Mynämäkeläinen ilmailuinsinööri ja lentokapteeni, 83-vuotias Esa Passila on hyvin suurella todennäköisyydellä tehnyt Suomen ennätyksen vanhojen ilma-alusten pelastamisessa lentävinä jälkipolville.
Hän on saattanut lentokelpoiseksi kuusi konetta, joista kaksi on ilmavoimilta ostettuja sotilaskoneita, jotka on pitänyt muuntaa siviilivaatimusten mukaiseksi. Neljä konetta hän on rakentanut itse, yhden kahteenkin kertaan.
– Ei ole kukaan muu niin monta rakentanut eikä tule rakentamaankaan. On tilastollisesti todettu, että noin 85 prosenttia aloitetuista rakennusprojekteista ei koskaan valmistu, hän kertoo.
– Itse olen kyllä valmistanut jokaisen loppuun, mitä olen aloittanut.
Passila naurahtaa vanhojen koneiden pelastamisen olevan hulluus, jota on toisinaan itsekin ihmetellyt.
– Mutta perusluonteeni on sellainen, että tykkään entisöidä vanhaa. Olen entisöinyt traktoreja ja autojakin.
Kiinnostus lentokoneisiin syntyi jo lapsuudessa, sillä Esa Passila syntyi talvisodan aattona Kauhavan lentokentän laidalla, ja hankki ilmavoimissa sekä lentoteknisen että lentäjän koulutuksen.
Sysäys museokoneiden suuntaan tuli, kun Ilmasotakoulussa oli Passilan varusmiesaikana neljä Messerschmittiä ja Curtiss. Neljä vuotta myöhemmin ne oli myyty metalliromuksi.
– Ajattelin että kuinka voi valtio olla niin tyhmä, ettei säilytä ja museoi sellaisia. Kai silloin jo tein jonkinlaisen päätöksen, että jos minulla joskus on mahdollisuus niitä säilyttää, säilytän.
Tämä päätös on tuonut Passilalle erikoisia ja vaiherikkaita kokemuksia. Puolustusministeriöltä ostamallaan Fouga-harjoitushävittäjällä hän kävi kutsuttuna osallistumassa Gorskajan lentonäytöksessä syksyllä 1990.
– Lienee ainoa laillinen lento Neuvostoliittoon Fougalla, Passila arvelee.
Kun konetta lähtee rakentamaan alusta asti, edessä on noin 3500 työtuntia ja rahaa kuluu hyvinkin yhden omakotitalon verran.
Passilan viimeisin kymmenen vuotta kestänyt projekti, Piper J 3 Sport Trainer, on juuri valmistumassa. Tavoitteena on saada se katsastetuksi ja koelennolle vielä syksyn aikana.
Edellinen kone, Viima, lensi ensilentonsa vuonna 2011, jonka jälkeen Passila mietti, että mitäpä sitä eläkepäivillään muuta tekisi kuin tarttuisi seuraavaan koneeseen.
Varastossa oli aiemman projektin kylkiäisinä tullut Piper Cubin runkoputkisto ja siivistä metalliosat pääosin, tosin kaikki enemmän tai vähemmän rutussa.
– Ajattelin kyllä, että kannattaako kun osia puuttuu miljoona, mutta niin vain sitten aloitin.
Projektin toteutumista edesauttoi se, että Passila sai valvojaksi porilaisen Sari Aatolaisen.
– Hänen tehtävänsä on katsoa projektin etenemistä. Seuraavaksi hän tekee lopputarkastuksen ja lausunnon ennen ilmailuviranomaisen katsastusta.
Piperista tulee täysin uusiksi rakennettu runkoputkistosta lähtien. Passilalla ollut runko oli rutussa takaa, mutta onnekseen hän löysi Vaasasta kaverin, jolla puolestaan oli etuosastaan vaurioitunut runko.
– Hän ehdotti voimien yhdistämistä, sillä hänellä oli siellä hitsari, jolla oli lentokonekelpuutus. Vein runkoni Vaasaan, ja hän sai siitä mitat nokkapäähän ja minä taas tähän mitat häneltä.
Valmis runkokin ehti lojua vielä muutaman vuoden ennen kuin Passila lähti rakentamaan sitä eteenpäin.
– Valmis putkisto maksaisi Amerikasta tuotuna 15 000 dollaria, ja ajattelin että on se nyt sen verran arvokas alku, että kannattaa jatkaa.
Vanhoista siivistä hän sai metallikorvakkeet, teki siipiin puusalot ja tilasi uudet siipikaaret Amerikasta.
Moottorin hankinnassa oli mukana onnenkantamoinen. Passila oli huoltanut vuosien varrella Raisiossa asuvan henkilön Rallye Club -lentokonetta. Omistaja oli kuollut ilman perillisiä, ja juristi oli löytänyt Passilan nimen koneen huoltopapereista.
