Kuopiolainen Tommi Vesalo, 39, sanoo F3B:n olevan radio-ohjattavien liidokkien kuninkuusluokka, niin teknisyyden kuin taitovaatimustenkin kannalta. Lajissa kisataan aika-, matka- ja nopeustehtävissä.
F3B-liidokit ovat hiilikuiturakenteisia, kärkiväliltään noin kolmemetrisiä ja painoa niillä on 2–4 kiloa tehtävästä riippuen. Lajin parissa on tätä nykyä kymmenkunta aktiiviharrastajaa, jotka myös osallistuvat kilpailuihin.
Yksi harrastajamäärää rajoittava tekijä on varmasti kaluston hinta. Kymmenen vuotta lajin parissa ollut Tommi Vesalo kertoo, että viimeisintä huutoa oleva F3B-kone maksaa 2 000–3 000 euroa. Sen lisäksi tarvitaan radiolaitteet sekä hinausvinssi. Hintavia koneista tekee valmistusmateriaali, hiilikuitu. Mitä laadukkaammasta hiilikuidusta lennokki on tehty, sitä kalliimpi on lopputulos. Tietysti hintaan vaikuttaa myös rakennustyön laatu.
Voiko F3B-liidokin tehdä itse?
–Liidokin voi periaatteessa tehdä itse, mutta siinä ei säästä rahaa, eikä varsinkaan aikaa, Vesalo sanoo.
Kaupalliset F3B-liidokit on suunniteltu ammattikäyttöön tarkoitetuilla aerodynamiikka- ja rakennesuunnitteluohjelmilla. Kotitekoisen lennokin toimivuus kisakoneena on usein epävarmempaa.
Kuten monen muunkin ilmailulajin kohdalla, kova into ja sitkeä etsintätyö korvaavat rahanpuutteen. Kisalennätykseen sopivia käytettyjä F3B-koneita saa noin 500 eurolla. Lajin kalustoa löytyy taatusti varastojen kätköistä, sillä F3B:n SM-kisoja on lennätetty vuodesta 1973. Teoriassa F3B:tä voi lennättää millä tahansa alle viisikiloisella liidokilla.
Vinssinä on auton starttimoottori
Jos sallitaan pienoinen viisastelu, F3B:tä voidaan pitää vanhimpana radio-ohjattavien ilma-alusten sähkölennokkiluokkana. Sillä erotuksella tosin, että sähkömoottori on maassa eikä lennokin nokalla.
F3B-liidokit hinataan taivaalle vinssillä, jonka sydän on auton 1,1-kilovattinen starttimoottori. Suosittu moottorimalli on autosähkövalmistaja Lucaksen startti. Toinen paljon käytetty moottori on Boschin startti, joka on tuttu esimerkiksi BMW:n autoista. Virtalähteenä on tavanomainen 12 voltin henkilöauton akku.
Vinssatessa käytetään 400-metristä siimaa ja kentän toiseen päähän asennettavaa kääntöpyörää. Siiman paksuus on kelistä riippuen 1 mm – 1,3 mm.
Siiman päässä on lenkki, joka pannaan kiinni koneessa olevaan koukkuun. Jo itse hinaus on Tommi Vesalon mukaan aloittelevalle F3B-lennättäjälle sekä avustajalle jännittävä kokemus. Kokeneellekin lennättäjälle täydellisen hinauksen tavoittelu on loputon haaste. Yleensä hinaus nostaa liidokin 230–350 metrin korkeuteen.
Vinssiä käytetään kaasupolkimella. Sääntöjen mukaan siinä saa olla kaksi asentoa – pois ja päälle. Ensin siimaan haetaan sopiva kireys. Sitten annetaan vinssin laulaa ja heitetään liidokki matkaan.
–Vinssimoottoreissa on niin paljon voimaa, että ne kiskaisevat isonkin miehen nurin, jos ei osaa päästää irti, Vesalo evästää.
Parikiloisen liidokin heittäminen on vielä melko helppoa. Nopeustehtävään lähtevät liidokit varustetaan lisäpainoilla. Vesalo toteaa nelikiloisen liidokin heittämisen oikullisissa tuuliolosuhteissa panevan taidot koetukselle.
F3B-lennättäjällä on hyvä olla ainakin yksi avustaja. Siimojen vetäminen ja vinssin asennus maastoon vievät aikaa. Kilpailuvarusteissa on vielä omat metkunsa, joihin palaamme kisatoimintaa käsittelevässä jutussa.
Luotettava avustaja on F3B-lennättäjälle kultaakin kalliimpi. Monesti avustaja huomaa säähän liittyviä asioita. Myös kisasuorituksia hiottaessa avustajalla on suuri merkitys. Kun lennättäjä keskittyy katsomaan konetta, avustaja voi tarkastella kokonaisuutta.
