista. Keväällä 1970 laskuvarjojaosto erosi omaksi kerhokseen ja samana kesänä kerhossa hypättiin 129 hyppyä, ja seurassa oli parikymmentä hyppäävää jäsentä.

 

Alkuvuosina toiminta oli paljon näytöshyppyjä. Monien mieleen on jäänyt erityisesti marraskuussa 1972, huonossa säässä tavaratalo Askon joulunavajaisiin hypätty näytös, kun joulupukiksi pukeutunut hyppääjä laskeutui ihmisiä täynnä olevalle Jyväskylän torille. Näytös onnistui niin hyvin, että sen jälkeen monet muutkin firmat kääntyivät kerhon puoleen ja halusivat samanlaista mainosta.

 

70-luvun puolivälissä hyppykoneen hajoaminen hidasti JLK:n toimintaa, mutta kun uusi kone saatiin, hyppytoiminta vilkastui nopeasti 80-luvulla. Sekä hyppymäärät että kurssitoiminta lisääntyvät, ja vuonna 1987 JLK koulutti toiseksi eniten uusia oppilaita Suomessa. Se oli myös hyppymäärillä mitattuna kolmanneksi suurin kerho 3 600 hypyllään.

 

90-luvun erikoisuutena JLK:ssa olivat erilaiset tempaukset erityisesti Seppo Kahilaisen puheenjohtajuuden aikana. Ohjelmatoimistoyrittäjänä Kahilainen ideoi muun muassa bändikurssit, joiden periaate oli vaihtokauppasysteemi: hyppykurssin vastineeksi muusikot esiintyivät kerhon bileissä. Näin tekivät muun muassa Lapinlahden linnut ja Peer Günt.

 

2000-luvulla JLK:n toiminta on hiipunut verrattuna 80–90-lukuun. Jäseniä kerhossa on noin 80, joista aktiivisia hyppääjä parikymmentä. Vuosittain hypätään noin tuhat hyppyä ja järjestetään viisi hyppykurssia, joihin osallistuu yhteensä noin 50 oppilasta.

 

Lähde: Talja–Syyrakki: Ensimmäiset 25 vuotta, Jyväskylän Laskuvarjokerho 1970–1995

Suomen ensimmäisen laskuvarjokerho perustettiin vuonna 1962

• Suomen ensimmäinen laskuvarjohyppy hypättiin Helsingissä 2.7.1920. Sen hyppäsi ruotsalainen Raoul Thörnblad Kaivopuiston edustalle Harakan saaren viereen. Hyppy oli Helsingin messujen erikoisnumero.

 

• 20–30-luvulla Puolustusvoimissa opiskeltiin, kokeiltiin ja koulutettiin laskuvarjojen käyttöä lentokoneiden pelastusvarjona. Lentonäytöksissä oli hyppyjä usein näytösten kohokohtina ja hyppääjät sotilaita.

• Sinikka Kopra oli ensimmäinen siviili ja ensimmäinen nainen, joka hyppäsi laskuvarjolla. Hän hyppäsi 8.3.1934 Viipurin edustalla jäällä järjestetyssä lentonäytöksessä.

• Sotien jälkeen järjestettiin lentonäytöksiä ympäri Suomea. Hyppääjät olivat pääosin siviilejä.

• Suomen ensimmäinen laskuvarjokerho, Suomen Laskuvarjokerho, perustettiin vuonna 1960. Ensimmäiset urheilulaskuvarjohypyt hypättiin vuonna 1962.

• Seuraavina vuosina kerhojen määrä kasvoi nopeasti, ja vuonna 1969 Suomessa oli jo 14 kerhoa.

• Vuonna 1969 hypättiin säännöllisesti Helsingissä, Iisalmessa, Imatralla, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Tampereella, Turussa, Utissa, Vaasassa ja Varkaudessa. Lisäksi SIL järjesti joka vuosi hyppykursseja Jämin Ilmailuopistolla.

• Vuonna 1962 hypättiin 22 laskuvarjohyppyä. Vuonna 1969 vuotuinen hyppymäärä oli jo 5 532.

• Vuonna 2019 Suomessa oli 12 laskuvarjokerhoa, joissa hypättiin 36 084 hyppyä vuodessa.

• Ensimmäinen tandemhyppy hypättiin vuonna 1989. Nykyisin tandemhyppyjä hypätään reilu 1 000 vuodessa.

Lähteet: Ilmailuliitto ja Eero Kausalainen: Suomalaisen laskuvarjourheilun historiaa.   

 

 

 

Reijo Kaakisen kotialbumiJyväskylän laskuvarjokerhon oppilaat pakkaavat varjoja. Varjo taiteltiin hidastinsukan, joka vastaa nykyistä slaideria, sisään ja laskostettiin reppuun. Hidastinsukka hidasti varjon avautumista ja teki avauksesta pehmeämmän. Kuva: Reijo Kaakisen kotialbumi