– Hän soitti kysyäkseen mitä koneelle pitäisi tehdä, ja sanoin että jos kone tulee myyntiin, olen kiinnostunut ostamaan sen.
Näin lopulta kävikin, ja Passila sai koneesta Piper-projektiinsa moottorin ja potkurin. Laskutelineet ovat peräisin Cessnasta.
Piperin rungon verhoilu on ceconite-nimistä keinokuitukangasta. Se on Amerikassa kehitettyä hyvin vahvaa materiaalia, joka kiristetään paikalleen silitysraudalla.
– Kangas lakataan 5–6 kertaa, ja pohjamaalataan hopeajodidimaalilla, joka estää auringonsäteilyn hapertavan vaikutuksen.
Lopullisen keltaisen maalin Passila on manannut monta kertaa.
– Se on nätti maali, mutta niin huonosti peittävä, että hopeamaali kuultaa alta, vaikka olen jo kolmeen kertaan maalannut. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut valita sininen. No, virheitä tulee ja menee.
Osan työvaiheista Esa Passila on tehnyt kotonaan Mynämäessä, osan verstaalla Oripäässä.
Passilan pelastamia koneita
Viima II B OH-VIF,
Saab 91 D ”Safir” OH-SFH,
Fouga CM 170 ”Magister” OH-FMA,
Klemm 25 D OH-ILL,
Piper J 3 C 65/90 OH-CPA,
Cessna 150 OH-CEE,
Zlin Trener OH-TZA
Piper J 3 OH-CPQ
Tunnustuksia
Fougan rekisteröinti siviilikäyttöön ja sen koulutus- ja koelentoansiot toivat Esa Passilalle vuonna 1988 Suomen Ilmailuliiton korkeimman vuosittaisen tunnustuspalkinnon, Harmon -patsaan. Tasavallan presidentti myönsi hänelle lentokapteenin arvonimen vuonna 2007. Suomen ilmailuhistorian aikana, alkaen vuodesta 1920, on vain kahdeksalle henkilölle myönnetty sekä Harmon patsas että lentokapteenin arvo. Passila on tällä hetkellä toinen elossa olevista.
Lentokokemus
purjelento 644 h, moottoripurjelento 257 h, moottorilento 1936 h. Lennettyjä konetyyppejä 62. Omaa seitsemän ilmailulupakirjaa neljästä eri maasta. Moottorilentolupakirja on voimassa.
Esa Passila
Koulutus
Ilmavoimien teknillinen koulu Ilmasotakoulu 1957–1962 lentotekniikka
Turun teknillinen koulu 1963–1966 autotekniikka
Turun teknillinen opisto 1966–1970 autotekniikka
Seneca Collece, Kanada Aircraft Maintenance Engineer AME-koulutus
Humber College Kanada 1971–1972 Marketing Management
Humber College Kanada 1991 Direct Marketing ja Advanced English
Advanced English 1972 ja 1991 Humber College Kanada
Lentokoulutus ja lentoteknillinen koulutus
Purjelennon lupakirja 1957–59 (A, B, C ja lupak.), HC 1963, KC 1968, 2 timant.
Purjelennon opettaja 1964, purjelennon ja moottoripurjelennon tarkastuslentäjä 1968
Moottorilennon A1 ja A2 1961
Moottorilennon B1 ansiolentäjäkoulutus 1968
Hinauslentäjä 1968, vesilentokelpuutus 1973
Monimoottorikoulutus 1975 (tyypit: Rockwell S 500, BN 2 A, P 68, CM 170, DC 8-32)
IFR-koulutus 1975
Ilmavoimien yhteyslentäjä- ja tiedustelulentäjäkoulutus 1981
Ilmavoimien teknillinen koulu lentotekn. kurssi 11 1962–63 /suomal. AMM lupak. 1968
Aircraft Maintenance Engineer (AME) / Seneca Collece Canada 1971–72
Taitolentokoulutus DOSAAF Neuvostoliitto 1990 ja 1991 (JAK 52 ja JAK 55)
USA FAA A P (Aviation Technician) Salt Lake City 1992
Ohjaaja- ja tekn. tyyppikoulutuksia 14 koneelle
Lentonäytöstaitolentäjän kelpuutus
Lentokokemus n. 2600 h.
Tunnustukset
Suomen Ilmailuliiton hopeinen ansiomerkki 1969
Harmon patsas 1988
Ilmatorjuntaristi # 292 1996
Ilmavoimien lekomek. HC 2000
Lentokapteeni 2007
Ilmavoimien kilta-ansiomitali 2008
Ilmavoimien kilta-ansioristi 2017