Lennätys keskittyy lennokki- ja lentokentille
Perinteisiä lennätyspaikkoja F3B-liidokeille ovat olleet lentokenttien lisäksi järvien jäät ja peltoaukeat. Tommi Vesalo kertoo asuvansa Savon sydänmailla ”keskellä ei mitään”, missä vapaata ilmatilaa on yleensä niin kauas kuin silmä kantaa. Sitä ei enää voi hyödyntää tuosta vaan.
Tuleva ilmailulaki keskittää lennätystoiminnan lennokkikentille sekä lentokentille. Viimeiset 10 vuotta F3B:n SM-osakilpailut on pidetty Ruotsinpyhtään lennokkikentällä. Siellä harrastajat voivat majoittua lähelle kisapaikkaa ja nauttia saunomisesta sekä grillaamisesta. Vesalo tuumaa Ruotsinpyhtään kentän olevan F3B-harrastajan näkökulmasta pikkuisen pieni, mutta muutoin oiva lennätyspaikka. Juttua kirjoitettaessa sinne oltiin hakemassa kaksia SM-kisoja vuodelle 2021.
Telemetriasta turvallisuustietoa
Palataan vielä kaluston pariin. Nykyaikaiset lennokkiradiot voivat välittää tietoa lennokista lennättäjälle. Käytetäänkö tätä telemetriaksi kutsuttua ominaisuutta F3B:ssä?
–Lennättäjä saa nähdä radiosta ainoastaan vastaanotinakun jännitteen sekä signaalin vahvuuden. Ne ovat tärkeitä turvallisuusjuttuja. Kaikki muu telemetriatieto on kilpailuissa kielletty, Vesalo vastaa.
Harjoituksissa hän käyttää korkeusmittaria. Siitä näkee, kuinka korkealle vinssi kiskaisi. Hinauksen onnistumiseen vaikuttaa muun muassa se, sattuuko osumaan nousevaan ilmavirtaukseen. Niiden huomaaminen on kaikissa F3B-tehtävissä tärkeää. Näin ollen esimerkiksi purjelentokokemuksesta on hyötyä.
Entä vinkit aloittelijalle?
Vesalon mukaan ensin kannattaa lähestyä jotakuta harrastajaa, sillä jo lentoonlähtö on F3B:ssä sen verran raju juttu, että siihen tarvitaan kaveri.
–Peruslennätystaidon on hyvä olla kunnossa. Lisäetua on siitä, jos on tottunut ohjaamaan lennokkia kovalla nopeudella, sillä nopeustehtävän alkusyöksyssä nopeus on yli 200 km/h, Vesalo lisää.
Lennokkiharrastajat muistavat hänet jettimiehenä, joka edusti Suomea vuosina 2005 ja 2007 suihkumoottorilennokkien MM-kisoissa, ensin F-86 Sabrella ja sitten MB-339:llä. Vuonna 2009 hän voitti MB-339-suihkumoottorilennokilla kansanscale-mallilennokkiluokan Suomen mestaruuden.
Kun kuuntelee Vesalon lennätyshistoriaa, sen voi todeta vieneen häntä kovatasoista liidokkilajia kohti lähes alusta pitäen. Lennätettyään ensin vapaastilentäviä liidokkeja, hän siirtyi 90-luvulla radio-ohjattavien liidokkien ja moottorilennokkien pariin.
Kuopion lennokkikerholaiset rakensivat tuolloin kaksimetrisiä Taifun-liidokkeja. Kuopiolaisten suunnittelema Taifun tuli kuuluisaksi hiilikuituputkella varustetusta siivestä, jota ei saanut hinaamalla poikki. Lähes aina Vesalolla on ollut myös taitolentolennokkeja.
Rautaisannoksen lennätyskokemusta hän sai air combatin parissa. Toisen maailmansodan aikaisia taistelukoneita esittäneet lennokit olivat pieniä, painavia ja hankalia lennätettäviä. Viime kesänä Vesalo tarttui uuteen haasteeseen. Hän osti ensimmäisen RC-helikopterinsa. Sillä hän on opetellut kopteritaitolennon perusteita.
F3B:stä Vesalo puhuu suurena rakkautenaan.
–Ensinnäkin siihen on pesiytynyt erittäin mukava porukka. Toinen tärkeä juttu on tunne, kun monta konetta ajaa ilmassa kilpaa. Kolmas viehättävä asia on lajin järjetön vaikeus, Vesalo listaa ja muistuttaa, että pärjääminen on ennen muuta kiinni lennättäjän omista oivalluksista.
Kuva 5, FB_IMG_1597009464352.jpg
